Joskus vanha lapsuuskuva voi pysäyttää yllättävällä tavalla ja herättää itsessä monenlaisia tunteita. Kuvassa oleva lapsi voi olla yhtä aikaa itselle tuttu (minähän se siinä!), ja samaan aikaan saatan aistia kuvan pienessä itsessä jotakin uutta, mitä ei ole aiemmin tiedostanut.
Mieleen voi tulla kysymyksiä: Kuka hän oikeastaan oli? Millaisessa maailmassa hän eli? Miten häneen suhtauduttiin? Ja millaisia tunteita hän kantoi mukanaan?
Sisäinen lapsi on yhtä aikaa sekä muisto että mielikuva. Mielikuva rakentuu usein juuri tällaisista lapsuuskuvista sekä tarinoista, joita olemme kuulleet varhaisesta elämästämme. Valokuvat voivatkin toimia eräänlaisina siltoina menneisyyteen – ne voivat auttaa meitä tavoittamaan jotakin siitä lapsesta, joka joskus olimme.
Varhaisimmat muistomme eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin myöhemmät muistikuvat. Alle kolmevuotiaana muistot ovat pääasiassa kehollisia ja tunnepohjaisia eli niin sanottuja implisiittisiä muistoja. Ne eivät ole selkeitä tarinoita tai tapahtumaketjuja, vaan kehollisia kokemuksia: tuntemuksia, tunnelmia ja aistimuksia.
Emeritaprofessori Helena Pihkon mukaan muistojen tallentuminen edellyttää useita kehittyviä taitoja. Ihmisen täytyy pystyä liittämään tapahtumat aikaan ja paikkaan, tekemään niistä yleistyksiä sekä yhdistämään uusia kokemuksia aiemmin opittuun tietoon. Tällainen muistaminen kehittyy vähitellen, ja aikuistyyppinen muistaminen on mahdollista vasta noin 10–12 vuoden iässä.
Lisäksi omaelämäkerrallinen muistaminen edellyttää minätietoisuuden kehittymistä – kykyä hahmottaa itsensä erillisenä toimijana. Tämä alkaa rakentua noin kahden vuoden iässä. Siksi aivan varhaisimmat kokemukset elävät usein meissä enemmän kehollisina tuntemuksina kuin selkeinä muistoina.
Vaikka emme muistaisi lapsuudestamme kaikkea tietoisesti, se ei tarkoita, etteivätkö nuo kokemukset olisi vaikuttaneet meihin. Ne voivat elää meissä erilaisina tunnelmina, reaktioina ja kehollistuneina, sisäisinä mielikuvina. Siksi joskus yksinkertainenkin asia, kuten lapsuuskuvan katsominen, voi herättää yllättävän vahvan yhteyden menneeseen. Valokuva voi auttaa pysähtymään ja katsomaan ”sisäistä lasta” hetken ajan. Millainen hän oli? Mitä hänen ilme, kehon asento tai kuvassa oleva tilanne kertoo? Millaisia tunteita kuva herättää nyt, aikuisena?
Seuraava harjoitus on yksi tapa lähestyä tätä yhteyttä. Harjoitus on hieman muokattu Kohtaa sisäinen lapsesi -kirjassa esitetystä vastaavasta harjoituksesta.
Harjoitus: yhteys sisäiseen lapseen valokuvan kautta
1. Etsi lapsuuskuvia itsestäsi
Selaa kuvia eri ikävaiheista ja valitse 5-10 kuvaa. Valitse niistä lopulta intuitiivisesti yksi kuva, jonka kanssa työskentelet tässä harjoituksessa.
2. Pysähdy kuvan äärelle
Anna itsellesi aikaa katsella kuvaa. Huomaa, millaisia ajatuksia, tunteita tai kehon tuntemuksia se herättää sinussa. Tarkastele esimerkiksi lapsen ilmettä, asentoa ja sitä, mitä hän tekee. Mitä kuva välittää – iloa, leikkisyyttä, jännittyneisyyttä, varautuneisuutta tai ehkä surua?
3. Anna muistojen tulla
Huomaa, syntyykö kuvaa katsellessa yhteys tähän lapseen, nuorempaan itseesi. Jos kuva herättää muistoja tai mielikuvia samalta ajalta, anna niille aikaa ja tilaa.
4. Kerro lapselle kuka olet
Kerro mielensisäisesti lapselle, että olet hän, mutta olet jo kasvanut aikuiseksi. Kerro, että haluat auttaa häntä ja olla hänen turvanaan. Saatat aistia itsessäsi sen, jos kuvan lapsi – sisäinen lapsesi – reagoi kertomaasi. Huomaa, mitä sisäinen lapsesi mahdollisesti vastaa – se on oma sisäinen äänesi.
5. Lähesty lasta myötätunnolla
Ole lasta kohtaan hyväksyvä ja kiinnostunut. Jos lapsi näyttää iloiselta, anna ilon koskettaa myös itseäsi. Jos hän näyttää jännittyneeltä tai surulliselta, lohduta ja osoita ymmärrystä. Voit kertoa hänelle, että hän on tärkeä ja että välität hänestä.
Kun päätät harjoituksen, pysähdy hetkeksi huomaamaan, mitä se herätti sinussa. Miltä kehossasi tuntuu? Millaisia tunteita tai ajatuksia nousi esiin?
Jos yhteys sisäiseen lapseen ei synny heti, se on täysin normaalia. Yhteys voi rakentua vähitellen. Usein jo muutaman harjoituskerran jälkeen se alkaa tuntua helpommalta ja luonnollisemmalta.
Esimerkkejä siitä, mitä voit sanoa sisäiselle lapsellesi
Voit puhua lapselle mielessäsi tai ääneen esimerkiksi näin:
- Olen tässä kanssasi, et ole enää yksin.
- Näen sinut ja kuulen sinua.
- Sinussa ei ole mitään vikaa, olet ihana juuri sellaisena kuin olet.
- Saat tuntea juuri niin kuin tunnet.
- Minä pidän sinusta huolta.
- Olet tärkeä ja arvokas.
- Saat levätä, minä olen tässä.
- Olen ylpeä sinusta.
- Rakastan ja arvostan sinua juuri sellaisena kuin olet.
Muista: tärkeintä ei ole se, että löydät täydelliset sanat, vaan se, että sanasi tulevat suoraan sydämestäsi <3
Artikkelikuvassa on pikku-Karita, oma sisäinen lapseni <3
Tutustu aiheeseen syvemmin kirjassa Kohtaa sisäinen lapsesi.
