
Rick Rubin on yksi aikamme tunnetuimmista musiikkituottajista. Hän on tuottanut musiikkia muun muassa sellaisille legendaarisille artisteille, kuten Metallica, Johnny Cash, Red Hot Chili Peppers, Pantera ja Jay-Z. Ja nämä ovat nimiä listassa, joka voisi jatkua lähes loputtomiin.
Rubinin kirja The Creative Act: A Way of Being julkaistiin vuonna 2023 ja se suomennettiin vuotta myöhemmin nimellä Luovuus ja elämisen taito (jonka voit kuunnella äänikirjana esim. täällä). Kirja on herättänyt laajaa huomiota. Sen meditatiivinen ote on herättänyt sekä ihastusta että vastustusta.
Taannoin Helsingissä Nordic Business Forumissa esiintynyt Rubin erottui muista tapahtuman esiintyjistä. Bleiserin ja kauluspaidan sijaan shortseihin ja huppariin pukeutunut Rubin herätti jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan tapahtumakansan huomion.
Saapuessaan lavalle hän riisui kengät jalastaan ja istahti meditatiiviseen asentoon sohvatuolille.
Heti alusta alkaen kävi selväksi, että Rubinin “ohjeet” poikkesivat suuresti tarkkarajaisista ja abstrakteista näkemyksistä, joita bisnesyleisölle usein tarjotaan.

Rubin kehotti ihmisiä tunnistamaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja ottamaan sen jälkeen askeleita siihen suuntaan, vaikka muut olisivat eri mieltä.
Sen jälkeen voi katsoa, mihin omat askeleet johtivat. Epäonnistuminen antaa sekin informaatiota ja on Rubinin mukaan aina parempi kuin paikallaan pysyminen.
Ihminen voi aina halutessaan vaihtaa suuntaa. Rubinin muistutti, että ihmisen kannattaa etsiä jatkuvasti johtolankoja siitä, mitä hänen seuraavaksi tulisi tehdä.
“Hulluus” voi olla merkki merkityksellisestä
Rubin on tuottajana liikkunut monissa eri musiikkigenreissä. Kun hän menestyi hiphopin saralla, mutta halusi tuottaa myös metallimusiikkia, ihmiset pitivät sitä huonona ideana. Kun Rubin piti päänsä ja tuotti menestyneesti myös raskaampaa musiikkia, hän halusi jatkaa siitä tuottamaan legendaarisen Johnny Cashin musiikkia. Jälleen ihmiset olivat sitä mieltä, ettei hänen tulisi tehdä niin. Rubin seurasi silti kulloista intohimoaan.
Rubin totesi Nordic Businessin yleisölle, että mikäli ihmiset sanovat sinulle, että “olet hullu”, saatat itse asiassa olla oikealla tiellä.
Rubinin mielestä ihmiselle on tärkeää kyetä vähentämään päänsisäistä kohinaa. Hänen mielestään meidän tulisi tavoitella hiljaisuutta ja sitä, minkä koemme itse oikeaksi. Esimerkiksi monet kirjoittajat pysyvät pöytälaatikkorunoilijoina, koska he uskovat sisäistä ääntään sen suhteen, ettei heistä ole muuhun.
Palautteen antamisen jalo taito
Nordic Business Forumin yleisö koostui pitkälti liike-elämän johtajista ja vaikuttajista. He utelivat Rubinilta siitä, miten tämä suhtautuu palautteen antamiseen.
Rubin kertoi, ettei halua palautetta antaessaan olla äänekkäästi eri mieltä artistien kanssa. Varsinkin, jos hän huomaa heidän pitävän jostain sellaisesta mistä hän itse ei niin välitä. Rubin välttää vähättelemästä artistien intohimoa, Hän tietää, että tuottajana hänen nimensä on levyn takakannessa. Artistilla nimi komeilee puolestaan levyn etukannessa ja tämä muutenkin joutuu elämään tehtyjen valintojen kanssa.

Rubin uskoo palautteen antamisessa dialogin kautta testaamiseen. Jos esimerkiksi joku on tuonut hänelle luettavaksi jotain, Rubin on saattanut kertoa, miten hän itse tekstin ymmärsi ja kysyä oliko se kirjoittajan tarkotus. Joskus kirjoittaja saattaa pitää päänsä, mutta joskus taas todeta, ettei halua kenenkään saavan tekstistä moista vaikutelmaa, jonka myötä muokkaa sitä.
Kaiken keskiössä on myös armollisuus muita kohtaan, johon Rubin rohkaisee. Hän muistutti Messukeskuksen yleisöä siitä, että vaikka se ei aina näy meille ulospäin, niin kaikki ihmiset yrittävät sen hetkisen parhaansa.
Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen
Kuvat: Pasi Salminen / Nordic Business Forum

