10 pientä, suurta ekovinkkiä

Alex Shimo-Barry kertoo kirjassaan Plussaa ja miinusta – 100 konstia pieneen hiilijälkeen (WSOY 2010), että eurooppalaisen ihmisen keskimääräiset, henkilökohtaiset hiilidioksidipäästöt ovat 4,5 tonnia vuodessa, amerikkalaisen jopa 10 tonnia. Millä yksilön valinnoilla on painokkaita vaikutuksia päästöjen pienenemiseen?

Tässä kymmenen esimerkkiä suuriin ympäristövaikutuksiin vuositasolla:

1. Kierrätys

–1635 kg: kun kierrätät kolme neljäsosaa kotitaloutesi jätteistä.

2. Vihreä sähkö

–1830 kg: katso vaihtoehtoja www.vaihdavirtaa.net.

3. Pyöräily

–5250 kg: sen lisäksi, että pyöräilyn hiilipäästöt ovat 0, se on ketterä kaupungissa ja kasvattaa kuntoa.

4. Omasta autosta luopuminen

–4730 kg: vaihda autojen yhteiskäyttöpalveluun, lue esimerkiksi www.citycarclub.fi.

5. Etätyö

–2725 kg: nykyteknologia mahdollistaa etätyön silloin tällöin tai säännöllisesti, eikä liikkuminen tuo päivittäin päästöjä.

6. Lähiruoka

–2275 kg: jos syöt lähiruokaa kerran viikossa. Lähiruoka on tuoretta ja siinä on minimaaliset kuljetuspäästöt.

7. Vähemmän lihaa

–1785 kg: kansainvälinen lihateollisuus tuottaa noin 18 prosenttia koko maailman kasvihuonepäästöistä.

8. Luomuruoka

–455 kg: jos neljäsosa käyttämistäsi tuoretuotteista on luomua.

9. Kirppiskuteet

–365 kg: jokainen ostamasi vaatekappale vaikuttaa ympäristöön.

10. Maalämpö

–2600 kg: maalämpö on paitsi ympäristöystävällinen mutta myös tehokas.

Kirjasta 100 konstia pieneen hiilijälkeen löytyy 90 muuta painokasta vinkkiä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen. Ekovinkkejä löydät myös WWF:n Vastuullinen elämäntapa -sivuilta.

Peltipurkista ja paidanhihasta lampuksi

1. Tässä on lähtökohta: kannellinen peltipurkki.

2. Leikkaa purkista pohja pois purkinavaajalla.

3. Kiinnitä purkin kansi pohjaosaan, jotta saat röpelöisen leikkuuosan piiloon. Leikkaa saksilla purkin muovikanteen pyöreä aukko, jonka mitat saat lampun johdon kantaosasta (ks. kuva 5).

4. Leikkaa paidan hihasta noin 20 senttiä pidempi pala kuin purkin pituus. Hihan pitää peittää sekä purkin kyljet että kansiosa (ks. kuva 6). Mikäli hiha on purkin ympärillä löysähkö, laita vähän liimaa kiinnikkeeksi.

5. Irrota lampun johdon kantaosasta kiristyskappale.

6. Pue hiha lampun päälle. Ja laita ylimääräinen kangas kannen reiästä sisään, ja sitten aseta lampun johdon kanta reiästä. Kiinnitä kiristysosa lampun sisään.

7. Tässä on lopputulos: hihalla päällystetty peltipurkki eli uusi lamppu!

Nuku paremmin – 4 yllättävää vinkkiä

Kundaliinijoogi Yogi Bhajan kehottaa eritoten naisia ottamaan päiväunet vähintään kerran päivässä. Miten se uni tuleekin niin viettelevän makeasti keskellä päivää, mutta illalla Nukkumattia joutuu välillä odottelemaan pidemmänkin aikaa?

Seuraavassa neljä yllättävää vinkkiä, millä Nukkumatin voi houkutella nopeammin luokseen. Vinkit ovat poimittu suomalaisen kundaliinijoogaopettajan, Inderjit Kaur Khalsan, upeasta kirjasta Voiman Tie – Kundaliinijoogaa Yogi Bhajanin mukaan.

