Työkaveri pyytää sinua mukaan projektiin, vaikka kalenteri näyttää jo valmiiksi aika täydeltä. Pitäisi oikeastaan sanoa, ettei nyt onnistu.
”Joo, totta kai.”
Miten se vastaus tuli taas noin nopeasti?
Ehkä tunnistat tilanteen. Ystävä ehdottaa tapaamista juuri sille illalle, jonka olit ajatellut viettää rauhassa. Läheinen pyytää palvelusta, johon sinulla ei oikeastaan olisi aikaa. Töissä joku kysyy, ehtisitkö vielä hoitaa yhden jutun.
Kyllähän minä. Hetken päästä harmittaa. Miksi taas suostuin? Miltä ei tuntuu?
Toisten auttamisessa tai joustamisessa ei tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin, teemme jatkuvasti asioita toistemme hyväksi. Miksi sitten joskus on niin vaikea sanoa ei, vaikka tietää heti, ettei oikeastaan haluaisi suostua? Yksi selitys löytyy tunteista.
Valintoihimme vaikuttaa se, millaisia tunteita odotamme niistä seuraavan. Kieltäytyminen voi herättää jo etukäteen syyllisyyttä. Entä jos toinen pettyy? Mitä hän minusta ajattelee? Olenko itsekäs, jos en suostu? Silloin kyllä saattaa olla tunnetasolla paljon helpompi vastaus. Suostumalla pääsen hetkeksi eroon ikävästä tunteesta. Toinen näyttää tyytyväiseltä ja minä voin jatkaa päivääni ilman syyllisyyttä.
Paitsi että tilalle saattaa tulla toinen tunne. Ärsyttää. Miksi taas lupasin?
Kun syyllisyys yllyttää suostumaan
Syyllisyys on kiinnostava tunne. Se voi kertoa siitä, että olemme toimineet omia arvojamme vastaan tai tehneet toiselle jotakin väärää. Syyllisyyttä voi kuitenkin tuntea myös silloin, kun ei ole tehnyt mitään väärää. Jos olet tottunut joustamaan ja huomioimaan muiden odotuksia, kieltäytyminen voi tuntua pahalta jo pelkästään siksi, että toimit eri tavalla kuin yleensä. Tunne voi silloin melkein vaatia korjaamaan tilanteen: suostu nyt vain, niin kaikilla on taas hyvä mieli.
Tunteesta siis seuraa toimintayllyke. Syyllisyys voi yllyttää meitä toimimaan tavalla, jolla pääsemme syyllisyydestä nopeasti eroon. Mutta onko se se vaihtoehto, jonka oikeasti haluat valita? Anna sen sijaan syyllisyyden tuntua. Älä toimi niin kuin se kehottaa, ja huomaa mitä mielessäsi tapahtuu.
Mitä sitten voisi tehdä seuraavan kerran, kun suusta on jo tulossa automaattinen ”totta kai”? Ehkä ihan ensimmäiseksi voisi olla vastaamatta. Anna itsellesi hetki aikaa ja kysy: haluanko minä oikeasti suostua tähän? Jos vastaus on ei, huomaa seuraavaksi, mitä tunnet. Ehkä syyllisyyttä. Ehkä pelkoa siitä, että toinen pettyy. Voi tuntua itsekkäältä pitää kiinni omasta ajasta, vaikka järjellä ajatellen tiedät, ettei siinä ole mitään väärää. Saat edelleen harkita ja suostua, jos sitä todella haluat.
Valinta voi olla oikea, vaikka se ei tunnu hyvältä
Sinun ei tarvitse päästä syyllisyydestä eroon ennen kuin voit sanoa ei. Tunteen voi huomata ja hyväksyä ja sen jälkeen päättää, miten haluaa toimia. Voi siis tuntua pahalta ja silti tehdä itselleen oikean valinnan.
Seuraavan kerran, kun huomaat sanovasi kyllä, vaikka oikeasti haluaisit sanoa ei, ota pieni aikalisä. Mitä tunnetta yrität välttää? Ja jos antaisitkin sen tunteen tulla, mitä haluaisit oikeasti vastata?
Jos huomaat vastaavasi ennen kuin ehdit kysyä itseltäsi, mitä oikeasti haluat, voit pysähtyä tutkimaan tunteen osuutta valinnassasi. Psykologi Satu Pihlajan Tunteen viemää tarjoaa arjen esimerkkejä ja harjoituksia tunteiden tunnistamiseen ja kohtaamiseen – sekä keinoja pohtia, miten haluat toimia niiden kanssa.
Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
