Hirmu herkullinen ja helppo banaanileipä – vain kaksi työvaihetta

Mä tykkään syödä leivän leipänä ja kakut kakkuina.

Hyvin usein kuitenkin yleisimmät banaanileipä ohjeet ovat makeita. Suorastaan kakkumaisia. Tykkään banaanikakuista valtavasti, mutta niille on eri tarkoitus ja mielestäni ne sopivat ruokapöydän sijasta kahvipöytään.

Tämä resepti syntyi siis tarpeesta. Halusin valmistaa banaanileivästä leivän. Sellaisen ruokapöytään sopivan version. Ja sellaisen version, jonka päällä voi nauttia, vaikkapa hummusta, voita tai juustoa.

Näin ollen leivän makea vivahde tulee ainoastaan banaanista. (Useissa banaanileipä ohjeissa on jopa 0,5 dl – 2,5 dl lisättyä sokeria/ leipä).

Banaanileivän koostumus on ihanan mehevä. Ja se sopii myös maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon.

Banaanileipä ohje

3 kypsää banaania

2 rkl kookosöljyä

2 kananmunaa

2,5 dl kaurahiutaleita

2,5 dl gluteenittomia jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 tl kanelia

(Koristele halutessa banaaniviipaleilla ja pähkinöillä)

VAIHE 1) Soseuta banaanit, kookosöljy ja kananmunat. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita hyvin

VAIHE 2) Kaada taikina voideltuun vuokaan. Koristele pinta halutessasi banaaneilla ja pähkinöillä ja paista leipä uunin keskiosassa 180 asteessa noin 45 minuuttia

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image