Tämä kirjoitus käsittelee miten tunnelukkoja voi lähteä työstämään.
Edelliset osiot käsittelivät tunnelukkoja tarkemmin, ja voit lukea ne klikkaamalla kirjoituksia:
Alistumisen ja hylkäämisen tunnelukot ja Häpeän ja epäonnistumisen tunnelukot.
“Realitypommi” kuitenkin heti alkuun: Tunnelukkojen aito työstäminen on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa. On realistista varata aikaa tällaisille prosesseille ainakin 9–12 kuukautta. Aivomme tarvitsevat aikaa ja toistoja, jotta vanhojen reaktiomallien ote hellittää ja uusille tavoille toimia tulee tilaa.
Tämä ei kuitenkaan tapahdu vahingossa, vaan kysyy sitoutumista ja halukkuutta kohdata niitä taustalla olevia syitä ja syviä tunteita, joidenka suojaamiseen tunnelukot ovat syntyneet.
Todellinen muutos tapahtuu hitaammin kuin haluaisimme. Tunnelukkojen kanssa työskentely ei myöskään onnistu “ensi maanantaina” tyylisin lupauksin, vannoen että mä en koskaan enää. Vaikka tunnelukkojen työstämiseen tarvitaan halukkuutta, tahdonvoimalla emme yksin pysty muutokseen. Jos pystyisimme, tuskin kukaan edes lukisi tällaisia kirjoituksia. Kysyy siis samaan aikaan halukkuutta tiedostamisen tueksi ja uskaltautumista antaa tunteiden tuntua, uskallusta katsoa suojautumiskeinojemme taakse.
En usko, että ikinä minkään kivun tai kriisin suhteen on olemassa täydellistä raamia tai mallia, joka sopisi kaikille. On kuitenkin suuntaviivoja, joiden olen huomannut olevan toimivia niin itselläni kuin työssäni. Yksi asia on kuitenkin varmaa, se on jokaiselle ainutlaatuista. Seuraavia kohtia voi siis käyttää suuntaviivoina tunnelukkojen työstämiseen.
1.Tunnista
Joku asia, joka onkin ollut itseltämme piilossa, tuleekin nyt näkyville. Tunnistaminen ja nimeäminen on luonnostaankin välttämätön askel. Myöntää itselleen, että tällainen malli minua on ohjannut. Tätä ennen on usein pitkään kieltänyt, ollut hämillään ja kokenut olevansa jumissa.
Tässä kohdassa tarvitaan halua ymmärtää. Lukot eivät synny tyhjästä tai tyhmyydestä. Niille on syynsä. Matkalle voi lähteä vain sieltä, missä on. Tässä kohdassa: puhu, kirjoita, hae tukea. Vaikka se olisi vaikeaa, koeta olla kiitollinen, että tunnistat mitä tapahtuu. Se on oikeasti askel eteenpäin.
2. Tutki: Mitä tunnelukon takana on?
Muista, että tunnelukon takana on oikeastaan poikkeuksetta vaillejäämisiä jostain tärkeistä ja inhimillisistä tarpeista, kipeitä elämänkokemuksia tai traumoja. Tunnelukko voi tuntua mm. kehollisena suojauksena, yli- tai alivirittymisenä. Tunnelukon aktivoituminen myös usein herättää mentaaliset selviytymiskeinomme ja saattaa ohjata meitä omien harhautustoimintojemme tai addiktioiden pariin.
Kun huomaat tämän, pysähdy. Kiitä selviytymisjärjestelmääsi, sen tehtävä on ollut joskus auttaa sinua selviytymään valtavan kipeistä tunteista. Älä tuomitse sitä, älä vastusta sitä.
Jos sinusta tuntuu riittävän turvalliselta, kysy itseltäsi: Miltä koitan suojautua? Mitä koitan välttää tuntemasta? Mitä haavoittuvaista tämän takana on? Tee kokemuksellesi tilaa. Anna sen tulla näkyville. Harjoittele olemaan itsellesi myötätuntoinen, rakastava aikuinen. Jos tämä kohta tuntuu liian vaikealta, on enemmän kuin viisasta hakea apua. Ammattitaitoinen ohjaaja tai terapeutti voi olla todella arvokas tuki tällaisessa työskentelyssä.
3. Tutki: Miten malli saa sinut toimimaan?
Seuraavaksi on tärkeää tutkia, miten tämä malli on saanut sinut toimimaan. Mitä se saa sinut tekemään, mitä se saa sinut välttämään? Tutki tätä mahdollisimman käytännössä. On tärkeää havaita, miltä mallin mukaan toimiminen tuntuu, ennen ja jälkeen. Kivuliain kohta lienee se, kun tietää, että toimii itseään vastaan, mutta ei ole vielä voimia/rohkeutta toimia toisin.
Esimerkiksi oman läheisriippuvuuteni katsominen käytännössä ei ollut kivaa, mutta minun oli välttämätöntä nähdä se.
