Elämme hyvin positiivissävytteistä aikaa. Hyvinvointi tuntuu tarkoittavan iloa, kiitollisuutta ja reippautta.
Moni kiltti ihminen tietää, miten raskasta on olla aina hyvällä tuulella ja joustaa.
Luin Hesarista, kuinka mindfulness-harjoittelu työpaikoilla voi olla vaarallinen trendi. Tartuin tekstiin hämmästyneenä: miten hengittäminen ja keskittyminen voi olla vaarallista?
Seuraavasta hengenvedosta ei tietysti koskaan voi olla täyttä varmuutta. Ja onhan esimerkiksi lenkkeilykin vaarallista, voi vaikka kaatua… Elämä tosiaan on täynnä riskejä.
Kävi ilmi, ettei mindfulness tietenkään ole vaarallista (päinvastoin), mutta vaarallista harjoittelusta voi tehdä se, että liian suuri työtaakka kuitataan mindfulnesilla: hengittele hetki ja jaksat taas painaa kiitollisena. (Ai etteikö meidän firmassa muka otettaisi henkilöstön hyvinvointia huomioon!)
Tämä on kieltämättä riski – sama, joka liittyy positiiviseen ajatteluun.
~ ~ ~ ~
Mindfulness ei poista liian raskasta työtaakkaa, eikä positiivinen ajattelu poista elämästä vastoinkäymisiä.
Positiivinen ajattelu ottaa huomioon vain puolet elämästä. Mitä tapahtuu pimeydelle, kuonalle, epämukaville tummille tunteille, jos niitä yrittää sulkea pois maailmastaan?
Tunteet ovat sielun kieli. Et voi estää itseäsi tuntemasta, et voi valita tunteita, sulkea niitä pois tai edes olla välittämättä. Muuten ne varastoituvat johonkin kehon kolkkaan ja jäävät muhimaan ja kasvamaan alitajuntaan.
Tunteet ovat nimittäin totta ja antavat tärkeää informaatiota. Ärtymys kertoo, että olen sujahtamassa pois tasapainostani, joku tönii ja horjuttaa minua. Kiukku kertoo, että nyt vaaditaan reipasta ja päättäväistä energiaa tämän tilanteen selvittämiseksi.
Yhteiskuntakelpoiseksi koulutettu mieli sanoo, etten saa olla vihainen, en saa olla ärtynyt, ei tässä ole mitään syytä kiukkuun. Mutta nämä ovat mielen sanoja, eivät sielun.
Voitko hyväksyä, että tunnet kateutta, tai että hermostuttaa, jännittää, pelottaa, kaduttaa? Voitko suoda itsellesi sen, että ajoittain olet sekaisin ja päättämätön?
Sinä et ole yhtä kuin tunteesi, tunteet ovat viestejä sinusta sinulle.
Itke siis itku loppuun. Antaudu sille, ota askel taaksepäin ja katso omaa suruasi. Anna sen kertoa, mitä se on kertomassa.
~ ~ ~ ~
Vaikka olisit kuinka hämmentynyt, voit jatkuvasti olla varma, että kehosi on tässä sinun kanssasi (on aina ollut), hengitys kulkee sisään ja ulos (on aina kulkenut – ja jos seuraavaa hengitystä ei tulisikaan, tämänhetkiset ongelmat muuttuisivat kirjaimellisesti olemattomiksi), painovoima vetää sinua puoleensa (on aina vetänyt). Hädän hetkelläkin, ”minä olen”.
”Minä olen” on ytimekäs, mutta voimakas mantra. Vaikken mitään mistään muusta tietäisi ja vaikka kaikki tuntuisi romahtavan ympärillä, ei siitä pääse mihinkään, että minä olen.
Kokeile: Sano itsellesi sekä sisään- että uloshengityksellä hiljaa mielessäsi ”Minä olen”. Keskity hengittämiseen, keskity mantraan ja anna sen tuoman rauhan, selkeyden ja varmuuden vallata koko keho.
~ ~ ~ ~
Tasapaino ei ole positiivinen ääripää. Tasapaino on rauha keskellä myllerrystä. Rauha ei tarkoita tunteettomuutta (voi pojat, tietoisuus omista tunteista kasvattaa tunneskaalaa roimasti), vaan pientä etäisyyttä tunteen energiaan: olen tässä ja vaikka minussa on suuri tunne, olen paljon muutakin. Samanaikaisesti minussa on läsnä valtava rauha.
Kun on kerran saanut kiinni rauhasta jota myrskynsilmässä voi kokea, haluaa sinne uudestaan. Se on niin paljon enemmän kuin vain positiivinen ääripää. Se on täyttä elämää.
