Olin juuri valmistautumassa etäesiintymiseen ja selailin viimeisiä Helsingin Sanomien sivuja edessäni. Silmiini osui Maaret Kallion kolumnin otsikko ”Masentuneen kirje: En tahtoisi olla näin raskas.” Kehoni reagoi niin voimakkaasti sitä lukiessani, että luulin oksentavani. Tunne tuli onneksi lopulta ulos valtavana itkuna. Jokainen sana ja kappale tuntui liian todelta, rehelliseltä. Olin kuullut ne niin monta kertaa.
Olen elänyt masentuneet rinnalla joitain vuosia. Se, mikä on auttanut varmasti meitä kumpaakin selviämään, on avoimuus, rehellisyys ja pyyteetön välittäminen. Side välillämme on vahvistunut vuosi vuodelta. Mitä enemmän välittäminen on kasvanut, samassa suhteessa on kasvanut myös huoli ja pelot. Olen myötäelänyt ja rinnallakulkenut masentuneen elämässä, mutta samaan aikaan hänkin on kulkenut minun vierelläni. Olemme valinneet jakaa elämämme matkaa, vaikka se onkin avannut meissä kaikki mahdolliset epävarmuuden ja pelon haavat. Olemme sanoneet ääneen lähes kaiken puolin toisin, vaikka se onkin usein siinä hetkessä rikkonut. Yhdessä olemme usein myös korjanneet toisiamme.
Tämä on kirjeeni hänelle:
”Rakas läheiseni, haluan kertoa sinulle rehellisesti, miltä tämä matka vierelläsi on tuntunut. Tässä ei ole sinulle mitään uutta, mutta ehkä näin kirjoitettuna se tallentuu vielä tiiviimmin osaksi meidän historiaamme.
Olen lähes aina positiivinen, toiveikas ja nauravainen. Olen tehnyt kaikkeni, että osasin joka päivä kohdata itseni, mutta myös toiset ihmiset puhtaalta pöydältä. Ilman odotuksia ja oletuksia. Ilman taakkaa edellisestä kohtaamisesta. Olet ollut tässä paras opettajani. Satoja kertoja kohtaamisemme jälkeen pyrkinyt päästämään irti siitä, mitä nyt on tai oli, jotta voin olla auki sille missä tilassa seuraavaksi kohtaamme. Lukuisia kertoja erotessa joutunut päästämään sinusta irti, koska tulevasta en ole tiennyt. Samaan aikaan kiittänyt hetkestä, jonka sain kanssasi jakaa. Opetellut epävarmuutta ja kohtaamaan pelon, ettei seuraavaa kertaa ehkä tule. Että kiitollisuus sinusta olisi se, mitä kantaisin mukanani.
Opetellut kanssasi luottamaan siihen, että parhaiten tuen matkaasi olemalla olemassa. Katsomalla silmiin, silittämällä, halaamalla. Höpöttämällä elämäni iloista ja suruista, jakamalla ajatuksiani siitä, miten näen ja koen maailman. Olen tuntenut, miten kaikki tämä on tuonut sinulle iloa ja turvaa. Hetki hetkeltä olet katsonut silmiin pidempään. Olet hymyillyt, olet alkanut jutella. Olemme luoneet yhteyden toisiimme kaikesta huolimatta.
Olen saanut tehdä valtavasti työtä sen eteen, että olen pystynyt kohtaamaan aina sinut, enkä ahdistustasi. Pyrkinyt kaikin tavoin katsomaan sinussa sitä ihmistä, joka sisälläsi loistaa harmaan verhon takana. Kun toistuvasti olet sanonut, ettet osaa, pysty tai kykene, olen epätoivosta huolimatta koittanut jaksaa sanoa, että uskon sinuun. Ettei ole kiire mihinkään. Että vaikka nyt on näin, ei se tarkoita, että niin olisi aina. Olen oppinut tunnistamaan silmistäsi sen, milloin katseeni tavoittaa sinut syvästi.
Oppinut tunnistamaan olemuksestasi sen, miten syvällä pimeydessä olet. Oppinut kertomaan sinulle rehellisesti, että jos en kuule sinusta, ensimmäinen ajatus on, että olet kuollut. Että viesteihin vastaamisella on merkitystä. Että sinulla on merkitystä. Oppinut, milloin voin jakaa omia tuntemuksiani sinulle. Oppinut, milloin minulla on tila tukeutua ja olla heikko ja tarvitseva. Onneksi niitäkin hetkiä on ollut, muuten emme ehkä olisi tässä. Miten monta kertaa omat jaksamisen rajat ovat ylittyneet. Oppinut, miten tunnistaisin rajani paremmin. Opetellut viikko viikolta syvemmin hyväksymään, että toisen puolesta ei voi elää. Että vaikka kuinka haluaisin asioiden menevän jollain tavalla, minulla ei ole voimia päättää elämän kulusta oikeastaan edes itseni osalta. Opetellut laskeutumaan elämän epävarmuuden syleiltäväksi. En vain kanssasi, myös yksin. Se on ollut välillä musertavaa.