1. Kampaa hiukset

Kampaa hiuksia puisella harjalla viiden minuutin ajan. Keskity ainoastaan kampaamiseen – se on erittäin rauhoittavaa. Kampaa hiuksia edestä taaksepäin, takaa eteenpäin ja sivulta sivulle.

2. Pese jalat

Iltaisin on hyvä huuhdella jalat kylmällä vedellä. Se vilkastaa aineenvaihduntaa ja rentouttaa jalkoja. Jalkojen kuivaaminen karhealla pyyhkeellä tehostaa vaikutusta. Kun jalat vielä hierotaan manteli- tai muulla luonnonöljyllä, käsitellään samalla niissä sijaitsevia kehopisteitä ja voidaan näin vaikuttaa elimistöön.

3. Huolehdi, että vuoteesi on kunnossa

Varmista, että sänkysi on sijoitettu itä-länsi-suuntaisesti. Tällöin et nuku samassa linjassa maan magneettikehän kanssa, mikä saattaa haitata unta.

4. Käänny oikealle kyljelle

Maatessasi oikealla kyljellä vasen sierain jää avoimeksi ja hengitys kulkee pääasiallisesti sen kautta. Vasemman sieraimen kautta hengittäminen rauhoittaa ja viilentää.

Muista myös:
– Harrastaa liikuntaa päivän mittaan
– Hidastaa rytmiä ennen nukkumaanmenoa: pyri jättämään ajattelua vaativa työ seuraavaan päivään, esimerkiksi kirjoittamalla lista tulevan päivän tehtävistä. Näin vapautat ajatukset askartelemasta seuraavassa päivässä.
– Välttää isoa ateriaa ennen nukkumaanmenoa
– Juoda vettä. Iso lasillinen vettä ennen nukkumaanmenoa tasapainottaa elimistöä ja auttaa pääsemään helpommin levolliseen ja syvään unitilaan.

Lähde: Inderjit Kaur Khalsa – Voiman tie

Vuosi vapaalla

Virvellä, 55, ajatus vuorotteluvapaasta oli itänyt jo pitkään ennen vuotta 2009. Houkutus vuoden vapaasta tuli sitä suuremmaksi, mitä enemmän työmotivaatio hiipui, keskittymiskyky heikkeni ja työ muuttui mekaaniseksi.

“Aloin tuntea itseni yhä enemmän suorittajaksi ja sivustakatsojaksi omassa elämässäni”, Virve kuvailee jälkeenpäin.

Vuorotteluvapaa alkoi tuntua ajankohtaiselta, kun nuorempi lapsi oli muuttanut kotoa pois, asuntolaina oli maksettu ja Virve oli saanut pienen perinnön vararahastoksi. Virve sai myös miehensä innostumaan yhteisestä vapaavuodesta. Vuodesta 2009 tulisi erilainen.

Yhtäkkiä. Kotona ei ollutkaan enää kiire. Yksikin ohjelmanumero päivässä oli riittävä. Oli aikaa pitkille kävelyille, kirjoille, ystäville, iltapäivien joutilaille kahvihetkille. Virve pääsi myös vihdoin näkemään, miten kevät vaihtui kesäksi ja kesä syksyksi omalla mökillä saaressa.

“Olennaisinta vuodessa oli kiireettömyys, itseensä tutustuminen, hetkessä eläminen ja läsnäolo – onnen tunteet siitä, että on juuri tässä, juuri nyt eikä missään muualla eikä kukaan muu.”

Vuorotteluvapaavuoden aikana Virve myös matkusteli pitkiä aikoja miehensä kanssa, Aasiassa ja Afrikassa. Vuorottelukorvaus riitti hyvin mukavaan elämään, kunhan kiersi kalliit hotellit kaukaa.

Virve kuvaa matkojensa sisältöä näin:

“Joogaa, vapaaehtoistyötä ja ayurveda-opintoja Intiassa, pitkiä juna- ja bussimatkoja, risteilyä tuhansien kalkkikivisaarten keskellä Vietnamissa, patikointia vesiputouksille ja luolille, lillumista alas Laosin jokia, keskusteluja munkkien kanssa, mietiskelyä temppeleissä, thai-ruokakurssi, snorklailua, pitkiä aterioita, upeita auringonlaskuja Sansibarilla, villieläimiä Tansanian kansallispuistoissa, hierontaa eri tyyleillä, pyöräilyä maaseudulla, kilpikonnien suojeluprojekteja, museoita ja gallerioita. Elämyksiä, aikaa, vapautta. Ei aikatauluja eikä etukäteen suunniteltua matkareittiä. Uusia tuttavuuksia, paikallisia ja turisteja, itseään ja elämän tarkoitusta etsiviä, nuoria ja vanhoja. Samat kirjat luettu Bostonissa, Stuttgartissa ja Kuala Lumpurissa. Päiviin mahtui loputtomasti aikaa ihmettelyyn, tarkkailuun ja ihmisten kohtaamiseen.”

Näistä ihmettelyistä ja kohtaamisista, vuorotteluvapaasta, tulee kohta kuluneeksi vuosi. Toisin sanoen Virve on ollut taas työssä melkein vuoden. Miten hän kokee itsensä, elämänsä ja työnsä nyt?

“Vuoden vaikutus näkyi lopullisesti vasta, kun olin palannut töihin. En ollutkaan enää sivustakatsoja vaan kokija. Nyt näen asiat uudella tavalla, olen hyväntuulisempi, valppaampi ja energisempi. Jaksan paneutua asioihin paremmin ja muisti toimii – ainakin paremmin kuin ennen. Välillä mietin, kauanko muutos mahtaa kestää.”

Vuorotteluvapaan aikana Virve juurrutti mietiskelyn jokapäiväiseksi tavakseen, ja on jatkanut sitä palattuaan töihin. Näin vapaavuoden oivallukset, läsnäolo ja onnellisuus ovat pysyneet yllä myös kiireisemmässä elämänrytmissä.

Lue lisää vuorotteluvapaasta: Miten hidastaa tässä yhteiskunnassa?

Sukset seinälle

Taas keksitään tavaroille uutta käyttöä, ettei sympaattisia esineitä tarvitsisi hävittää.

Nämä lasten puusukset löytyivät kirpputorilta Kokkolasta, ja ne pääsivät hyllyiksi valokuvien alle. Suksien kengänkohta on tehty vanhasta pyörän ulkokumista ja remmit mistä-lie. Suksilla on hiihdetty varmasti tunteella, sillä luistoa tuskin on ollut.

Tämä on vanhan rukin puolateline. Nykyään se toimii vessapaperirullatelineenä. Rukki itse sen sijaan on jo jatkanut muille maille vierahille.

Oletko sinä keksinyt uusiokäyttöä vanhoille tavaroille? Laita meille viestiä: info(at)hidastaelamaa.fi

Hidastaelamaa.fi muissa medioissa

 

Sannan haastattelu Ylen Olotilassa 25.5.2012 – “Hidastakaa, hyvät ihmiset!

Ilta-Sanomissa 5.1.2012 Pequn haastattelu otsikolla “Hitauden voima”.

Kotivinkin joulunumerossa 20/2011 kerrottiin Sannan ja Pequn tarina otsikolla “Talvi saapui Rosalaan”.

Jutun voi lukea tästä: Talvi saapuu Rosalaan

TV2/Inhimillinen tekijä pureutui 16.10.2011 downshiftaamiseen otsikolla “Pienen elämän etsijät”. Vieraina ohjelmassa olivat Marikka Bergman, Heikki Honkala ja hidastaelamaa.fi:n Sanna Wikström. Katso Yle Areenassa.

Sanna vieraili Yle Puheessa syyskuussa 2011 juttelemassa perheen yhteisestä ajasta.

