Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksen. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
Sain kouluttajaltamme Heliltä ensimmäisten hoitoraporttien jälkeen palautteen, että seikkailija-asenne toimii intuitiivisen energiahoidon hoitoharjoituksissa. Olenkin asennoitunut hoitoihin kutkuttavalla odotuksella: mitähän mielenkiintoista täältä löytyy!
Sain kuitenkin myös toisenkin palautteen: ego odottaa jotain tapahtuvaksi ja pettyy, jos mitään mielenkiintoista ei löydykään. Egon pettymys tuo minulle epäonnistumisen tunteen. Hoidon tehoon ei kuitenkaan vaikuta se, kuinka tehokkaasti seikkailija löytää kiinnostavia asioita hoidettavan kehosta.
Aloin miettiä omaa suhtautumistani ja egoni tepposia isommassa mittakaavassa, suhtautumisessa muihin asioihin elämässä.
Ajatellaanpa, että olen unelmoinut vaikka työprojektista, jossa saan hyödyntää kaikkia vahvuuksiani. Olen kirjannut ylös asioita, joita toivon. Uskon siihen, että se, mihin keskittyminen suuntautuu, se vahvistuu. Jään siis odottamaan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu ja mihin syöttiin tarttua.
Ja sitten ei tapahdu mitään. Ei kerrassaan mitään. Vaikka kuinka yritän katsoa asioita valppaasti, en näe mitään, mikä viittaisi uuteen työprojektiin. Aivan kuten hoitotilanteessa, ego alkaa nousta pintaan: olet epäonnistunut.
Ego on kyllä melkoinen velmu, mutta onneksi se on myös kovin tietämätön. Ego nimittäin luulee, että vain se tapahtuu, minkä voi nähdä, kuulla, haistaa, maistaa tai tuntea iholla. Ego haluaa faktaa pöytään: tapahtumia, tilanteita, aistein havaittavia prosessiketjuja. A johtaa B:hen ja B C:hen. Sitähän ego yrittää meille väittää.
Kuten hoidon aikana, jossa en tunne tapahtuvan mitään mutta hoito on tehokas, elämässäkin tapahtuu koko ajan asioita meidän aistihavaintojemme ulkopuolella. Toiveeni ja unelmani on koko ajan itämässä, vaikka en näe viitteitä asioiden edistymisestä. Saattaa jopa näyttää siltä, että asiat etenevät aivan ”väärällä” tavalla. Florence Scovel Shinn kirjoittaa kirjassaan Elämän peli (Basam Books, 2013):
”Kun ihminen on pyytänyt maailmankaikkeudelta jotain, hänen on oltava valmis yllättymään. Kaikki saattaa vaikuttaa menevän pieleen, kun todellisuudessa kaikki sujuu aivan oikein.”
Yhtenä päivänä saan puhelinsoiton tai tapaan ihmisen. Ja naks. Asiat ovat jo tapahtuneet, vaikka en ole prosessia nähnytkään.
Voin myös ajatella lähteväni metsäseikkailulle: Miltä luoto juuri nyt näyttää? Millaisia kasveja on noussut kukoistukseen? Miten tuuli ottaa vedenpintaan? Tutkin ihmetellen asioita, katselen. Näen, koen ja löydän paljon. Mutta silti: metsässä tapahtuu paljon sellaisia asioita, joita en näe tai voi nähdä. Riippumatta aistieni tai ymmärrykseni rajallisuudesta, ne tapahtuvat. Koko metsä on täynnä älykästä informaatiota ja se toimii kokonaisuutena, energian vuoropuheluna, hiljaisena viisautena, joka on ja tapahtuu – riippumatta siitä, myönnänkö minä sille egon palkintoa.
Palaute auttoi minua vahvemmin luottamaan siihen, että minun rajallisen rationaalisen mieleni ulkopuolella on täydellistä viisautta, joka tapahtuu, vaikka en siihen uskoisikaan.
Tapahtukoon siis korkein hyvä kaikkeuden kannalta – eikä pieni piperrys egoni toiveiden mukaan.
