Sisäistetty suorituskulttuuri tarkoittaa sitä, että suorittamiseen ohjaavat ajatus- ja toimintamallit ovat niin automaattisia, ettei niitä sen kummemmin edes pysähdy miettimään saati sitten kyseenalaistamaan.
Vähän niin kuin se, että kävelee lähikauppaan aina samaa reittiä, vaikka erilaisia vaihtoehtoja olisi lukuisia.
Kun suorituskulttuuri on sisäistettyä, suorittaminen tuntuu silloin oikealta tavalta toimia – ja kaikki muut tavat tietenkin vääriltä tai jopa pelottavilta.
Juuri siksi lepo aiheuttaa syyllisyyttä ja tekemättömyys pelkoa siitä, että on laiska ja saamaton.
Silloin sitä ajattelee olevansa vain yhtä hyvä kuin viimeisin suorituksensa. Sitä tuskastuu, jos aikaa menee asioihin, jotka eivät tavalla tai toisella ole jotenkin hyödyllisiä. Sitä antaa kaikkensa ja vähän päälle.
Ja tiedätkö mitä?
Tämä ei ole sinun vikasi.
Maailmassa, jossa ahkeruutta ja tehokkuutta arvostetaan yli kaiken muun ja levonkin ajatellaan olevan palkinto kaikesta tekemisestä, ei ole mikään ihme, että suorittamisen on imaissut itseensä.
Näistä merkeistä tunnistat sisäistetyn suorituskulttuurin
- Itsetuntosi perustuu suorituksiin, saavutuksiin ja aikaansaamiseen.
- Pelkäät olevasi laiska tai saamaton, jos et ole jatkuvasti tekemässä jotain.
- Uskot, että kova työ kyllä palkitaan, kunhan vain yrität tarpeeksi kovaa etkä säästele itseäsi.
- Ajattelet hukkaavasi aikaa, jos teet asioita, joista ei ole hyötyä tai joista ei tule konkreettisia tuloksia.
- Pidät lopettamista luovuttamisena.
- Ajattelet, että lepo pitää ansaita tekemällä ja suorittamalla.
- Olet sitä mieltä, että tarvittavaa kehitystä tapahtuu vain epämukavuusalueella sinnittelemällä.
- Tunnet kalvavaa syyllisyyttä, jos asetat hyvinvointisi etusijalle.
- Mottosi on: ”Ihminen on yhtä hyvä kuin viimeisin saavutuksensa.”
Loppuun hyvät uutiset:
Kun sisäistetyn suorituskulttuurin tunnistaa, sitä vastaan voi alkaa kapinoida.