 

Journalisti-lehdessä iso juttu Sannasta kesäkuussa 2011.

TV2:n teemailta käsitteli työpahoinvointia 8.2.2011. Mukana keskustelemassa Hidasta elämää -tiimin Sanna Wikström.

MTV3.fi/Makuja esitteli näyttävästi luomukorivertailun 1.2.2011. Samana päivänä rikkoutui hidastaelamaa.fi kävijäennätys.

Ilta-Sanomissa 7.1. Hyvät naiset -osiossa aukeaman juttu otsikolla “Kiireestä kieltäytyjät”. Haastattelussa Hidasta elämää – tiimin Sanna.

Sanna oli vieraana Iskelmä-radiokanavan aamuissa Timo Virkkulan  vieraana jouluviikolla 2010 juttelemassa hidastamisesta.

Valtakunnan kiireettömin radiokanava Yle Puhe teki juttua palautumisen tärkeydestä jouluna 2010. Haastattelussa Sanna Wikström ja Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttonen. Juttu on kuunneltavissa täällä.

Yle Puhe omisti koko aamuohjelmansa 15.10.2010 hitaamman elämäntavan pohtimiselle. Toimittaja Tiina-Emilia Kaunisto pyysi Hidasta elämää -tiimin Sanna Wikströmin mukaan lähetykseen. Sannan ajatuksia pääset kuuntelemaan täällä.

Trombit verkkojulkaisu haastatteli maaliskuussa 2010 Pekka Niemistä elämänrytmin hidastamisesta jutussa “Downsiftaa elämä pienemmälle vaihteelle”.

Vartti-lehden pääjutussa haastateltiin Pekkaa marraskuussa 2010 otsikolla “Hidastajat elävät tässä ja nyt”. Kuva jutusta alla. Näköislehden voi lukea täällä.

Kuva : Veera Valtonen

Hidasta, elät pidempään

100 konstia pitkään ikään -kirja (Trisha Macnair, WSOY 2010) on jaettu viiteen alueeseen, joiden sisällä on esitelty yhteensä sata elämää pidentäviä tai lyhentäviä valintaa. Osa-alueita ovat: henkinen hyvinvointi, fyysinen hyvinvointi, ympäristö, sairaudet sekä valinnat ja vaarat.

Osa vinkeistä ottaa kantaa myös hitaamman elämän puolesta ja kiirettä vastaan.

Nämä hitaamman elämän valinnat lisäävät elinvuosia:

+ 1 VUOSI:

  • päiväunet: ”Erään kreikkalaistutkimuksen mukaan säännöllinen noin puolen tunnin uni keskipäivällä voi auttaa vähentämään sydäntautien riskiä, etenkin miehillä.”

+ 2 VUOTTA:

  • kemikaalien vähentäminen: ”Ekologiset ja orgaaniset tuotteet saattavat olla paras keino luovia modernin, kemiallissävyisen maailmamme läpi.”
  • lemmikit: ”Tutkimusten mukaan tutun eläimen silittäminen tai sen lähellä oleskeleminen voi hidastaa sydämen lyöntitiheyttä ja laskea verenpainetta.”

+ 3 VUOTTA:

  • työn ja muun elämän tasapaino: ”Mielityö voi olla rikkaruohojen kitkeminen taimitarhassa tai jumbojetin lentäminen, mutta tärkeintä on varmistaa, että työvalinta sopii elämän muihin tärkeisiin alueisiin.”
  • meditointi: ”Säännöllisesti meditoivat sanovat saavansa siitä kokonaisvaltaisen rauhan ja levollisuuden tunteen, joka voi virkistää kuin uni ja auttaa pakenemaan kiireisen elämän paineita.”


+ 5 VUOTTA:

  • jooga: ”Joogan sanotaan vaikuttavan kaikkiin pitkän elämän keskeisiin tekijöihin – aivoihin, selkärankaan, sisäelimiin ja verenkiertoon – ja sillä sanotaan olevan selkeä vaikutus aivolisäkkeeseen, kilpirauhaseen, lisämunuaiseen ja sukupuolirauhasiin.”

