”Jos kaikki tekisivät unelmatyötään, niin kuka tekisi loput työt?”
Törmäsin kysymykseen somessa. Kysymys pysäytti, pisti pohtimaan ja kirvoitti kirjoittamaan.
Mitä ovat ne ”loput työt”?
Ovatko ne niitä, jotka eivät mahdu omanapalähtöisiin mieltymyksiimme ja mielikuviimme? Niitä, jotka ovat mielestämme jonkun hienon, kevyen, yleisesti arvostetun ja hyvin palkatun vastakohtia. Kenties fyysisesti raskaita, hikisiä, likaisia ja vaarallisia? Suota ja kuokkaa, lantakuormaa, kiehuvaa pikeä, katuporia, lemuavia roskiksia, lattiamoppeja ja kumihanskoja?
Ajattelen jotenkin sinisilmäisesti, että jokainen työ voi olla jonkun unelmatyö. Vaikka on tuhannesti töitä, joita en itse viitsisi, pystyisi, uskaltaisi, haluaisi tai jaksaisi tehdä, niin aina on joku pystyy, uskaltaa, haluaa ja jaksaa. Tekee ja tykkää.
Itse pelkään hevosia. Viiden lapsen äidin kuvailee sen sijaan hyvää mieltä tuottavasti työtään hevosten parissa. ”Olen äärettömän kiinnostunut siitä, miten paljon hevosen elämään vaikuttaa niiden neljän kavion oikea hoito, joiden päällä muutama sata kiloa eläintä keikkuu. Lisäbonarina näkyvä oman käden jälki, isot työkalut, kipinäkoneet, ja maailman rehellisimmät asiakkaat. Jos kroppa kestää, haluan tehdä tätä aina.”
Voiko unelmatyötään ytimekkäämmin kiteyttää. Oma osaaminen, innostus, auttaminen, merkityksellisyys, intohimo. Se on siinä.
Vaikea on ensiajattelemalla mieltää kaatishommiakaan unelmatyökseni. Mutta ystäväni isä koki olevansa unelmatyössään kaatopaikanhoitajana. Hänen suuri intohimonsa oli lajitella ja kierrättää. Kaikkea ihmisten hylkäämää. Isosti yli työtehtävien edellyttämän tarpeen. Ilosta säästää luontoa ja parantaa eloamme tässä maailmassa. Ilosta etsiä ja löytää omille ja kylän lapsille leluja. Ilosta pelastaa jopa hylättyjen lemmikkieläinten henkiä. Antaa niille uusi elämä ja uusi koti. Ilosta tuntea kaikki ja olla kaikkien tuntema.
Valtiotieteilijäksi koulutettu tuttava on liekeissä siivoustöistä. Into alkoi opiskelurahojen ansainnasta ja on johtanut omaan siivousfirmaan, joka työllistää muitakin. Silmissä palaa, kun hän kertoo mistä tahansa aiheeseen liittyvästä. En tiedä, voisiko siivoaminen olla unelmatyötäni – ei ainakaan täysin mahdoton ajatus. Siinä voisin kokea olevani konkreettisesti hyödyksi, koska tekemisensä jäljen näkee nopeasti. Näkee ehkä myös ilon, jota voi tuoda muille.
Joskus oman tekemisen merkityksen kokemiseen riittää vain omien ajatusten ja asenteen hienosäätö. Silmien avaaminen ja näön avartaminen. Radikaalia työn vaihtamista ei aina tarvita.
Ajatustani avaamaan sopinee klassikkotarina kahdesta kivenhakkaajasta, joista toinen kiroili ja töksäytteli vihaisena hänen tekemisestään kysyttäessä: ”Ettekö näe, hakkaan kiviä. Yksitoikkoista ja raskasta, mutta tällä tienaa elantonsa.” Toinen taas vastasi iloisesti tekevänsä tärkeää työtä hakkaamalla kiviä, joista rakennetaan upea katedraali.
Kirjoitin edellisessä blogissani, että sinulla on oikeus löytää oma unelmatyösi. Sain siitä sapiskaakin. ”Itsekästä ja typerää ajattelua, koska kaikilla ei ole unelmatyön tekemiseen mahdollisuutta. Ei etenkään kehitysmaissa.” Tätäkin pysähdyin pohtimaan. Ja yllätykseksi itsellenikin esitän entistä väkevämmän väitelmän.
Sinulla ei ole vain oikeus, vaan suorastaan velvollisuus löytää oma unelmatyösi!
Miksi? Juuri siksi, että meillä on (etu)oikeus elää hyvinvointivaltiossa. Me voimme ja meidän pitää. Voida mahdollisimman hyvin. Sinun, minun ja monien muiden. Hyvinvointiin ja energioidemme esteettömään virtaukseen kuuluu työ, josta innostuu yhä uudelleen ja uudelleen. Jossa löytää itselleen statusta, valtaa ja rahaa suuremman merkityksen.
Toki voimme kompensoida merkityksettömältä ja tylsältä tuntuvaa työtä rakkailla harrastuksilla, vapaaehtoistyöllä, hyvillä ystävillä, yhteisöllisyydellä tai muulla hyvällä. On kuitenkin iso riski vähätellä työn merkitystä muuna kuin tulon lähteenä, vietämmehän olennaisen osan ajasta työtä tehden.
Meillä jokaisella on vain yksi ja ainoa hyvinvointi.
Jos työssä on paha olla, niin tuskin sitä mikään muu hyvä täysin kompensoi.
Työhömme tyytymättöminä voimme huonosti, palamme loppuun, masennumme ja sairastumme. Olemme itse autettavia – tuskin kovinkaan auttamiskykyisiä. Energiamme menee omissa syvissä syövereissä kieriskelemiseen. Voimamme eivät riitä muuhun.
Hyvinvoivina ja sisäisesti rikkaina pystymme jakamaan hyvää. Pystymme auttamaan apua tarvitsevia. Lähellä ja kaukana.
Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
