Elin vuosia niin, että ulospäin kaikki näytti enemmän tai vähemmän hyvältä. Ehkä jonkun silmään jopa täydelliseltä (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan).
Menestyin valitsemallani urapolulla, juoksin puolimaratoneja parantaen suoritustani jokaisessa kisassa ja treenasin muutenkin kovaa muokaten kehoani haluamaani suuntaan. Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.
Sisälläni kaikki oli nimittäin kaukana täydellisestä. Olin vuosia tyytymätön elämääni, kärsin menneisyyden traumoista ja oireilin monella tapaa. Koin olevani yhtä kuin traumani ja epäonnistunut, koska en pystynyt löytämään itselleni sopivaa kumppania ja etenemään yhteiskunnan normien mukaisesti.
Sisäinen kamppailuni oli niin uuvuttavaa, että välillä tuntui siltä, etten löytänyt elämästäni enää yhtään ihanaa asiaa. Suorittamalla pakenin pahaa oloa ja elämääni, joka alkoi tuntua pelkältä selviytymiseltä, ja aloin voida henkisesti entistä huonommin. Unohdin herkkyyteni.
Menestyminen töissä tai urheilussa ei vienyt pahaa oloani pois. Sitten tuli romahdus ja pysähtyminen. Lopulta alkoi muutos ja itsensä uudelleen löytäminen.
Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.
Mikä on täydellistä minulle?
On hyvä kysyä itseltään, mitä täydellisyys juuri minulle tarkoittaa? Luulen, että näiden sanojen merkitykset ovat meille jokaiselle yksilöllisiä eikä niitä voi sen takia vertailla uskottavasti.
Se, mikä on täydellistä, on hyvin yksilöllinen kokemus. Se, mikä on täydellistä elämää sinulle, ei välttämättä ole sitä minulle, ja toisinpäin. Toisen täydellinen elämä on puoliso, lapset ja omakotitalo. Toinen taas elää täydellistä elämää yksin kiertäen maailmaa ilman pysyvää asuinpaikkaa.
Toiselle elämä on täydellistä, kun kroonisesta kivusta huolimatta pääsee nauttimaan ystävien seurasta ja toiselle hetkellinen terveyshaaste voi pilata muuten täydellisen elämän.
Kuten edesmennyt, vaikutusvaltainen psykologi Carl Rogers hieman ironisesti toteaa teoksessaan On Becoming A Person: ”On kummallinen paradoksi, että kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, sen jälkeen minun on mahdollista muuttua.”
Tämän oman muutoksen myötä tunnen itsekin olevani kuin uusi ihminen. Se, mikä ennen oli sisälläni rikki, on vihdoin alkanut eheytymään. Pala palalta. Olen muutamien vuosien ajan kerännyt näitä särkyneitä osia paikoilleen ja voin sanoa, että kaikesta sairastamisesta huolimatta elämä alkaa olla aidosti hyvää ja välillä jopa tosi ihanaa.
Krooniset sairaudet aiheuttavat toki haasteita, eikä elämä ole sen takia varmaan koskaan täydellistä, mutta kuka sanoo, että sen täytyisi sitä ollakaan? Kuten Maaret Kallio kuvaa raadollisen rehellisesti Lujasti lempeä -teoksessaan: ”Täydellisyys on uuvuttava näytelmä, jossa jää aina yksin. Joten kannattaako sitä edes tavoitella?”
Elämä on silti täynnä pieniä ihania hetkiä ja juuri niistä hetkistä koostuu mielestäni aito onnellisuus. Unelmani ovat muuttaneet muotoaan, enkä koe itseäni enää samalla tavalla epäonnistuneeksi. Nautin siitä, että kuljen rohkeasti omaa polkua ja kuuntelen sisäistä ääntäni. Nautin herkkyydestäni ja lempeämmästä minusta.
Mikä on sinun elämässäsi juuri nyt ihanaa?
Haluatko oppia lisää omannäköisestä, vapaasta ja lempeämmästä elämästä? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.
