Jos joku kohtelee sinua huonosti, ei ole tehtäväsi opettaa häntä rakastamaan – vaan oppia rakastamaan itseäsi ja rajata

Ja mitä tämä ”itsensä rakastaminen” tarkoittaakaan?⁠ Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppii tuntemaan ja kuulemaan kropassaan, miltä asiat ja tilanteet tuntuvat. Jos jokin tuntuu toistuvasti pahalta, itsensä rakastamista on oppia tunnistamaan ja rajaamaan noita tilanteita.

Osaamme kyllä päässämme selittää kaikenlaista, ratkoa ja väännellä ja yliymmärtää, ja siten ohittaa omat rajamme ja tarpeemme. Silloin usein yritämme hankalissa ihmissuhteissa tai toimimattomissa tilanteissa sopeutua, selittää loputtomasti ja yrittää tulla kuulluksi – eli haemme hyväksyntää sen sijaan, että rajaisimme.

Mutta kun tunnistaa kehonsa kautta olevansa esimerkiksi kiukkuinen ja uskaltaa tuntea tuon tunteen, oppii ilmaisemaan sitä eikä kerro enää tarinaa siitä kuinka ”muut jatkuvasti ylittävät mun rajoja” tai syytä toisia. Oppii rajaamaan eikä selittämään rajojaan (joka on hyväksynnän hakemista ja selviytymiskeino, ei varsinaista rajaamista). On ihan eri juttu kertoa toiselle, että kaipaisi samassa veneessä olemista kuin räyhäröidä toisille, ettei kukaan koskaan kuuntele tai kunnioita.

Kun oppii olemaan hylkäämättä itseään ja sydäntotuuttaan, eikä enää väistä tunteitaan saadakseen hyväksyntää joltain toiselta,   oppii myös huomaamaan, kenen kanssa oma sisäisyys ja rajat tulee kunnioittavasti kuulluksi – ja jos tarvitsee, osaa rajata niin paljon, että ottaa etäisyyttä tai lähtee.

 

 

Kun oppii tuntemaan eikä ajattelemaan tunteitaan, oppii toimimaan toisin. Ei enää ohita, vähättele ja mitätöi tunteitaan (ja syytä toisten tekevän niin), vaan alkaa arvostaa itseään. Silloin oppii rajaamaan, joka voi tarkoittaa monia eri asioita tilanteen mukaan.
Rajaaminen ei ole  toisten niittaamista, vaan selkeää jämäkkyyttä siitä mitä itselleen valitsee. Lempeys ja sydänvoima on sitä, että validoimme kokemuksemme ja tunteemme itsellemme – ja teemme valintoja sen mukaan. Ei aina niin helppoa ja usein monia tunteita sisältävää, mutta ultimaattisesti rakkaudellista ja kunnioittavaa itseä ja toisia kohtaan. ⁠

Kuva: Unsplash.com


Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image