Meille erityisherkille on annettu keskimääräistä intensiivisempi kyky tuntea ja aistia. Niin psyykkiset kuin fyysisetkin tuntemukset ja aistimukset ovat uskollisia seuralaisiamme. Tämä rikastuttaa elämää monella tapaa, mutta välillä tunneähky on sitä luokkaa, että houkutteleva vaihtoehto olisi hypätä aistieristettyyn tyhjiöön.
Itse olen joutunut opettelemaan jopa ajoittaista tylyyttä tuntemuksiani kohtaan. Jokaista henkistä risahdusta ja rasahdusta ei nimittäin kannata ottaa niin vakavasti. Jokaiselle tunteelle ei kannata antaa valtaa määrittää sitä, mitä minä olen.
Omasta erityisherkkyydestä voi myös repiä huumoria. Aika ajoin hymähtelen itsekseni kuinka dramaattiselta herkkä hermostoni saa huonosti nukutun yön tuntumaan tai kuinka jokin tietty tunne koittaa taas puskea sisälleni ilman sen näkyvämpää syytä. Usein tunteet tulevat ja menevät ja jokaiselle niistä ei kannata antaa sen suurempaa painoarvoa.
Nykyisin pyrin suhtautumaan vaihtelevaan tunne-elämääni vähän rennommin ja ennen kaikkea nauttimaan sen hyvistä puolista. En tarvitse viihtyäkseni sambakarnevaaleja tai välkkyviä ilotulituksia. Vilkas sisäinen elämäni auttaa nauttimaan pienistä asioista, ja tavallinen arki tarjoaa parhaimmillaan isoja elämyksiä.
Tunteet ja aistimukset.
Kiitos siitä, että teette elämästäni mielenkiintoista ja vaihtelevaa.
Kiitos siitä, kuinka pidätte minut elämässä kiinni.
Kiitos siitä, että saan tuntea.
