Laaja kulma: Kasvu

Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.


Yhtäkkiä he kasvoivat. Lähes viiden vuoden yöheräilyt loppuivat, kodistamme tuli tutti- ja tuttipullovapaa vyöhyke ja kaikilla neljällä oli perheessämme oma ääni. Nämä neljä ääntä kukin kertoivat omaa tarinaansa. Kukin kertoi omista tarpeistaan, tunteistaan ja tahdostaan omalla tavallaan.

Kasvu tarkoitti sitä, että omat fyysiset rajani muuttuivat. Ne olivat edelleen häilyväiset, mutta kukaan ei enää, ainakaan joka päivä, roikkunut jaloissani, ei haronut hiuksiani, ei taistellut suihkukaapin ovea auki aamuisin. Kukaan ei suutuksissaan purrut paitaani rikki tai yrittänyt raapia kasvojani. Ketään ei tarvinnut koko ajan vahtia tietoisena ja valmiina pelastustoimiin. Mutta edelleen he nukkuivat mahani päällä. Edelleen rasvattiin ihon kuivia kohtia, pestiin hampaiden ylä- ja alarivejä ja harjattiin hiuspehkoja.

Kasvu tarkoitti myös toisenlaista fyysistä muutosta. Selkäni ja käsilihakseni pääsivät vähemmällä. Ketään ei tarvinnut jatkuvasti kannella toisella kädellä samalla kun toinen käsi yritti syödä, hämmentää ruokaa, keittää kahvia, laittaa ripsiväriä. Parhaimpana, sain yöuneni takaisin. Ja tiedän senkin hetken vielä koittavan, jolloin vähäuniset lapseni menevät nukkumaan ennen kello yhtätoista.

Kasvu muutti ajantajuani. Lasten kanssa aika kuluu samaan aikaan sekä erittäin hitaasti että erittäin nopeasti.Yhdeksän kuukautta on, no, pitkä aika. Mutta toiset yhdeksän kuukautta, sen pystyy kärsimään perään, eikä se olekaan enää niin pitkä aika. Ja toisaalta, varttitunti on pitkä aika. Ennen äitiyttä en osannut arvostaa varttitunnin taukoa tai hiljaisuutta. Nykyään osaan. Myös kiireen käsite on suhteellisempi – kiire minne? Tässähän sitä jo olemme ja kasvamme.

Lapset ovat sekä hyviä opettajia että hyviä oppilaita. Jos vain uskaltaa ja antaa tilaa, niin myös me aikuiset olemme sekä hyviä opettajia että oppilaita. Ei tässä mitään lapsia kasvateta, vaan kaikki kasvattavat toisiaan. Ei tässä ole myöskään kyse pelkästään siitä, että luodaan lapselle mitä parhaimmat olosuhteet kasvuun ja kehitykseen. Miksei luotaisi samalla kaikille, myös aikuisille. Ja tämä tapahtuu niin, että kaikki tukevat toisiaan olemaan mitä ovat, tietyissä rajoissa.

Lapseni ovat kasvaneet, ohittaneet taaperoiän. Heidän kehityksensä seuraaminen tähän asti on ollut huimaavaa. Mutta minäkin olen kasvanut. Kasvu ja kehitys ovat aina yksilöllisiä, mutta tärkeimpänä, olen oppinut arvostamaan omia rajojani. Sillä vain arvostamalla omia rajojaan voi luoda niitä toisille. Toisekseen olen oivaltanut, että voisin vaalia huoletonta tietoisuutta. Niin kuin lapset. Tietoisena eläminen ja oleminen ei tarkoita sitä, että pitäisi olla huolestunut ja ylitietoinen. Välillä opin myös erottamaan nämä kaksi tapaa – huolettoman ja huolestuneen tietoisen tavan olla. Jos en muista vaalia huoletonta tietoisuutta, niin katson lapsiani ja opin. Tai sitten olemme kaikki huolestuneita välillä, silloin kun siihen on todellinen syy.

Kevät on tulossa. Nuorempi tyttäreni tuo kotiin päiväkodissaan siemenestä kasvattamansa verson. Tämä pieni haikeus sisälläni on olemassa, muistuttamassa ajan kulumisesta, siitä että vauva-ajat ovat perheessämme ohi. Mutta sitten tulee ilo: tulee lisää kasvua ja lisää valoa.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Hidasta elämää -kuvakortit (Uusi versio)

    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Lasten oppeja äideille -kirja

    22,90  18,32  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin