Moni herkkä ja empaattinen ottaa vastuulleen toisten tunteet ja uupuu – Kun katkaiset ylivastuullisuuden kierteen, alat voida paremmin

Moni herkkä ihminen, jolla on voimakas kyky aistia toisten tunteita, ottaa niitä vastuulleen oman jaksamisensa kustannuksella. Kutsun tätä empatian vetämiseksi överiksi.

Överiempaattinen kantaa perusteettomasti vastuuta toisten tunteista.

Koska hän uskoo alitajuisesti, että muiden vaikeat tunteet ovat hänen syytään ja hänen vastuullaan, hän antaa voimavaransa, empatiansa ja intuitiiviset kykynsä rajattomasti toisten käyttöön tuntemalla jatkuvasti heidän tunteitaan ja ottamalla niiden suodattamisen, helpottamisen ja ”ratkaisemisen” itselleen.

Toimimalla näin hän myötäelää toisten kokemuksissa tavalla, joka vie hänen voimansa ja polttaa hänet loppuun kerta toisensa jälkeen.

Lapsuuden turvaton tunneilmapiiri altistaa ylivastuullisuudelle toisten tunteista

Mikäli herkkä ja empaattinen ihminen toimii överiempaattisesti, on hän kehittänyt käytösmallin selviytymiskeinokseen yleensä jo lapsuudessaan, jossa hän on elänyt epätasapainoisten suhteiden synnyttämässä turvattomassa tunneilmapiirissä.

Perusteettomasti toisten tunteista vastuuta kantava ihminen on lähes poikkeuksetta saanut vanhemmiltaan tai muilta läheisiltään esimerkin suhteesta, jossa kumpikaan osapuoli ei ole pystynyt kantamaan vastuuta omista tunteistaan.

Siinä missä suhteen toinen osapuoli on syyttänyt omista tunteistaan muita, on toinen syyllistynyt toisen tunteista, ottanut ne perusteettomasti vastuulleen ja yrittänyt muokata omaa toimintaansa ja hyssytellyt muidenkin käytöstä niin, että toisen vaikea olo helpottaisi. Yksilöiden hyvinvointia tukevat rajat ja jokaisen perheenjäsenen oikeus kokea ja ilmaista tunteitaan ovat puuttuneet, kun kaikki ovat kävelleet varpaillaan seuraavan räjähdyksen pelossa.

Turvaton ihmissuhde luo ympärilleen peittelyn, pelon, häpeän ja arvottomuuden ilmapiirin, joka heijastaa suhteen osapuolten omia käsittelemättömiä traumoja. Toinen imee empaattista energiaa toiselta kokeakseen olevansa arvokas ja rakastettu ja toinen syytää empaattisen energiansa toiseen saadakseen rakkautta ja arvon tunnetta. Heidän voimansa kuluvat heidän keskinäisen riippuvuussuhteensa ruokkimiseen. Heille ei jää tilaa ottaa vastuuta omista tunteistaan, saatikka olla turvallisesti läsnä muille.

Selvitäkseen kodin ailahtelevassa ja jännitteisessä tunneilmapiirissä on herkkä ja empaattinen lapsi vetänyt vastuun toisten tunteiden aistimisesta ja niiden ehdoilla elämisestä yli. Hän on ottanut vastuun raskaiden tunne-energioiden helpottamisesta ja aikuisten ongelmista itselleen ja alkanut muokkaamaan käytöstään toisten olotiloihin sopivaksi tasoittaakseen tilannetta.

Se on ollut hänen keinonsa yrittää luoda turvan ja tasapainon tuntua ympäristössä, jossa aikuiset eivät ole pystyneet puhumaan auki tai muuten vastuullisesti purkamaan vaikeita tunnekokemuksiaan, vaan ovat ulkoistaneet vastuun tunne-energioidensa käsittelemisestä muille. Samalla hän on tiedostamattaan omaksunut itselleen sen huoltajansa toimintamallin, joka on ottanut toisten tunteet omalle vastuulleen ja arvottanut omat tunteensa ja tarpeensa toisten tunteita ja tarpeita vähäisemmiksi.

Pahimmillaan tästä on voinut muodostua riittämättömyyden kierre, jossa lapsi on kokenut epäonnistuneensa vanhempiensa tunteiden helpottamisessa aina, kun uusi konflikti on nostanut päätään. Vaikutukset ovat olleet vieläkin vakavammat, mikäli lapsesta on avoimesti tehty syntipukki muiden vaikeaan oloon.

Ylivastuullisuus toisten tunteista periytyy sukupolvelta toiselle

Jos emme ole saaneet kasvaessamme esimerkkiä siitä, miten empaattinen, mutta samalla vahvalla omanarvontunnolla varustettu aikuinen vaalii suhdetta itseensä ja asettaa rajoja selkeästi myös lähimmilleen, meille voi olla haastavaa tehdä sitä myöhemmin itse.

Silloin valjastamme aikuisinakin empatiakykymme rajattomasti toisten ihmisten tunteiden aistimiseen ja sopeutamme toimintaamme niiden mukaisesti. Koska sukupolvelta toiselle periytyvä toimintamalli on ohjelmoituneena syvälle alitajuntaamme ja tunnekehoomme, jatkamme sen toteuttamista, vaikka olisimme siirtyneet pois lapsuuden kasvuympäristöstämme ajat sitten.

Kun uskomme, että rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen edellyttävät rajatonta vastuun kantamista toisen tunteista ja omasta voimastamme luopumista toisen ”hyväksi”, tulee meistäkin magneetteja ihmisille, jotka puolestaan uskovat, että se, miltä heistä tuntuu, on toisten syytä ja että toisten – ei heidän itsensä – kuuluu helpottaa ja säädellä heidän olotilojaan.

