Onko ahdistus ja melankolia painanut pääsi ja piirtänyt kasvoillesi toivottomuuden naamion? Onko katseesi kääntynyt sisäänpäin oman menneisyytesi haamuihin ja hämärän kipeisiin hetkiin?
Oletko liian ujo, liian syrjäänvetäytyvä, liian hankala, saamaton, vaisu, murheenmurtama, liian vieraantunut, liian yksinäinen, liian poissaoleva, mitäänsanomaton, beige seinäkukkanen ja silti olet täynnä rintaasi polttavaa kiehuvaa vihaa ja raivoa tai vaihtoehtoisesti musertavaa alakuloa?
Onko elämäsi kulunut jo vuosien tai vuosikymmenten ajan harhaillen pimeyden kaivoksessa kummitellen itse itsellesi, kaivoksessa, jonka käytäviä kaivat yhä syvemmälle maan uumeniin – kaivat ja kaivat päivästä toiseen. Kaivantoosi ei valonkajo koskaan yllä ja ahdistus värjää ilman, jota hengität. Ja mikä pahinta toimit itse itsesi säälimättömänä piiskurina.
Ahdistuksen alla vaikuttavat tunteet
Ahdistuksen tunteen alta löytyy usein pelkoa, vihaa, raivoa ja surua, joilta ei saa millään rauhaa. Pelko, suru, viha ja raivo ovat voineet varjostaa mieltäsi koko elämäsi, vuosikymmenten ajan. Toivosi ja uskosi tulevaan ovat ehkä jääneet matkastasi jo varhaisessa lapsuudessa. Yksinäisyydestä on tullut seuralaisesi huojuvissa elämäsi raunioissa. Tulevaisuus ei tunnu henkäystä pidemmältä eikä uuteen aamuun liity yhtäkään lupausta.
Otit ensimmäiset askeleesi kivisellä tiellä varhain lapsuudessa. Olet kuullut sanottavan, että jokaisella lapsella on syntymässä saatu luontainen kyky ja tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen säilyäkseen hengissä, saadakseen turvaa ja ravintoa, ehkä jopa rakkautta. Olet jäänyt tästä jokaiselle lapselle kuuluvasta perusturvallisuuden kokemuksesta paitsi tai se on ollut vaillinainen.
Perusturvallisuuden kokemus syntyy lapsuudessa
Perusturvallisuuden kokemus siitä, että lapsen vanhemmat tai muut hänestä huolta pitävät henkilöt rakastavat ja arvostavat häntä, kantaa läpi elämän. Vauvan ja lapsen minuus, minäkokemus ja kelpaavuuden kokemus rakentuvat ja kehittyvät suhteessa toiseen ihmiseen. Kasvamiseen ja kehitykseen, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymiseen, vaikuttavat toki myös perimä, kypsyminen, ympäristön virikkeet ja oppimiskokemukset. Kuitenkin se tapa, jolla lasta kohdellaan, vaikuttaa hänen omanarvontunteeseensa, kokemukseensa itsestään ja itsessä ja toisessa olevaan hyvään ja pahaan. Kokemus itsessä olevasta hyvästä kantaa läpi elämän ja tuntuu sisimmässä itsemyötätuntona, rakkautena itseä kohtaan, itsen arvostamisena, mielihyvänä, tulevaisuuteen suuntauttumisena, toiveikkuutena ja elinvoimana.
Psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby esitteli kiintymyssuhdeteorian vuonna 1958. Teoriaa kehitti edelleen kehityspsykologi Mary Ainsworth. Kiintymyssuhdeteorian mukaan se, miten hyvin tarpeisiimme on vastattu varhaislapsuudessa heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiimme ja kelpaavuuden kokemukseemme. Kiintymyssuhdemallit jaetaan kolmeen malliin: turvalliseen, ja turvattomiin välttelevään ja ristiriitaiseen sekä jäsentymättömään malliin.
Turvallisesti kiinnittynyt lapsi voi luottaa ainakin yhteen hänelle säännöllisesti hoivaa ja turvaa antavaan henkilöön. Lapselle muodostuu näin sisäistetty malli turvallisesta hoivaajasta. Aikuisuudessa turvallisesti lapsuudessa kiinnittyneellä on paremmat mahdollisuudet omata hyvä perusluottamus niin itseen kuin muihin ihmisiin, luottamus elämään ja siihen, että elämä kantaa. Turvallisesti kiinnittyneellä lapsella on myös paremmat edellytykset luoda kestäviä ja tasapainoisia ihmissuhteita.
