Ahdistavien asioiden välttely ei helpottanut oloani, mutta tämä oivallus auttoi

Tunnustan, olen elänyt elämäni suurelta osin päässäni peläten, suunnitellen ja tuntien hankalia tunteita liittyen ihmissuhteisiini. Huono selviytymismekanismini oli paeta ihmisiä ja vaikeita tunteita aiheuttavia tilanteita. Älä ymmärrä väärin, kyllä itseään saa ja täytyykin suojella, mutta jos turvautuu aina välttelyyn, alkaa oma elämä kaveta liikaa. Onnekseni minulle koitui hyvä psykoterapeutti ja pino mieltäni avartavaa kirjallisuutta. Hyvien ystävien kanssa käymien keskustelujen arvoa ei voi edes mitata. Nykyään ajattelen olevani entinen ahdistunut. Vaikka ahdistus yhä elämääni kuuluu, se vain on yksi tunne muiden joukossa. Koen että minulla on kiitollinen tehtävä saada opettaa oppimaani eteenpäin.

Ihminen on biososiaalinen olento. Meitä ohjaavat geenit ja kasvatus. Me kaikki olemme ainutlaatuisia ihmisiä ja elämäntehtävämme on tulla läheisemmäksi itsemme kanssa, jos vain haluamme ottaa haasteen vastaan. Olen tiedehippi. Uskon tutkimuksiin ja tuloksiin, mutta saan jatkavasti kokemusta myös siitä, että elämä on enemmän kuin vain se mitä voimme faktisesti huomata. Tämä tieto lohduttaa ja hoitaa mieltäni. Koen saavani johdatusta ja se antaa minulle turvan kokemusta.

Mieleeni tutustuminen on ollut koko elämän pituinen matka. Se ei ole ollut helppoa, mutta olen pyrkinyt ottamaan haasteet vastaan lahjoina. Välillä on ollut niin vaikeaa, että mieluiten olisin jättänyt kokemuksen väliin, mutta kärsimyksiämme emme voi valita ja kaikille meille niitä riittää. Joskus paras mitä voimme itsellemme antaa on todeta, että nyt on näin. Vaikka en ehkä olisi halunnut juuri tätä kokemusta, voin katsoa ja tutkia sitä, oppia itsestäni enemmän.

Yksi tärkeimmistä löydöistäni on ollut läsnäolotaitojen vahvistaminen. Kun mieli harhailee ja katastrofoi, kutsun sen takaisin nykyhetkeen muistuttamalla, että kun pidämme huolta nykyhetkestä, pitää tulevaisuus huolen itsestään. Välillä teen tätä useita kertoja päivässä. Nykyhetki on todella tärkein turvapaikkani. Houkuttelen sinuakin tutkimaan omaa mieltäsi ja haastamaan ajatuksiasi. Älä usko kaikkea, mitä mieli väittää vaan valitse mitä poimit mukaasi.  Sinä et ole sama asia kuin ajatuksesi ja tunteesi, vaikka ne sinusta jotain kertovatkin.

Tutustu Marikan Varmistelusta vapauteen -kirjaan täällä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image