+ 8 VUOTTA:

  • optimismi: ”Pessimisteillä on taipumus uskoa, että ’en kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään’, ja he suhtautuvat terveyteensä passiivisemmin.” Optimistit suhtautuvat siis päinvastaisesti.

+ 9 VUOTTA:

  • onnellisuus: ”Tutkimusten mukaan onnelliset ihmiset liikkuvat enemmän ja ovat terveempiä ja sosiaalisesti aktiivisempia kuin työttömät.”


Ja nämä kiireisen elämän tai siihen usein liittyvät valinnat lyhentävät ikää.

– 2 vuotta: stressi

– 3 vuotta: kaupunkielämä

– 4 vuotta: valmisruoka

– 5 vuotta: liian vähän unta

Omaa elämää voi hallita ja oppia elämään kaiken kaaokselta tuntuvan keskellä – nautiskellen

Onko sinun vaikea sanoa ei? Tuntuuko, ettet hallitse elämääsi? Tunnetko olosi stressaantuneeksi tai ahdistuneeksi? Laukkaavatko ajatuksesi – myös silloin, kun pitäisi nukkua? Oletko jatkuvasti kipeä jostain? Mindfulness-menetelmä on keino, joka auttaa hidastamaan.

”Se on, mitä se on”, kommentoi Suomen Mindfulness-pioneeri Leena Pennanen nykyistä vallitsevaa elämänrytmiä.

Lääketieteen professori Jon Kabat-Zinnin 30 vuotta sitten kehittämän MBSR-menetelmän (Mindfulness stress reduction) pyrkimyksenä ei ole päästä eroon ongelmista, vaan oppia hyväksymään ne ja elämä yksinkertaisten mietiskely- ja joogaharjoitusten avulla.

Nykyinen elämänrytmi on houkutteleva, koska siinä on niin paljon energiaa, että siihen on helppo mennä mukaan” Pennanen kuvailee. Mutta jossain vaiheessa päädytään samaan pisteeseen kuin mega-mix-karkkipussien kanssa: raja tulee vastaan.

Makiaa saattaa olla niin mahan täydeltä, että rajalla ei enää pysähdykään. Tuntuu, että ei ole enää otetta eikä hallintaa omaan elämään, oma elämä on ulkopuolisten pakkojen sanelemaa. Tarvis tehdä jotain.

Aina voi itse vaikuttaa asioihin”, Pennanen vakuuttaa. Seitsemän vuoden aikana hän on saanut MBSR-menetelmällä yhä useammat suomalaiset vakuuttumaan – ja kuuntelemaan itseään ja omaa rytmiään. Eräs viikonloppukurssin käynyt kuvailee:

”Kurssin ansiosta olen hidastanut tahtia. En ole enää stressaantunut, koska en vaadi itseltäni enää yhtä paljon, asetan rajoja ja uskallan pyytää apua. Nykyään osaan nauttia olemisesta. Ja varaan itselleni aikaa enemmän. Minusta on tullut energinen, luova ja tasapainoinen sekä kaikin puolin onnellinen. Nautin elämästäni.”

Pennanen lupaa, että jo muutama harjoituskerta tuo positiivisia tuntemuksia. Keho ja mieli alkavat taas vuoropuheluun keskenään. Oma tahti hidastuu.

Vaikka ajan henki on kiireinen ja ympäröivä vaatimustaso korkea, omaa elämää voi hallita ja oppia elämään kaiken kaaokselta tuntuvan keskellä – nautiskellen.

”Mutta ensin pitää ottaa itsensä todesta.”

Leenan vinkit ajatusrytmin hidastamiseen

  1. Missä tahansa: vie huomio hengitykseen.
  2. Liikkuessasi: kiinnitä huomio askeliin.
  3. Aisti itseäsi. Jos olet suihkussa, aisti, miltä vesi tuntuu. Jos olet kylmässä syysviimassa, tunne, miltä tuuli tuntuu poskipäissä.