Turvattomasti kiintynyt lapsi on jäänyt paitsi kiintymyssuhdetta, turvaa ja hoivaa joko osittain tai kokonaan. Turvattomasti kiintyneen lapsen tarpeisiin ei ole vastattu lainkaan tai niihin on vastattu epäjohdonmukaisesti, jolloin lapsen turvan ja hoivan kokemus on muodostunut epävakaaksi ja epäluotettavaksi. Lapsi ei ole voinut luottaa siihen, että turva ja hoiva olisi pysyvää. Turvattomasti kiintynyt lapsi pyrkii stressaavassa tilanteessa selviytymään joko yksin tai välttelemään vanhemman läheisyyttä. Vaihtoehtoisesti lapsi voi reagoida hyvinkin voimakkaasti stressitilanteessa, niin että reaktiot eivät ole suhteessa todellisiin tapahtumiin, raivota ja paiskoa tavaroita eikä hän lohduttaudu helposti vanhemman läheisyydessä. Lapsi voi myös torjua oman pahan olonsa. Aikuisuudessa varsinkin jäsentymattomään kiintymyssuhteeseen liittyy suurin riski myöhemmin ilmeneville psyykkisille ongelmille.
On kuitenkin hyvä huomata, että jaot eri kiintymyssuhdemallien välillä eivät ole tarkkarajaisia. Jako kuitenkin antaa osviittaa ja ymmärrystä siihen, miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meihin lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä aikuisuudessa. Bowlbyn mukaan lapsuuden kiintymyssuhdetyylit ennustavat vahvasti aikuisiän kiintymyssuhdetyylejä.
Lapsuus vaikuttaa aikuisuuteen
Varhaiset lapsuuden kokemukset voivat juurtua hyvinkin syvään ja muokata omia odotuksia ja tulkintaa omista tulevaisuuden näkymistä, maailmasta ja muista ihmisistä. Varhaiset kokemukset tallentuvat siten lopulta toimintamalleiksi ja mielikuviksi itsestä, muista ja maailmasta. On selvää, että lapsuuden synkät kokemukset synnyttävät arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemusta, mielipahaa, imevät pois elinvoimaisuutta ja halua innostua ja olla utelias elämää kohtaan. Synkät ja mieltä varjostavat kokemukset katkovat yhteyden aitoon itseen ja saavat ihmisen vetäytymään, jolloin kokemus itsestä mitättömänä, huonona, hankalana ja ei-rakastettavana saa aikaan pirullisen syöksykierteen tai todellakin oman kuopan kaivamista ja ahdistukseen vajoamista.
Positiivinen kokemus itsestä auttaa rakentamaan ja ylläpitämään yhteyttä itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan, luomaan tulevaisuususkoa, toimeliaisuutta, tervettä uteliaisuutta, luottamusta ja turvallisuuden kokemusta. Hyvän ja pahan kokemusten liittäminen omaan minuuteen, siihen, miten kokee omat tarpeensa ja tunteensa ja miten saa ne ilmaistua, on keskeistä oman kehityksen ja itseksi kasvamisen kannalta läpi elämän. Jos saavuttaa riittävän erillisyyden eli että ymmärtää, että ei ole yhtä kuin tunteensa ja ajatuksensa, niin silloin on omaksunut ymmärryksen siitä, ettei ole ihmisenä mitätön tai läpeensä paha vaikka kohtaa hankalia tunteita tai kantaa vaikeita kokemuksia rinnan alla.
Tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen auttaa
Oman sisäisen haavan tai halkeaman työstämiseksi ja muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan sinnikkyyttä ja rohkeutta kohdata ja tunnistaa omat tunteet, omat haitalliset tavat käsitellä tunteita ja siten oppia tunteista: mitä tunne aiheuttaa minussa, miksi reagoin niin kuin reagoin ja mitä voisi tehdä toisin. Kohtaamalla omat hankalat tunteensa ja tunnistamalla omat haitalliset toimintamallit kylvää hyvän siemen omalle selviytymiselle, tulevaisuudelle ja oman sielun säkenöinnille.
Hankalilla tunteilla on tärkeä merkitys ja tarkoitus, miksi niitä elämässä tarvitaan. Esimerkiksi pelon tunteen avulla tunnistamme omia rajoja ja tajuamme vetäytyä syrjään, jos jokin asia uhkaa. Jos pelon tunne jää päälle ja on ylimitoitettu se voi helposti muuttua ahdistukseksi. Tästä syystä sen tunnistaminen, etten ole yhtä kuin tunteeni on erityisen merkityksellistä oman kasvun kannalta ja ettei putoaisi syvemmälle omaan kaivantoonsa. Oman haavan tai halkeaman ei tarvitse määrittää elämää. Oman haavan ja halkeaman tunnistaminen ja hyväksyminen: ”mun elämässä on ollut tällainen juttu” auttaa kesyttämään pimeyden, jotta ahdistus ei hotkaisisi kitaansa.
Artikkelikuva Eman Genatilan, Pexels
Tutustu työhöni täältä.
