Vältteletkö sinäkin vaikeita asioita, jotta ei tulisi riitaa? – Näin otat haastavan aiheen puheeksi

Haastavien asioiden puheeksi ottaminen on erityisen tärkeää, jotta asiat tulisi käsiteltyä, voisimme kehittyä yksilöinä sekä ryhminä ja samalla parantaa kunnioitusta itseä ja muita kohtaan. Kyse on oppimiskokemuksista, jolloin parannetaan vallitsevia olosuhteita. Ilman asioiden kohtaamista se ei ole mahdollista. Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen voi kuitenkin tuntua haastavalta ja siksi haluankin heti kärkeen lohduttaa: Et ole yksin asian kanssa. Suurelle osalle vaikean asian puheeksi ottaminen on haastavaa.

 

Ikävä kyllä asioiden esille nostaminen tapahtuu usein väärien henkilöiden kanssa

 

Asioiden vältteleminen on yksi tyypillinen tapa reagoida konflikteissa. Tämän lisäksi on ainakin kolme muuta tapaa reagoida riitatilanteissa. Toinen tapa on itsensä syyllistäminen, mikä johtaa helposti tarpeettomaan anteeksipyytelemiseen. Kolmantena toisen tai olosuhteiden syyttäminen, jolloin vastuun ottaminen ja itsereflektointi jää vähäiseksi. Viimeisenä se kaikista suotavin tapa eli halu ratkaista asia, mikä tosin pahimmillaan saattaa johtaa epäterveeseen joustamiseen.

 

”Mähän pelkään riitoja. Välttelen viimeiseen asti, ettei asiaa tarvitse käsitellä.”

 

Miksi asioita on sitten niin vaikea nostaa esille? Usein tilanteeseen saattaa liittyä uskomuksia, joiden mukaan on pelko siitä, että asiat vain pahenevat, jos niistä puhuu. Tai ihmiset eivät kuitenkaan muuta käytöstään. Ilmassa voi olla pelko siitä, että asioista puhuminen voi leimata hankalaksi ja tämän jälkeen jää yksin. Jotakin saattaa taas pelottaa, että toinen suuttuu ja siitä seuraa huutamista. Jos huutamiseen ei ole tottunut, niin kyse voi olla erityisen pelottavasta asiasta. Näihin pelkoihin liittyy helposti se, että asioiden esille nostaminen tapahtuu usein väärien henkilöiden kanssa. Me kaikki tiedämme mitä se käytännössä tarkoittaa.

Erään pitämäni luennon jälkeen eräs henkilö tuli juttelemaan ja sanoi, ettei hän osaa ollenkaan riidellä: ”Mähän pelkään riitoja. Välttelen viimeiseen asti, ettei asiaa tarvitse käsitellä”. Jokainen meistä voi kuitenkin oppia riitelemään mitään lisää rikkomatta, se tosin vaatii usein treenaamista.

 

Et ole yksin asian kanssa. Suurelle osalle vaikean asian puheeksi ottaminen on haastavaa.

 

Useimmiten konflikteihin pätee tietyt lainalaisuudet eli vaiheet, miten riidat etenevät. Jos opimme nostamaan asiat riittävän ajoissa esille käsiteltäväksi, vähentää tämä juuri asioiden tulehtuneisuutta ja räjähdysherkkyyttä. Voimme toimia samalla ennalta ehkäisevästi, kun asiat tulevat käsiteltyä. On olemassa nyrkkisääntö, jonka mukaan ongelmaan olisi hyvä tarttua 24 tunnin sisällä sen ilmenemisestä, mutta tämä ei päde aina. Usein asiaan ei ole järkevää tarttua aivan välittömästi ja mielestäni ehkä jopa keskeisin asia puheeksi ottamisessa onkin juuri ajoitus: oikea aika ja paikka sekä riittävästi aikaa keskustelulle.

Tässä listattuna muutamia tärkeimpiä asioita, mitä kannattaa huomioida haastavan asian puheeksi ottamisessa:

Ajoitus ja paikka: ei ohimennen käytäväpuheena, riittävästi aikaa keskustelulle
Kerro havainnoista minä-muodossa ja pysy asiassa
Puhu suoraan ja selkeästi: nyt voi viimeistään unohtaa hampurilaismallin ja muut kikat
Oman motiivin esille tuominen: haluan hyvää tällä keskustelulla
Ole valmis kuuntelemaan aidosti henkilön näkökulma asiaan
Pyrkimys saavuttaa yhdessä ratkaisu asialle

Tämän tyylisissä keskusteluissa avoimet kysymykset toimivat yleensä parhaiten. Kaksi erityisen toimivaa, mitkä kannattaa yleisesti ottaen painaa mieleen tulevia vuorovaikutustilanteita varten ovat ”kerro lisää” ja ”mitä muuta”.

 

On jäätävä silloin kuin tekisi mieli paeta tai oltava reagoimatta silloin kuin tekisi mieli hyökätä.

 

Jos puheeksi ottaminen on sinulle haastavaa, niin en voi liika korostaa sitä, että muista olla armollinen itselle ja toiselle. Ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä oppikirjamallia tässäkään asiassa. Ihmisiä liikenteessä, reitillä on myös mutkia ja matkalle mahtuu varmasti kompastelua. Aikaisemmin mainitsemani riitelyä pelkäävän henkilön sanoin: ”vitsi mä haluan nyt päästä treenaamaan hyvin riitelemistä”. Treeniä treeniä, toistot ratkaisee siinä missä kuntosalilla. Kyse on aluksi paljolti siitä, että on jäätävä silloin kuin tekisi mieli paeta tai oltava reagoimatta silloin kuin tekisi mieli hyökätä.

Olemme laatineet yhdessä sovittelija ja vankilapastori Jukka Vänskän kanssa Riidan ratkaisu -kortit. Korttien avulla voi ratkaista joko sellaisen riidan, missä itse olet osallisena tai auttaa toisia riidan ratkaisemisessa. Tutustu kortteihin täällä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image