Levähdä hetki

Välillä rauhoittumiseen riittää penkin löytäminen.

 

Klikkaa kuvaa ja äänestä Hidasta Elämää vuoden someilmiöksi!
Klikkaa kuvaa ja äänestä Hidasta Elämää vuoden someilmiöksi!

Enkö voisi olla jo perillä?

Tämä koskettava ja raastavan rehellinen tarina kertoo sen, mitä harva uskaltaa sanoa ääneen. Tai edes myöntää itselleen. Silti se kuulostaa niin, niin tutulta. Ikävä kyllä. Nimimerkki Eleonora Ylihärsilä osallistui kirjoituksella Hidasta elämää -Facebook-ryhmän kirjoituskilpailuun keväällä 2010.

***

Se oli muistaakseni tiistaiaamu bussissa numero seitsemäntoista. Olin matkalla töihin, kun havahduin katsoessani kalenteriani. Minuuttiaikataulutetussa päiväohjelmassani kokousten väliin oli mahdutettu ystävieni siviilivihkiminen maistraatissa. Olin varannut seremonian jälkeen aikaa onnittelumaljoille kokonaiset 18 minuuttia. Mitä ilmeisimmin olin ajatellut, että suunnilleen sen verran saan aikaa kulumaan, kun juon lasillisen kuohuviiniä. Näin ollen olin arvioinut ystävieni elämän mittaisen lupauksen olevan noin 18 minuutin arvoista. Mietin, olisikohan sittenkin mahdollista, että tätä ainutkertaista rakkauden lupausta olisi voinut juhlistaa ihan jopa lounaalla tai vaikkapa vapaalla iltapäivällä. Sinä aamuna en mahtanut aikataululleni enää mitään, joten lupausten jälkeen nautin kuohuvaa iloisessa seurassa kokonaiset 25 minuuttia ja otin taksin seuraavaan palaveriin. Autossa huomasin pohtivani, missä kohtaa elämästäni tuli tällaista vai onko se kenties aina ollutkin näin.

Tajusin, että olen kyllä aina tottunut laittamaan itseni lujille ja protestanttisella työetiikalla paiskonut hommia saavuttaakseni toivomani lopputuloksen tai unelmani. Sillä meillä päin tällaista toimintaa kutsuttiin hyväksyvästi nyökkäillen kunnianhimoksi. Jotenkin se vain kuitenkin alkoi jossain kohtaa tuntua joltain ihan muulta. Minusta tuntui, että tein liikaa, koska juoksin itseäni karkuun. Mutta siinä taksissa en kokenut mitään dramaattista suurta heräämistä. Horisonttini huojahteli vain hetkellisesti.

Auton nahkapenkin palattua suunnilleen paikalleen huimauksen korvasi ahdistus. Se hiipi raskaana rintalastan alle. Työtä riitti reilusti toimistoaikojen ulkopuolellakin ja siitä vapaat illat ja viikonloput olivat täynnä erinäisiä bänditreenejä, nauhoituksia ja keikkamatkoja. Sitten oli jonkun häät, näyttelynavajaiset, levynjulkistus, kolmekymppiset, ensi-ilta, tuparit, remontti, muutto tai valmistujaiset. Kalenterini täyttyi ystävillä, kummilapsilla, duunikavereilla, sisaruksilla ja isovanhempien heikkenevällä terveydellä. Sen lisäksi oli vielä katsomattomat elokuvat, jääkiekko-ottelut, konsertit ja dokumenttifestivaalit. Mistäköhän päästä tällaista määrää tekemistä olisi syytä karsia, ajattelin epätoivoissani.

Lähipiirin käyttämä vakiotaktiikka ei ollut vaihtoehtojeni listalla. En ollut aikeissa hankkia validia tekosyytä, nimittäin lapsia. Huomasin kipeästi kaipaavani kalenteriini lisäasetusta, toimintoa jolla varataan perustellusti aikaa tavata itseään. Olin neuvoton. Tiesin haluavani muutosta, mutta en tiennyt, mistä etsiä keinoja sen toteuttamiseen. Minulla ei ollut toimintasuunnitelmaa, koska edessä siintävä maalitaulu oli vielä tuntematon. Niinpä tyydyin hautaamaan ajatuksen taka-alalle ja kiidin samalla sykkeellä eteenpäin elämässäni.