Oppinut, että jos oma valoni sammuu, sammuu valo usein myös sinulta. Oppinut ja luottanut siihen, että mitä väkevämmin itse elän ja iloitsen elämästäni, sitä helpompaa sinun on siihen tarttua ja tulla osaksi sitä. Oppinut, että ketään ei voi auttaa, jos toinen ei antaudu autetuksi. Oppinut pohtimaan, miksi valitsen joka hetki olla tukenasi, kun minua tarvitset. Oppinut tunnistamaan pyyteettömän välittämisen. Oppinut miten tärkeää on huolehtia itsestään ei vain toista tuettaessa, vaan muutenkin. Oppinut, miten arvokkaita ovat ne ihmiset ja asiat, jotka elämässä kannattelevat. Oppinut, miten tärkeä on olla rehellinen itselleen ja muille.
Kiitos, että olet koko ajan rehellisemmin ilmaissut tunteistasi ja tarpeitasi. Kiitos, että olet uskaltanut näyttää epävarmuutesi ja pelkosi minulle. Kiitos, että olet kaikesta omasta pimeydestäsi huolimatta pystynyt keräämään voimat, jotta voit tulla hetkeksi kanssani valoon. Kiitos, että olet kaikesta huolimatta osannut kannustaa minua elämään jokaisella solulla.
Rehellisyys on ollut voimamme. Se, että olet sanonut, ettet pysty ja jaksa. Se, että olen vastannut, etten minäkään. Se, että olet kertonut arvottomuuden tunteestasi. Se, että olen kertonut, miten vaikeaa on välittää sinusta kun et välitä itsestäsi. Se, miten olet koittanut vetäytyä kun olet kokenut itsesi raskaaksi. Se, miten olet lähes aina luottanut, kun olen sanonut, ettei yksin kannata olla. Että olo ja tilanne voi olla raskas, mutta sinä et ole. Se, miten olet sanoittanut toivottomuutta tulevasta. Se, miten olet ottanut vastaan toiveikkuutta synkimmissäkin hetkissä. Se, miten olet sanonut pärjääväsi yksin. Se, miten olet tarttunut kuitenkin käteeni, kun olen sen sinua kohti ojentanut.
Toivon, että jaksat ymmärtää, kun epätoivon ja voimattomuuden hetkinä vedän rajoja. Otan etäisyyttä ja kerään yksin voimia. Kun voimieni viimeisillä rippeillä pyydän joskus liiankin uhmakkaasti ryhdistäytymään ja toimimaan. Kun viimeisillä voimillasi tulet luokseni, enkä pysty kohtaamaan sinua kuten haluaisin. Kun toiveikkuus meinaa kadota, enkä kykene iloitsemaan sinusta vain siksi, että olet. Kun hermostun sinulle, kun et jaksakaan innostua ohjelmasta, jota olen meille järjestänyt. Kun suren sitä yhteyttä, joka meillä voisi olla, ilman masennustasi. Kun odotan sinulta, että osaisit tarttua ilooni paremmin.
Voimani vierelläsi on ollut se, että olen koko ajan nähnyt ja tuntenut sisäisen loisteesi. Ristiriita sen ihmisen kanssa, josta puhut, kun puhut itsestäsi, on käsittämätön. Olen pyrkinyt sanoittamaan sinulle, miten sinut näen ja koen, sen kaiken hyvän. Mielesi synkkyydestä huolimatta, olet ollut sitkeä. Olet jaksanut uskoa ja olla toiveikas. Lähes aina kun sinun on ollut mahdollista valita valo, olet sen valinnut. Toivoisin, että uskaltaisit valita ympärillesi entistä enemmän myös iloa, vaikket siihen osaisikaan vielä tarttua. Senkin aika ehkä tulee vielä.
Kiitos, että kaikesta synkkyydestä huolimatta, olet aina pitänyt reitin luoksesi auki. Vaikket ole pystynyt osallistumaan yhteisiin hetkiin, olet lähes aina sanonut lopuksi ”Kiitos, kun sain kuulla äänesi”. Kiitollisuus – Sitä olemme yhdessä opetelleet. Siitä, että olemme ja elämme. Kiitos, että olet.”
Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.
