Narsistisessa suhteessa luottamus särkyy – luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ja toipumisrauhaa

Parisuhde vahvoja narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa on henkinen kölin alta veto

Suhde narsistisen ihmisen kanssa on monella tavalla satuttava. Suurin osa narsistien uhreista joutuu kokemaan suhteensa aikana monenlaista väkivaltaa: psyykkistä, hengellistä, seksuaalista, taloudellista ja fyysistä.

Narsistinen suhde, joka alkaa aina rakkauspommitusvaiheella, paljastuu lopulta ihan muuksi kuin sielunkumppanuussuhteeksi. Narsisti jarruttaa kurpitsavaununsa kanssa uhriksi valikoimansa ihmisen kohdalla ja aloittaa piirityksen ja puhumisen, joka pistää herkän ihmisen pään ihan sekaisin.

Miksi uskoit tuota ihmistä?

Niinpä niin. Miksi uskoit sitä, joka alusta asti korotti sinut jalustalle, joka puhui sinusta sielunkumppaninaan ja puolisonaan melkein jo ensitreffeillä, joka halusi sinun kanssasi kaiken ja vielä enemmän? Miksi uskoit sitä, joka todella osasi puhua ja pussata ja joka tuntui haluavan hakea sinulle kuun taivaalta ja tähdet myös. Miksi uskoit sitä, joka tahtoi olla tukesi ja turvasi tästä hetkestä ikuisuuteen saakka?

Siksi ehkä, että olit kaivannut kaikkea sitä, mitä tämä ihminen tuntui haluavan sinulle tarjota?

Joku, joka ei ole kokenut narsistista rakkauspommitusta voi ihmetellä sitä, miten tuollaista höpöhöpöä uskoo kukaan. Voin sanoa, että ihan helposti voi uskoa. Aikamoinen noita ja näkijä saa olla, jos rakkauspommitusvaiheessa osaa erottaa sen, mikä on totta ja mikä ei.

Kylmä pohjoistuuli alkaa puhaltaa

Jos olet kokenut suhteen narsistisen ihmisen kanssa, olet kokenut myös sen, miltä tuntuu, kun rakkauspommitus vaihtuu hiljalleen kylmyydeksi. On todella raastavaa joutua kokemaan se, että on ensin avannut toiselle sydämensä ja sielunsa ja päästänyt tosi lähelle ja sitten tulla satutetuksi kaikilla niillä tavoilla, joilla narsistinen ihminen satuttaa.

Kun satuttavuus alkaa, yrittää uhri usein kaikin tavoin sopeutua. Uhrin pää ei ymmärrä, miksi niin ihana tyyppi muuttui viileäksi ja satuttavaksi. Uhrin hermosto alkaa reagoida ja sitä myötä unet häiriintyä. Uhriin tulee levottomuutta ja kummallisia aavistuksia, jotka narsisti pyyhkii pois puhumalla mustan valkoiseksi ja toista syyttämällä.

Narsistin uhrin itseluottamus murentuu

Uhri ei ajan saatossa enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Hänen itseluottamuksensa murenee vähä kerrassaan, koska hänelle näytetään vuoroin peiliä, jossa hän on maailman ihanin olento ja sitten sitä peiliä, joka sanoo hänelle, miten ilkeä, epäilevä, mustasukkainen, syyllistävä ja rajoittava tämä on. Uhri menettää vähitellen kosketuksen itseensä ja voi tosi huonosti.

Narsistinen ihminen saa hallintaotteen uhristaan sillä, että sekoittaa ja pyörittää asioita niin paljon, ettei siinä pelissä enää näe totuutta. Oikeasti totuus lopulta on se, että kaikki oli valhetta.

Käteen jää huono itsetunto ja epäluottamus toisiin ihmisiin

Narsistisessa suhteessa ollut ihminen menettää suhteessa sekä kosketuksen itseensä ja hyvin usein luottamuksen toisiin ihmisiin ja rakkauteen.

Moni uhri kipuilee epäluottamuksen kanssa vuosia narsistisen suhteen jälkeen. Tuo epäluottamus näkyy usein niin, että uhri tuijottaa uuden kumppanikandidaatin mahdollisia narsistisia piirteitä, näkee helposti varoitusmerkkejä, on hyvin epävarma ja huolestunut eikä oikeasti tiedä, voiko toiseen luottaa vai ei. Uhri on usein hyvin ahdistunut siitä, ettei enää uskalla luottaa omiin vaistoihinsa eikä toisiin ihmisiin.

Luottamus rakentuu hitaasti uudelleen

On tosi raskasta ensin luottaa täysin ja sitten menettää luottamus. Kun sattuu liikaa, joutuu sydän pistämään itsensä kiinni ja katsomaan uusia kumppaniehdokkaita etäältä. On tärkeää katsoa ja kuunnella ja olla ohittamatta varoitusmerkkejä. Se mikä tuntuu oudolta, on outoa. Jos kehosi sanoo, ettei kaikki ole kohdallaan, usko kehoasi.

Narsistisen suhteen jälkeen on viisasta ja oikein ottaa itselle aikaa katsoa rauhassa, antaa sydämen avautua vasta, kun se on täysin turvassa. Eräässä meemissä sanottiin mielestäni tosi kauniisti: “Etene vain niin nopeasti, kuin hitainkin osa sinussa kokee itsensä turvalliseksi”.

Olen kirjoittanut näistä ja muista narsistiseen suhteeseen liittyvistä teemoista uudessa kirjassani Toivon kirja narsistin haavoittamalle.

 

 

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image