Pelkäätkö tulevasi torjutuksi?

 
Sanotaan että syvimpiä pelkojamme on torjutuksi- ja hylätyksi tulo. Allekirjoitan. Vaikka aina kehotetaan olemaan välittämättä muiden mielipiteistä, pystyykö joku siihen ihan ihan oikeasti täydellisesti? Tuskin. Me olemme sosiaalisia olentoja, joita toisten mielipiteet kiinnostavat. Yksi iso ja elämän mittainen harjoitus on kulkea omaa tietään siitä huolimatta, että muiden mielipiteet saattavat koskea. Olla se kuka on, vaikka ei olisikaan niin sanotusti ”everyones cup of tea”.
On useimmiten helpompaa sietää torjutuksi tulon kokemukset vierailta ihmisiltä. Oma lukunsa on läheiset ja perhe. Ihmiset joista vaan välitämme, jo ihan biologiamme puolesta. Me vain rakastamme.
Torjunnat ja hylätyksitulon kokemukset eivät suinkaan ole pelkästään selkeitä jättämisiä tai lähtemisiä. Toistuvat kokemukset siitä että ei tule kuulluksi, että omia tarpeita ei huomioida tai omia rajoja rikotaan luovat hiljaisia hylätyksitulon kokemuksia. Kaikki meidät on joskus torjuttu, isommin tai pienemmin. Se on sattunut. Ja sellaisessa elämän kohdassa että ei ole ollut keinoja kohdata sen tuottamaa kipua. Tällöin alamme suojautua. Saattaa olla että lähdemme leikkimään ”En tartte ketään” leikkiä, koska silloin ei varmaan sattuisi.
Saattaa olla että yritämme tulla niin miellyttäviksi ja täydellisiksi ettei kukaan voisi torjua meitä.Tai ehkä kovetamme sydämemme niin, ettei meitä ikinä sattuisi. Ehkä emme uskalla sitoutua tai päästää ketään tunnetasolla lähelle.
Suojakuori koskee.
Olen yrittänyt esittää niin vahvaa etten tarvitsisi ketään. Melkein uskoin itsekin.
Yritin tulla niin täydelliseksi ettei kukaan ikinä satuttaisi. Arvatenkin, epäonnistuin.
Koitin pitää tunteet poissa turruttamalla. Sa sattuikin vain enemmän.
Lopputulemana oli elämä jossa ympärillä oli ihmisiä, mutta olin silti yksinäinen.
Joskus uskallamme alkaa avautumaan läheisyydelle vasta kun sen puute koskee liikaa.
Niin minäkin aloin harjoittelemaan. Paljastamaan sitä mitä aiemmin häpesin ja  kertomaan tunteistani joita aiemmin panttasin ja tukahdutin. Myönsin että kyllä, pelottaa. Kyllä, tunnen epävarmuutta ja vertaan itseäni muihin.
Aloin sanomaan minua kuluttaville asioille ei. Harjoittelin pyytämään apua. Harjoittelin olemaan yhteydessä ystäviin juuri silloin kuin olisi tehnyt mieli olla kertomatta kenellekkään mitä koen tai miten olen reagoinut. Harjoittelu on kysynyt sitä, että ottaa askeleen vastustuksen läpi. Paljastaa panssaroinnin sijaan.Se ei ole ollut helppoa, mutta se on ehdottomasti ollut sen arvoista. Välillä se tapahtuu kaksi askelta eteen ja yksi taakse periaatteella. Ja välillä paljon hitaammin kuin haluaisin. Välillä unohdan hetkeksi tämän kaiken, kunnes jostain saan taas muistutuksen.
Tällä tiellä olen todellakin myös tullut torjutuksi. Monesti. Eikä tuntunut missään.  Ja se on sattunut. Se on saanut itkemään silmät vereslihalle.  Ja kuitenkin se on aina selkeyttänyt elämässä sitä, mikä on minulle tärkeää ja totta.
Mitä tarkoittaa jos ei anna torjutuksitulon pelon hallita?
Minulle se on tarkoittanut sitä että kerron toiveistani ja tarpeistani rehellisesti. (Niin, minun ajatuksiani ei vieläkään lueta!) Se on tarkoittanut sitä että olen se mitä olen, yrittämättä muokata itseäni. Se on sitä että pysähdyn itse kuuntelemaan mikä on minulle totta yrittämättä miellyttää muita hinnalla millä hyvänsä. Se on vaikeiden tunteiden paljastamista piilottamisen sijaan. Se on sitä että olen uskaltanut olla ihminen. En ole aina hyvällä tuulella, en ole aina jaksava, enkä ainakaan ole aina viisas ja kärsivällinen.
Joskus käy niin, että ihmissuhteet eivät kestä sitä että oletkin rohkeammin se kuka olet. Kun toimii toisin kuin aiemmin, joku joka oli tottunut sinuun toisenlaisena torjuu. Mutta et enää halua leikkiä sitä leikkiä että kelpaat kunhan olet tietynlainen. Olet jo nähnyt että se ei toimi.
Joskus käy niin, että päätät itse lopettaa suhteen jossa toistuvat hiljaiset hylätyksitulon kokemukset, uudestaan ja uudestaan.
Kaikki tämä kirvelee.
Tuntuu surua, pelkoa, vihaa, epäilee omaa arvoaan.
Jossain hiljaisuudessa voi palata syvän tosiasian äärelle: Toisen ei tarvitse hyväksyä minua. Hänen ei tarvitse tukea minua. Mikään laki ei sano niin. Olin uskotellut itselleni tarvitsevani hänen rakkauttaan. Ja sen vanki olin. Toivon että hän hyväksyy. Toivon että hän tukee.

Torjutuksitulo voi olla lahja. Se voi auttaa tietämään paremmin missä itse seisoo. Tietää paremmin olla torjumatta itseään. Sillä minä olin se joka minua torjui. Syytin häntä leikistä jonka minä aloitin.

Tämä antaa mahdollisuuden ymmärtää että en oikeasti tarvitse toista hyväksymään minua, mutta tarvitsen itseni. Ja kun minä hyväksyn minut, muutkin voivat sen tehdä tai yhtä hyvin olla tekemättä. Elämään löytyy ne ihmiset jotka haluavat olla elämässäsi koska sinä olet sinä. He kohtelevat sinua vilpittömästi, ilman pelejä.

Sinulle (ja minulle) joka pelkäät tulevasi torjutuksi:

Mitä uskaltaisit antaa itsestäsi tulla näkyville jos et pelkäisi torjutuksi tuloa?

Jos et pelkäisi torjutuksi tuloa, mitä sydämesi haluaa tehdä?

Jos tietäisit että olet riittävä sellainena kuin olet, mitä lakkaisit tekemästä?

Sinä olet arvokas sinuna.

Torjunta ei määrittele sinun arvoasi ihmisenä, se ei tee sinusta riittämätöntä.

Unohda kaikki ”jos vain olisin toisenlainen” ajatukset.

Sinä olet sinä.

”As I look back on my life, I realize that every time I was being rejected from something good, I was actually being re-directed to something better.”

-Dr. Steve Maraboli

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: