Voiko narsisti muuttua?

”Hän oli aluksi ihan erilainen, ihan kuin toinen persoona. Olen nähnyt hänen hyvyytensä ja olen ihan oikeasti saanut myös kokea sen. Ei meillä aina ole näin kamalaa, on myös paljon hyvää ja paljon hyviäkin aikoja.”

Narsistiset suhteet alkavat tavallisesti ihan todella ihanasti, täynnä suurta vetovoimaa, sekä molemminpuolista intohimoa. Suhde etenee nopeaa ja sitoutuminen tapahtuu yllättävänkin helposti, sekä nopeasti. Rakkauden ja viehätyksen kupla on säteilevä ja harvinaisen virheettömän oloinen. On saatu siis kokea illuusio jostain, mitä ei todellisuudessa ole olemassa, kuin hetken.

Kun maskit tippuvat ja valheet, sekä manipulointi paljastuu valtaa narsistisen ihmisen läheisen yleensä hämmennys, sekä epätoivo. Mitä ihmettä tapahtuu ja miksi? Onko tämä kaikki syytäni vai keksinkö itse kenties tämän kaiken?

Narsistinen ihminen manipuloi läheistään lisää vetoamalla syyllisyyden tunteeseen, sekä omaantuontoon ja syyllistää häpeilemättä toista omista teoistaan. ”Sä todella keksit tän kaiken ihan itse, kuinka sairas mielikuvitus sulla onkaan, tarvitset pikaisesti hoitoa ja ammattiapua!”

Konflikti ja uhkatilanteet rauhoittuvat usein siten, että narsistisen persoonan läheinen pyytää anteeksi, vaikkei siihen olisi syytä. Tämä voi olla ainoa tapa rauhoittaa tilanne, vaikka anteeksipyynnön tulisikin tulla täysin toiselta suunnalta.

Anteeksipyytelyvaiheen jälkeen alkaa hyvittelyvaihe ja tuhannet upeat lupaukset muutoksesta.

”Hän on vakuuttanut ymmärtävänsä nyt sen, kuinka vahingollisesti ja ilkeästi on minua kohtaan toiminut. Hän on luvannut muuttua jos vain palaan takaisin ja annan anteeksi. Haluaisin niin kovasti uskoa, että hän puhuu totta, mutta mistä voisin tietää, että onko hän tällä kertaa ihan oikeasti tosissaan?”

Voiko narsisti/narsistinen ihminen siis muuttua ja mitä aito, sekä pysyvä muutos edellyttää?

Muutospuheet eivät itsessään saa aikaan muutosta

On tärkeä tietää, että narsismi on pysyvä luonteenpiirre ja tapa toimia. Tämä pysyvyys on nähtävissä siten, että narsistisen ihmisen aiheuttamat ongelmat ovat näkyneet läpi hänen elämänsä niin lähisuhteissa, kuin muissakin elämän eri osa-alueissa.

Jotta narsistinen ihminen ihan oikeasti muuttaisi hänelle ominaista ja niin vahingollista tapaa toimia vaatisi se ensinnäkin sen, että hän kykenisi näkemään ja myöntämään omassa toiminnassaan jotain sellaista, jota hän haluaisi ja kokisi itsekin tarpeelliseksi muuttaa.

Pitäisi siis kyetä myöntämään, ettei ole täydellinen, eikä oikeutettu kaikkeen siihen pahaan, jota on tehnyt ja tekee.

Lisäksi tarvittaisiin motivaatiota muutokseen, sekä sen verran tervettä nöyryyttä ja henkistä voimaa, että hän kykenisi katsomaan sitä mitä todellisuudessa on ja miten muut ihmiset hänet kokevat. Tämän narsismi tavallisesti estää.

Narsistinen ihminen voi muuttua, mutta patologinen narsisti ei yleensä muutu

Narsistisia piirteitä voi esiintyä eri määrin eri ihmisissä. Jos narsistisia piirteitä esiintyy vain vähissä määrin on mahdollista, että ihminen kykenee muuttamaan haitallista toimintatapaansa. Hänen tarvitsee kuitenkin olla itse se, joka kokee aidosti halua muuttaa elämäänsä ja omaa toimintaansa.

Vahvasti narsistinen persoona yleensä vastustaa hoitoon hakeutumista, eikä näe itsessään mitään vikaa. Syy on tavallisesti kaikissa muissa paitsi hänessä ja hän pitää tiukasti kiinni omasta ajatusmaailmastaan.

Vaikean narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan hoito on hyvin vaativaa ja pitkäkestoista. Psykologi ja psykoterapeutti Jan-Henry Stenberg on arvioinut, että psykoterapiasta on valitettavan harvoin apua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville. Hoito kaatuu usein ihmisen kykenemättömyyteen sietää sitä kipua, joka muutoksesta seuraa: pitäisikin sietää heikkoutta ja tarvitsevuutta itsessä.

Narsististen piirteiden vahvuus ja vaikeusaste vaikuttavat siis siihen, minkä verran terapiasta on hyötyä vai onko ollenkaan.

Mitä voimakkaammat narsistiset piirteet ovat, sitä vaikeampi ihmisen on nähdä itsensä sellaisena, kuin hän todellisuudessa on.

Jos narsistityyppisiin piirteisiin puututtaisiin reilusti ennen teini-ikää, on ihmisen mahdollisuudet oppia esimerkiksi myötätuntoa ja toisen ihmisen huomioon ottamista todennäköisesti paljon paremmat kuin myöhemmin.

Psykiatrian erikoislääkäri ja koulutuspsykoanalyytikko Gustav Schulmanin mukaan terapia voi olla hyvinkin kannattavaa silloin, jos ihminen pystyy tiedostamaan käyttäytymisessään piirteitä, jotka aiheuttavat vahinkoa ja kärsimystä hänelle itselleen ja muille.

Muutos vaatii paljon aikaa sekä erittäin pätevää ja osaavaa pitkäkestoista ammattiapua. Yhdestä tai kahdesta terapiakerrasta ei ole apua narsistille.

Jotta aito ja pysyvä muutos ihan oikeasti tapahtuisi vaatisi se myös sen, että narsistinen ihminen olisi aidosti motivoitunut omaan hoitoonsa ja hänellä olisi kykyä sietää vastoinkäymisiä sekä nähdä itsessä aiemmin ylpeyttä herättäneet piirteet sittenkin erittäin vahingollisina.

Taitavinkaan ammattilainen ei pysty muuttamaan toista ihmistä. Ellei ihmisellä itsellään ole tahtoa muuttaa ajatus- ja toimintamallejaan hyväksi katsomastaan syystä, hän ei muutu.


Lisää tietoa ja käytännön keinoja vaikeista kokemuksista toipumiseksi löydät Jennin kirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image