Anna lapselle lahjaksi rakkaus luontoon – Siitä hän kiittää sinua vielä aikuisenakin

Pinna kiristyy, legot lentävät kaaressa lattialle ja pienet nyrkit hakkaavat äidin reittä. Kiukkuitku alkaa suorana huutona, kunnes vaimenee henkeä haukkoviksi nyyhkytyksiksi. Päivä on kulunut sisällä legoja rakennellen ja iPadilla pelaten. Ilma loppuu ja kodin seinät kaatuvat niin pienen ihmisen kuin äidin niskaan. Ahdistaa!

Suomen kuuluisin lastenlääkäri ja neuvolajärjestelmän isä arkkiatri Arvo Ylppö eli 104-vuotiaaksi. Hän korosti koko uransa ajan ulkoilun merkitystä lasten hoidossa. Ulkona nukuttamista ja ulkona leikkimistä.

Omasta lapsuudestani muistan, kuinka suurin osa päivästä vietettiin ulkona leikkimässä. Luonto tuli tutuksi parhaana seikkailupaikkana, jossa yksikään päivä ei ollut samanlainen. Luonto oli paras playstation niin keväällä, kesällä, syksyllä kuin talvellakin. Jokainen vuodenaika oli ihmeitä täynnä, ja leikit sen mukaiset. Luonto tuli läheiseksi, ja siellä kiukut ja kiistelyt kaikkosivat. Siellä oli merkillisen helppo ja ihana olla.

Oman isän johdatuksella tutustuttiin kalastuksen, hortoilun, marjastuksen ja sienestyksen saloihin. Koko perheen voimin istuttiin tulilla ja vietettiin vapaa-aikaa luonnossa ja veden äärellä. Kun perustin oman perheen, sama jatkui, vaikka asuimme viisi vuotta Lontoon sykkeessä. Sieltäkin löysin päivittäin luontoa ja tarpeen tullen keruupaikkoja.

Suorittajalapsuus ei voimauta

Tämän ajan lapsista liian moni jää luontoyhteydestä ja seikkailun ilosta paitsi. Moni harrastaa paljon ja suorittaa arkea niin kotona, päiväkodissa kuin koulussa. Vapaa-aikana pelataan iPadeilla ja älypuhelimilla, ja viikonloputkin sullotaan täyteen suorituksia. Harva lapsi pääsee enää seikkailemaan luontoon. Pihaleikit ovat jäämässä historiaan, eikä moni kouluikäinen tunnista enää edes peruskasveja. Metsästä ja luonnosta, ihanimmasta rentoutuskeitaasta ja playstationista, on tullut pelottava paikka. Jo pelkkä ulkoilu on kortilla. Yllättävän moni perhe viettää vapaa-aikaansa kauppakeskuksissa oleillen ja shoppaillen.

Kuitenkin yhä edelleen meillä Suomessa on ainutlaatuisen ihana ja puhdas luonto vielä pääkaupunkiseudullakin. On puistoja, metsiä, merenrantoja, on luonnonpuistoja, pihapiirejä, mökkisaaria. On jokamiehenoikeudet, jotka sallivat meidän kulkea, nauttia, keräillä ja retkeillä luonnossa. On puhdasta vettä ja ilmaa. On puhdasta luontoa kaikkien aistien ilotulitukseen.

Parempaa oloa luonnosta

Sinä väsynyt ja stressaantunut äiti tai isä, hae voimaa ja tasapainoa luonnosta ja vie sinne myös jälkikasvusi. Mikään ei voita oloa monen tunnin villivihannesretken tai marjastusretken jälkeen. Kun koko keho ja mieli hyrräävät tyytyväisyyttään endorfiinien hurmassa. Kun väsymys on oikeaa. Kun jalat tuntevat kävelleensä, reisilihakset kyykistelleensä, kun mieli on seesteinen. Luonnon vihreys tekee taikojaan.

Anna myös lapsellesi luontoyhteys ja seikkailun ilo. Opeta lapselle luonnon käyttöohjeet. Tee keräilystä ja retkeilystä peli – ja suuri seikkailu. Ja sinä isoisä tai isoäiti, elvytä oma luontosuhteesi uudelleen. Jätä yksi saippuaooppera väliin ja mene elämysmatkalle metsään, rannoille ja luontopoluille.

Jos haluat voida kokonaisvaltaisesti paremmin, aloita hortoilu koko perheen tai ystäväporukan kanssa. Anna lapsellesi tai kummilapsellesi parempi tulevaisuus ja vie hänet luontoon. Luonto hoitaa ja karkoittaa pahan mielen.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image