Sinä vahva, herkkä ja empaattinen – otatko helposti kantaaksesi muiden murheet ja piilotat omasi?

Tämä teksti on Sinulle vahva, herkkä ja empaattinen. Sinulle, joka olet tottunut laittamaan muiden tunteet omiesi edelle. Jonka herkät tuntosarvet aistivat toisen pahan olon ja joka olet aina valmis kuuntelemaan ja toimimaan olkapäänä. Tiedäthän, kuinka arvokasta se on? Toivon, että tiedät. Toivon, että osaat arvostaa sitä piirrettä itsessäsi, sillä minä en ole aina osannut. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.

Minun maailmassani muiden tunteet ovat pienestä asti olleet tärkeämpiä kuin omani. Ensimmäinen lapsuuden muistoni on, kun törmäsin päin tiiliseinää ja otsastani vuosi verta. Olin noin kolme vuotias. Äitini juoksi paikalle ja näin hädän hänen silmistään. ”Ei haittaa mittää, ei haittaa mittää”, lohdutin äitiä ja tuolla asenteella olen porskuttanut siitä lähtien. Minulla ei ole ollut hätää – siis sellaista, jonka olisin toiselle näyttänyt. Sen sijaan olen keskittynyt kannattelemaan muita.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa onnistuin luomaan itselleni niin vahvan suojakuoren, että uskoin selviäväni lähes mistä vaan. Opin salaamaan pahan olon jopa itseltäni. Opin pärjäämään, menestymään koulussa ja urheilussa. Opin olemaan suosittu ystävä – ja reipas tyttö. Sellainen, josta kasvaa myöhemmin vahva ja itsenäinen nainen.

Olla vahva, herkkä ja empaattinen on sittemmin elämän varrella osoittautunut harvinaisen raskaaksi yhdistelmäksi.  Se reippaus, minkä jo lapsena niin hienosti taidoin, on kerta toisensa jälkeen johtanut umpikujiin. Sellaisiin solmuihin, joista ainut ulospääsy on ollut palata takaisin sen sisäisen lapsen luokse, joka tuntee itsensä hylätyksi.  Sen, joka itkee yksin ja toivoo salaa, että joku tulisi, ottaisi syliin ja kuiskaisi: ”ei hätää, kaikki on hyvin”.

Kohtaamiset tuon pikkutytön kanssa ovat opettaneet minulle jotakin ensiarvoisen tärkeää: minun tunteeni ovat arvokkaita. Ne ansaitsevat tulla kohdatuiksi ja kuulluiksi, jaettaviksi muiden kanssa. Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan sisäistä lastani, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan sen herkkää ja haavoittuvaa puolta. Sitä, joka kertoo minulle, mikä ja mihin sattuu. Joka auttaa minua sanoittamaan tunteitani, vetämään terveitä rajoja ja suojaamaan tarvittaessa itseäni.

Vahva, herkkä ja empaattinen ihminen ottaa helposti kantaakseen muiden murheita, mutta ei halua vaivata ketään omillaan. Kun keskittyy kannattelemaan toista,  tulee usein kuin huomaamatta arvottaneeksi omat tunteensa vähemmän tärkeiksi. Jossain vaiheessa voi käydä niin, ettei enää erota omia tunteita toisen tunteista. Silloin yhteys omaan sisimpään katkeaa.

Tunteet ovat herkän ja empaattisen ihmisen tärkein kompassi ja voimavara. Siksi on hyvä oppia pitämään niistä huolta. Kenenkään ei tarvitse olla vahva oman terveytensä kustannuksella. On rikkaus pystyä eläytymään toisen ihmisen tunteisiin ja olla toisen tukena, mutta on myös olennaista oppia hahmottamaan missä kulkee itsen ja toisen raja.

Sinun tehtäväsi ei ole suojella toisen tunteita, vaan kertoa omistasi.  Sinulla on myös lupa olla heikko, haavoittuvainen ja tarvitseva. Jokainen meistä on täällä kannattelija ja kannateltava vuorollaan. Vaikka olet taitava antamaan, sinulla on myös lupa vastaanottaa. Huolehtia siitä, että oma tunnevaakasi pysyy rakkauden puolella.

Vain pitämällä huolen itsestään on mahdollista pysyä toisen rinnalla.

 

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: