Hengitä, hengitä

NOORA_BLOGIMistä tietää, kuuluuko sisältäpäin intuition vai egon ääni?

Itsensä kuuntelemisesta puhutaan paljon, mutta mitä jos sisältä kuuluu useita ääniä, jopa väittelyä? Joskus voi tuntua, että edessä on tiiliseinä, ja ainoa sisältä kuuluva ääni kuuluu ahdistukselle. Missä silloin on intuitio?

”Maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä, mutta yhtä näistä emme onnistu näkemään”, totesi joogaopettaja Charanpal Singh parin viikon takaisella kurssilla. Osaamme korjata muiden ongelmia ja näemme asioita, joista toisella ei itse ole minkäänlaista käsitystä. Tuntuu päivänselvältä, ettei jonkun avioliitto kestä, ettei tämä ole oikeassa työpaikassa tai harrastaa vääriä asioita.

On paljon helpompi neuvoa muita parisuhdeasioissa, itsetuntemuksessa, lastenkasvatuksessa, elämänhallinnassa… Miksi itsensä harvoin näkee yhtä kirkkaasti?

*

Itseään voi totta kai oppia tuntemaan ja ymmärtämään, mutta kaikilla on sokeita kohtia, joita on vaikea myöntää. Itseään on liian lähellä voidakseen tyypitellä tai karrikoida.

Hyvä uutinen kuitenkin on, että kaikki tieto on jo meissä ja on olemassa valtavasti työkaluja itsensä tiedostamiseen ja ymmärtämiseen. Matka on elämänmittainen ja muutos on jatkuvaa – myös käsitys itsestämme muuttuu.

Itseään voi oppia kuulemaan hyvin hienovaraisesti. Meillä kaikilla on yksi oma ääni, intuitio, joka on harmoniassa koko universumin kanssa. Jokainen toimii joskus intuition mukaan – tietoisesti tai tiedostamatta.

Intuitioon voi tutustua tietoisesti esimerkiksi meditaatioharjoittelulla. Ensin oman tunnistettavan äänensä kuulee kenties sekunnin osan mittaisina hetkinä, mutta harjoittelemalla sitä voi vahvistaa.

Intuition ääni on selkeä ja hienovarainen. Se on vahva tunne siitä, että näin minun kuuluu tehdä.

Ne muut äänet taas, ne kuuluvat egolle.

Egon ääni on käskevä ja moniääninen. Se vaatii tai pakottaa ja usein siihen liittyy epävarmuutta ja arpomista. Myös egolla on oma keskeinen paikkansa ihmiselämässä, se suojaa meitä välillä liiankin raa’alta todellisuudelta. Ihminen tarvitsee myös egoa.

Mutta jos egon ääni aina ylittää intuition, on elämä jatkuvaa reagointia ja sitoutumattomuutta, vailla pysyvää onnea.

*

Meditaatio kasvattaa yhteyttä ja tietoisuutta pitkällä tähtäimellä. Kun apua kaipaa saman tien, keskellä tunnemyrskyä, epätietoisuutta tai ahdistusta, on yksi keino, joka vie takaisin omaan ytimeen. Hengitys.

”Harva ymmärtää hengityksen olevan ainoa tapa kontrolloida elämää”, kirjoittaa joogaopettaja Inderjit Kaur Khalsa kirjoittaa kirjassaan Chakrapolku.

Moni yrittää kontrolloida ympäristöään, läheisiään ja itseään moninaisin tavoin. Mutta hengitys on todellisuudessa ainoa asia, jota voimme säädellä. Jos ei kontrolloi omaa hengitystään, ei kykene kontrolloimaan omia ajatuksiaan, tunteitaan tai reaktioitaan ja on muiden energioiden vietävänä.

Toista ihmistä ei voi muuttaa. Toista voi auttaa muutoksessa, mutta toista ei voi vääntää haluamaansa muottiin tämän tahtomatta. Ja vaikka voisikin, se ei korjaisi omia ongelmia.

Suhtautumistaan ja asennettaan voi muuttaa, on mahdollista kasvaa ja oppia, elää onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää. Ja kaikki lähtee hengityksestä, jonka pituutta, syvyyttä ja nopeutta sekä sitä, kumman sieraimen kautta ilma kulkee, voi säädellä.

Pitkä, syvä, hengitys, jossa hengitys laskeutuu vatsaan saakka, on näennäisestä helppoudestaan huolimatta ihmelääke.

Joogisen käsityksen mukaan kaikki elämässä palautuu hengityksen kontrollointiin. Kun sen ymmärtää, on mahdollista saada ote elämästä myös keskellä turbulenssia, tunnistaa egon ja intuition äänet ja oppia kuljettamaan itseään haluamaansa suuntaan.

*

Ahdistuksen ääni kuuluu eittämättä egolle. Intuitio ei törmää tiiliseinään, ja se tietää ratkaisun aina. Aina. Lohdullista on, että intuitio on olemassa myös silloin kun sitä ei kuule.

Intuition kuuleminen ei ole taito, joka opitaan ja hallitaan kerralla kuin pyörälläajo. Joskus se tapahtuu huomaamatta, toisinaan on tarpeen painia hetki epätietoisuuden kanssa (uusia ovia avautuu vain pimeydessä, sillä valoisalla puolella olevat olemme tutkineet jo ajat sitten).

Maailma tai oppiminen ei ole lineaarista. Kun päämäärä on tiedossa, vie jokainen askel kuitenkin sitä kohti, hengenveto kerrallaan.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image