Käveleminen on ehkä maailman helpoin tapa haihduttaa huolet – Näin teet metsäkävelystä vieläkin rentouttavamman

Keväällä metsät, rannat ja kukkulat ja muutkin luontopaikat kutsuvat entistä voimakkaammin. Toki monelle säällä tai vuodenajalla ei ole mitään väliä silloin, kun mennään metsään.

Luonto on mahtava ympäristö liikkumiselle. Luonnon synnyttämä, suorastaan huumaava hyvän olon tunne saattaakin liittyä siihen, että menemme metsään juuri kävelemään ja liikkumaan.

Kävelyn, juoksun ja ihmisten taika

Lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa liikunta helpottaa oloa. Olen myös kuullut arvioita, joiden mukaan ihmiselle lajityypillinen määrä kävellä ja juosta päivittäin olisi noin 20 kilometriä. Eli lihaksistomme, sydämemme ja hengityselimistömme on luotu liikkumaan joka päivä. Toki tuollainen määrä ei ole kaikille sovelias ja ehkä enemmänkin nuorille aikuisille sopiva määrä. Liikuntaa kannattaa lisätä aina maltillisessa ja lempeässä tahdissa, jos sellaiseen innostuu.

Kuitenkin se, että osa ihmisistä voi huonosti psyykkisesti ja fyysisesti voi johtua yksinkertaisesti siitä, että emme vain tee tarpeeksi ihmiselle lajityypillisiä toimintaa eli kävelyä ja juoksua. Samoin siihen voi vaikuttaa, että emme viettäneet aikaa lajityypillisessä ympäristössä, luonnossa, tai viettäneet tarpeeksi aikaa muiden ihmisten kanssa.

Olen lukenut arvioista, että aikojen alussa Afrikan savanneilla ihmiselle lajityypillinen ryhmäkoko olisi ollut 20–50 yksilöä. Tämä on myös hyvä hyvinvointivinkki. Panosta erilaisiin ihmissuhteisiin – kaikenlaisiin ihmissuhteisiin. Vietä myös aikaa paikoissa, joissa on muita ihmisiä, tuntemattomiakin. Etenkin, jos sinulla ei ole paljon erilaisia ihmissuhteita.

Toki on olemassa herkkiä ihmisiä, jotka kaipaavat paljon omaa tilaa. Mutta olen lukenut tutkimuksista, että keskimäärin niin ekstrovertit kuin introvertitkin kokevat olevansa onnellisemmillaan muiden ihmisten seurassa. Ehkä se on vuorovaikutukseen viritettyjen aivojen taikaa.

Lisätään meditaatio

Jos haluaa harjoittaa läsnäoloa ja lisätä meditatiivisuutta elämässään, niin yksi tie on harjoituksen tie. On toki muitakin polkuja. Läsnäoloon voi päätyä myös vain suoraan oivaltavalla olevansa jo tässä ja nyt.

Yksi hyvä paikka tutkia ja lisätä läsnäoloaan ovat päivittäiset tutut ja hyvin automaattiset ja rutinoituneet toiminnat kuten esimerkiksi syöminen, hampaiden pesu, tiskaaminen – ja kävelylenkki. Yhdistämällä näihin toimintoihin huomioimisen elementin niistä voi tehdä meditatiivisen harjoituksen.

 

Lisätään metsä

Nyt kutsunkin yhdistämään nämä kaikki kolme: luonnon, kävelyn ja meditatiivisuuden. Ehkä voit kutsua myös kaverisi mukaan ja lisätä myös tärkeän sosiaalisen elementin. Sopikaa kuitenkin, että osan kävelystä ja metsäretkestänne teette hiljaisuudessa. Näin luonnon aistiminen ja meditatiivisuuden syventäminen on helpompaa. Tässä on nyt todella hieno nelikko hyvinvoinnin lisäämiseen, jossa vielä kaikki voi vielä tapahtua samalla kertaa. Aika tehokasta?