Tämän vuoksi niin monen herkän ja empatian yli vetävän henkilön – itseni mukaan lukien – elämä on saattanut tuntua ketjulta suhteita ihmisiin, joilla narsistisiksi luokiteltavat piirteet ovat ilmenneet haitallisen voimakkaina.

Kunnes saamme tarpeeksemme toivottomista yrityksistämme ratkaista, selvittää ja kantaa toisten tunnetaakkoja. Silloin sanomme ”nyt riittää” ja astumme ulos aikansa eläneestä kuviosta.

Voit irrottautua överiempatiasta, kun olet empaattinen itseäsi kohtaan

Mikäli haluamme irrottautua överiempaattisesta toimintamallista, meidän täytyy poistua vuorovaikutuksen kiertoradalta, jolla syötämme energiaamme rajattomasti muille ja otamme heidän tunteitaan vastuullemme. Monesti tämä vaatii sekä henkisen että fyysisen etäisyyden ottamista ihmisiin, joiden kanssa toteutamme överiempaattista mallia.

Kun luovumme toisten tunteiden ehdoilla elämisestä, meille avautuu tilaa kääntää huomiomme vahvemmin itseemme. Jotta voimme antaa itsemme tulla näkyviin kaikkine puolinemme – niin valoisien kuin varjoisten – meidän täytyy tehdä itsellemme turvallista tilaa astua esiin. Jos annamme toisten ihmisten tunteiden ja tarpeiden täyttää elämämme ja tietoisuutemme, tuota tilaa ei ole.

Vasta, kun ohjaamme empatiakykymme kohti itseämme ja alamme antaa omille tunteillemme ja tarpeillemme sitä huomiota, hyväksyntää ja arvoa, jota olemme jakaneet muille, voimme todella nähdä itsemme ja rakastaa ja arvostaa itseämme kaikkinemme. Silloin voimme myös purkaa sukupolvelta toiselle siirtyvää malliamme, joka on vetänyt meidät kuluttavien ihmissuhteiden kierteisiin.

Överiempaattisen – tai minkä tahansa muun – selviytymismallin takana on syvälle juurtunut pelon, häpeän ja arvottomuuden tunto, joka lienee yhtä vanha kuin ihmisyys itse. Omasta kasvustaan vastuun ottamisen ensi askel on sen totuuden hyväksyminen, että olemme osa näiden tuntojen ilmentämisen ketjua.

”Jos teeskentelet, ettei sinuun ole sattunut, et voi parantua.”

Mitä nopeammin lopetamme tapahtuneen vastustamisen ja mitä rehellisempiä olemme itsellemme tilanteestamme, sitä paremmin pääsemme liikkeelle. Kuten vanha viisaus toteaa, ”totuus vapauttaa” meidät menemään eteenpäin.

Irrottautumisprosessi tapahtuu askel askeleelta ja siihen kuuluu haastavia tunteita, kuten häpeää ja raivoa. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi jäädä vellomaan niihin. Samaan aikaan noita tunteita ei kuitenkaan kannata sivuuttaa, vaan viimeinkin kuunnella ja kunnioittaa niiden viestejä.

Esimerkiksi vihan tunteminen siitä, miten meitä on kohdeltu ja miten olemme antaneet itseämme kohdeltavan, toimii erittäin hyvänä rajojen vetämisen polttoaineena. ”Ei enää tätä, vaan jotain parempaa!”

Silloin olemme pisteessä, jossa valitsemme itsemme emmekä toimi enää automaattisesti ulkopuoleltamme omaksumiemme mallien mukaisesti, jotka vaativat meitä tukahduttamaan tunteemme ja sisäisen viisautemme. Alamme arvostaa sitä, mitä tunteemme ja intuitiomme meille kertovat. Mitä enemmän luotamme sisäisiin viesteihimme, sitä enemmän ne vahvistuvat – niin kuin lihaskin vahvistuu, kun sitä harjoittaa. Seuraamalla sisäistä ohjaustamme voimme luoda itsellemme uudenlaista elämää.

Siinä elämässä meillä on vahva omanarvontunto, olemme kääntäneet voimattomuuden kokemuksemme voimaksemme ja lopettaneet rajattoman energiamme syöttämisen toisille. Kun aistimme negatiivisia tunteita jossakin ihmisessä, emme syyllistä niistä itseämme. Sen sijaan ymmärrämme, että toisten pahassa olossa ei ole – eikä ole koskaan ollutkaan – kyse meistä, vaan toisten omista käsittelemättömistä haavoista.

Tiedämme myös, että mitä paremmin huolehdimme itsestämme ja palautumisestamme, sitä enemmän meillä on energiaa luoda ja tehdä asioita, joihin sydämemme meitä kutsuu. Silloin meistä on eniten hyötyä ja iloa muillekin.

Jos haluamme muutakin kuin vain selviytyä – jos haluamme loistaa kaikella valollamme – meidän on tarpeen irrottautua kahleista, joissa selviytymismallimme meitä pitävät. Silloin meille vapautuu tilaa luoda elämää, jotka on juurrutettu itsemme arvostamiseen ja tasapainoiseen energian jakamiseen muiden kanssa.

Oman kasvumme kautta voimme antaa myös toisille mallin siitä, miten katkaista häpeän ja arvottomuuden kierre ja siirtyä voimattomuudesta voimaan, arvottomuudesta arvon tunteeseen ja pelosta rakkauteen. Sinä voit näyttää juuri sitä esimerkkiä, jonka joku tarvitsee ymmärtääkseen, miten voimakas, arvokas ja rakas hänkin oikeasti on.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hidasta elämää -kirjat ja muut sisällöt Storytelissä ILMAISEKSI 30 päivää uusille Storytel-asiakkaille! <3
Tarjous vain tästä!
close-image