Ilman tunnetaitoja suhteemme ovat läheisriippuvaisia. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta se on käytännössä hyvin totta. Läheisriippuvuus on alitajuista, aikuisuuteen jatkuvaa uskomusta siitä, että a) tunteisiini ja tarpeisiini ei ole lupaa b) ne voivat täyttyä vain toisten kautta. Opimme joukon selviytymiskeinoja, joiden kautta yritämme saada turvan, rakkauden, yhteenkuulumisen, merkityksellisyyden ja nähdyksi tulemisen tarpeita täytettyä. Noita keinoja ovat mm. miellyttäminen, suorittaminen, projektio, kieltäminen, syyttäminen, itsen sivuuttaminen, lääkitseminen ja passiivis-aggressiivisuus. Suurimmalla osalla meistä on käytössä koko repertuaari – eikä se haittaa. Selviytymiskeinojaan voi oppia huomaamaan ja alla olevat tunteet ja tarpeet voi oppia tunnistamaan ja löytämään. Silloin elämä muuttuu – alamme todella voimautua.
Kollektiivisesti emme ole oppineet varhaisissa vaiheissamme (tai myöhemminkään) tunnetaitoja, koska maassamme on yhä aktiivinen, kollektiivinen tunnetrauma sotien jäljiltä. Turvattomuus, yhteydettömyys tunteisiin ja puhumattomuus ovat ihan “luonnollisia” ja ymmärrettäviä seurauksia ajalta, jolloin on jouduttu selviytymään hengissä karmeissa olosuhteissa, menetetty rakkaita ja yritetty koota elämän rippeitä, rakennettu uudelleen perusturvan kadottua kokonaan.
Nyt alkaa olla riittävästi turvaa ja tilaa kohdata ja hoivata hoivaamatonta, löytää uudelleen yhteys syvään turvaan ja tunteisiin. Saamme oppia ja opetella.
Mistä tunnistaa, ettei ihan tunne tunteitaan ja osaa kannatella, säädellä, purkaa ja kommunikoida niitä? (Listaa voi lukea tosi lempeänä itselleen – moni meistä tunnistaa joko monta tai joitakin seuraavista asioista. Se on ihan okei 🙂 )
Ellemme tunnista ja tunne vihaamme, emme osaa rajata vaan miellytämme, passiivis-aggressivoimme, uhriudumme tai suoritamme ilon ja hyvinvoinnin kustannuksella.
Jos emme tunnista pelkoamme, emme uskalla olla yksin silloin kun tarvitsee – isossa ja pienessä kuvassa – toimia sydämemme puolesta, arvioida ihmissuhteitamme ja tehdä tietoisia, itsearvostavia valintoja. Emme uskalla mennä kohti sydämemme unelmia ja ottaa riskejä, koska pelko on kielletty ja tukahdutettu. Toimimme sen ajamana ja yritämme väistää sitä, sen sijaan että kannattelemme ja kannustamme itseämme.
Ellemme tunnista ahdistusta (eli pelkoa) tai surua, emme tunnista, missä tarvitaan lohtua, aikaa, rakkaudellisuutta ja tilaa.
Ellemme osaa säädellä tunteitamme ja rauhoittaa itseämme, pelkomme kaatuvat ihmissuhteidemme päälle – emme vapaudu turvattomasta kiintymyksestä ja läheisyyden haavoista aikuiseen rakkauteen.
Jos emme uskalla kokea iloa, haemme sitä muiden kautta ja jatkamme kenties sukupolven ylisiä kärsimysnäytelmiä ihmissuhteissa ja kaikkialla.
Jos emme tunne ja tunnista tunteitamme kehossamme, emme tunnista tarpeitamme vaan ihan oikeasti luulemme että muiden pitäisi lohduttaa, tukea, pönkittää itsetuntoamme ja kuunnella vuodatuksiamme – ja että emme pärjäisi ilman sitä.
Jos emme tunnista tunteitamme, emme tiedä, että meillä on niihin lupa sellaisenaan kaikkine ristiriitaisuuksineen ja haemme j a t k u v a s t i validaatiota muilta luullen että rakkaus on sitä, että saamme validaatiota.
Jos emme tunnista tunteitamme, emme voi ottaa haavoittuvaista läheisyyden riskiä toisten kanssa ja tunnistaa, ketkä ovat siihen meille sopivia.
Ilman tunnetaitoja emme voi rakastaa aikuisesti.
Ilman tunnetaitoja kenties loukkaannumme tästä kuvailusta ja luulemme olevamme huonoja. Silloin pidämme häpeää, huonouden kokemusta ja syyllisyyttä ihan totena identiteettinämme.
Tunnetaitoja voi nyt aikuisena oppia – ne ovat konkreettisia, kognitiivisia taitoja käytännön työkaluin. Niiden myötä alamme kypsyä emotionaalisesti rakkaudelliseen aikuisuuteen itsemme ja toisten kanssa. Silloin voimme rakentaa syviä hyviä ihmissuhteita ja elää elämän arvaamattomassa pörhellyksessä hyvinvoiden, sydämemme puolella, myötämielisinä tätä kaikkeutta kohtaan, elämän virtauksessa.
Kun oppii tunnetaitoja, oppii myös puhumaan tunteistaan, avaamaan toisille kokemustaan. Oppii tarvitsemaan toisia terveellä tavalla, mutta ei enää ole riippuvainen toisista. Oppii, että omiin haluihin, ei-haluihin, tarpeisiin ja toiveisiin on lupa. Turvattomasti kiintyneet oppivat luomaan itselleen ja tuomaan suhteisiinsa enemmän turvaa ja alkavat irtautua menneestä ja siitä, mitä kumppaneihin ja ystäviin ovat usein projisoineet.
Tunnetaitojen myötä alkaa oivaltaa, että oma elämä on oma, että on itse vastuussa tunteistaan, mutta ei kenenkään toisen tunteista. Oppii hahmottamaan, että se mitä toinen tekee, ei tee, sanoo tai ei sano ei ole ollenkaan olennaista siinä mitä itse tunnemme. Olennaista on vain tuntea tunteensa ja oppia kuulemaan sisäistä viisauttaan siitä, mitä nyt tarvitsee ja kuinkahan olisi parasta toimia. Saa yhteyden rakkaudelliseen itsensä uudelleen vanhemmoimiseen – turvaa ja rajoja tuovaan sisäiseen isään ja hoivaa ja rakkaudellisuutta tuovaan sisäiseen äitiin. Siihen meissä, joka kuulee ja tuntee tunteemme, ymmärtää ja rauhoittaa niiden keskellä. Silloin voimme alkaa toimia tunteitamme kunnioittaen – lakkaamme sivuuttamasta itseämme ja miellyttämästä toisia, koska opimme rakastamaan itseämme. SE muuttaa elämässä oikeastaan kaiken.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