Ahaa, tuossa kohtaa olen hiljaa, vaikka haluaisin sanoa jotakin. Tuossa kohtaa sopeudun, vaikka se tuntuu väärältä. Ahaa, tuossa kohtaa kökin kotona jotta voin “vahtia”, ettei toinen tee mitään mikä satuttaisi.
Minun oli kohdattava se hinta, jonka tuo malli minulle maksoi. Yksinäisyys, jatkuva pelko ja tietämättömyys siitä, mitä olen ihan vaan itselleni. Tämäkin askel on melkeinpä välttämätön, ennen kuin voi tutkia sitä, mitä muita vaihtoehtoja itsellä on. Josta päästäänkin seuraavaan.
4. Mitä tämä tilanne pyytää minua harjoittelemaan?
Kun tunnistaa itselleen tuhoisan mallin ja näkee sen toimintaa käytännössä, on aika avautua kysymään, mitä nyt on hyvä alkaa opettelemaan.
Paino sanalla OPETELLA, sillä se todella on aluksi opettelua ja harjoittelua. Kukaan meistä ei opi mandariinikiinaakaan viikossa, joten mitenpä sitä alitajuisia syvärakenteitakaan viikossa saisi purettua.
Voi olla, että on hyvä opetella lepäämään, luottamaan itseensä, vetämään rajoja, ottaa omaa aikaa, sanoa ei, pyytää tukea tai mennä kohti ihmisiä. Mikä on sinun mallillesi päinvastaista?
Minun on täytynyt opetella olemaan yksin, jotta voin nähdä mitä olen, kun en yritä olla ketään muuta varten. On ollut opeteltava lepäämään ja luottamaan elämään. On ollut opeteltava sitä, että en voi, eikä minun tarvitse tietää elämää pidemmälle. On ollut opeteltava kärsivällisyyttä. On ollut opeteltava rehellistä itseilmaisua, silläkin uhalla, että toinen ei sitä hyväksy. On ollut opeteltava omien puolieni pitämistä. On ollut opeteltava hyväksymään, että asiat tapahtuvat silloin, kun ne tapahtuvat, ja useimmiten niiden ajoitus on toinen mitä haluaisin.
Mitä sinun on hyvä harjoitella?
Mikä olisi rakastavan aikuisen tapa tukea, ohjata ja kannustaa sinua tässä tilanteessa?
5. Sitoudu tähän prosessiin itsesi vuoksi.
Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että vaikka tie ei olisi helppo, aiot kulkea sen läpi. Sitoutuminen on vastuunottoa sinusta. Rakastavasti ja lempeästi. Se kysyy useimmiten sen kuuluisan 10 000 toistoa. Jokainen toisto tekee tästä kaikesta luontevampaa ja helpompaa.
Sitoutuminen kysyy suostumista siihen, että haluaa olla itselleen totta. Se kysyy pikaratkaisujen ja hetken helpotuksien jättämistä sivuun, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen on kieltäytymistä käyttää vanhoja keinoja jotka ajoivat tähän, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen ei ole jäykkää tai ehdotonta. Aito sitoutuminen lähtee vapaudesta valita. Suurin harjoitus on se, että suostuu siihen, että tulee kompuroimaan. Siitä huolimatta voi tehdä parhaansa.
6. Mitä tarvitset tueksesi?
Yksin ei tarvitse eikä luultavasti voikaan jaksaa. Kenelle voit jakaa ajatuksiasi ilman pelkoa, että tulet tuomituksi? Kenelle voit jakaa tuntemuksiasi niin, että saat todella tulla kuulluksi?
Jokainen tarvitsee tällaisiin prosesseihin tuekseen terveitä selviytymiskeinoja ja voimavaroja. Minulle niitä ovat mm. kirjoittaminen, tanssiminen, puhuminen ja luonnossa oleminen.
7. Anna aikaa ja pysy itsellesi rehellisenä
Tarvitsemme aikaa. Usein enemmän kuin olisimme itsellemme valmiita antamaan. Tämä prosessi kysyy vuorotellen molempia: omaa osallistumista ja irtipäästöä. Vuorotellen, eri hetkissä sen löytämistä, että onko kysymyksesi nyt: Mitä voin tehdä vai mille voin nyt antautua?
Tiedämme jo, että muutos ei tapahdu itsestään, mutta se ei myöskään tapahdu puskemalla. Tee se minkä voit, inhimillisesti ja päästä irti. Anna tilaa ja aikaa.
Ajan, toistojen ja korjaavien kokemuksien myötä pääsee huomaamaan, että lukko ei enää hallitse. On viisautta ja todellista vahvuutta tunnistaa heikkoutensa ja opetella elämään niiden kanssa sovussa, ei niille alistuen. Elämään tulee tilaa, tervettä itsekunnioitusta ja myötätuntoa, mutta valmista ja täydellistä siitä ei tule. Eikä tarvitse.
_________________________________________________
Tunnelukko testin voit tehdä täällä!