Uudessa Metsässä-kirjassani kerron kuudesta tavasta kävellä luonnossa. Otin tämä kävelyn myös muillakin tavoilla mukaan kirjaani, koska todella koen, että yksi syvä tapa kokea luontoa on juuri kävellä ja vaeltaa siellä. Jos kävely ja vaeltaminen aiheena oikein kiinnostaa, niin vilkaise täältä ihmeessä myös aikaisempi blogiteksti intuitiivisesta vaeltamisesta.

Kaksi voimallista tapaa kävellä

Tässä on kaksi meditatiivisuutta lisäävää kävelytapaa metsiin tai miksei minne vain. Samoin voit yhdistää näitä harjoituksia luovasti omaa inspiraatiotasi seuraten.

 

MINIMIVOIMAKÄVELY

Kävelen niin rennosti, että perhosen laskeutuessa päälaelleni valahtaisin heti maahan.

Minimivoimakävely tai maksimaalisen rentona kävely. Oli sinulla rinkka, reppu tai ei mitään kantamuksia, tutki voisitko kävellä vielä aavistuksen rennommin? Päästä erityisesti kasvot rennoiksi ja anna lantion rentoutua. Voisiko koko kehosi olla vielä aavistuksen rennompi? Voisitko olla niin rento, että jos perhonen laskeutuisi päälaellesi, niin heti valahtaisit pientareelle?

Usein ihmiset käyttävät enemmän voimaa kuin on tarpeen. Mikä on pienin voima, jolla kävelysi voi edetä haluamallasi tavalla? Uudestaan ja taas uudestaan päästä kehoasi vielä aavistuksen rennommaksi. Kuinka rennosti kävelisikään kissa tai koira? Eläin, jolla ei ole mielen synnyttämiä jännityksiä, kuten meillä ihmisillä on niin usein. Myös huoli tai haluttomuus olla kokematta tunteita voi saada kävellessä jännittämään hartioita, vatsaa tai lantiota.”

HUOMIOINTIKÄVELY

Annan huomioni valokeilan ohjautua kehooni ja kiinnostaviin luonnon yksityiskohtiin ja asioihin.

Tässä harjoituksessa olet täysin vapaa matkaamaan huomiosi kanssa kaikkialle muualle paitsi mielesi kuplaan. Tässä kohtaa voi muistaa huomion kokeen. Voit huomioida rennosti, vaivatta ja herkästi hengitystäsi, kävelyn liikettä ja jalkapohjien aistimuksia. Voit kaikilla aisteilla huomioida ympärilläsi luontoa.

Vältät vain uppoutumista ajatuksiisi. Rentous ja vaivattomuus ovat tässäkin salaisuus, kuten kaikessa. Jos huomioimisesta tulee yrittämistä, samassa kehosi alkaa jännittyä. Riittää, että aistit sen, mitä aistit ja huomioit sen, mitä huomioit. Nyt ei tarvitse superhuomioida tai superaistia.

Hyväksyt yksinkertaisesti vain aistittavan todellisuuden, jossa tietenkin kehosi on olennainen osa. Joillekin rennon ja vaivattoman huomioimisen salaisuus on metsään uppoutumisen menetelmästä tuttu huomiolle vapauden antaminen. Huomion saa vapaasti antaa vaeltaa kehon eri kohdissa ja ympäristössä. Antaa itsensä yllättyä, mitä vapaan villivarsan lailla seikkailevan huomion valokeilaan tulee.”

 

Lopuksi on haluan muistuttaa, että vaikka harjoitukset ovatkin usein ihania, on tärkeää muistaa myös se luonnollinen tapa kävellä ja vain nautiskella kävelystä ja ympäristöstä. Eli leiki näillä kävelyharjoituksilla vain sen verran kuin se on hauskaa. Halutessasi voit laittaa myös viisi tai kymmenen minuuttia meditaatioajastimeen ja näin valita itsellesi sopivan mittaisen kävelyharjoitukseen uppoutumisen.

Ravitsevia ja metsäisiä kävelyretkiä!

 

Kurkkaa Jarkon uutuuskirja Metsässä.

 

Unsplash kuvat: Pablo Heimplatz / Jad Limcaco / Lukasz Szmigiel


Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image