Menemisten karsiminen palasi mieleeni uudestaan, kun luin muiden kokemuksia tahdin hidastamisesta. Todistettavasti jotkut siis olivat onnistuneet saavuttamaan hitaamman elämäntyylin ja hehkuivat sitä myös lehtien palstoilla muille. Joku oli lopettanut vaativan duuninsa ja vaihtanut lempeämpään ammattiin, toinen oli ostanut vanhan kyläkoulun pönttöuuneineen ja remppailli siellä. Molempien artikkelien ihmisissä oli rauhaa, jota huomasin kaipaavani omaankin elämääni. Mutta miten sitä saisi, kun en ollut ajatellut muuttaa maalle, eikä alan vaihtokaan tuntunut kutkuttavalta.

Mietin, minkälaiselle muutokselle haluaisin sanoa ”tahdon”? Ensin pitäisi kai tietää, mitä haluaa ja kun olisin selvittänyt, mitä halusin, pystyisin luopumaan siitä, mitä en halua, ja sitä kautta voisin saada ehkä enemmän aikaa itselleni. Miten loogista! Harmi vain, että tahtominen ei ollut koskaan kuulunut vahvuuksiini. Olen enemmän varmistelija ja mukautuja, aina toinen jalka oven välissä, että jos ei sittenkään tiedä, mitä haluaa, voi vielä palata takaisin ja kokeilla kävellä vielä siitä toisestakin ovesta. Tosin olin jo alkanut huomata, että kun valitsee kaiken, ei saa yhtään mitään. Mietin kuumeisesti, minkä radan varrelta löytäisin sen oman kunnostusta vailla olevan asemarakennukseni.

Suunnittelin muutosta lounastauolla toimistolla samalla, kun nautin näyttöpäätteeni ääressä kylmää pizzaa. Jotain muutokseen viittaavaa olisi pakko tapahtua – nyt. Vanhana jojo-laihduttajana katseeni kääntyi tuttuihin vippaskonsteihin ja turvauduin pikadieettiin. Surffasin itselleni lounastauon päätteeksi lentoliput Australiaan.  Onnittelin itseäni pulman tehokkaasta ratkaisusta, heitin pizzan jämät roskikseen ja palasin töihini. Vartissa valmista, luki valmisruoan muovikääreessä.

Maisemanvaihdokset auttavat totta kai akuuttiin itse aiheutettuun menemisähkyyn, kalenteri tyhjenee kuin itsestään. Voilá! Myös toisessa maassa oleminen on validi syy vältellä velvollisuuksia. Ainoa ongelma matkustamisessa on, että se ei varsinaisesti mitenkään korjaa kroonisen tyytymättömyyden todellista syytä. Matkoilla on tapana päättyä, jolloin luonnollisesti koittaa paluu arkeen. Ja sama kalenteri rumba jatkaa pyörimistään.

Taudin aiheuttaja pesii arjen jokapäiväisissä valinnoissa tai pikemminkin siinä, että ei valitse. Joten parantuminen vaatisi jokapäiväisten valintojen muuttamista. En tietenkään silloin vielä ymmärtänyt tätä ja sitä paisti tuntui paljon jännittävämmältä lähteä hakemaan elämän suuria suuntaviivoja ottamalla kunnolla etäisyyttä omaan arkeen. Matkustin ensin Australiaan ja myöhemmin vielä varmuuden vuoksi Meksikoon. Karkasin aina jonnekin rutiinien ulottumattomiin, puhelimien ja sosiaalisten velvoitteiden verkon peittoalueelle. En ollut vastuussa kenellekään. Oli vain minä ja meri, minä ja tuntematon huominen.

Vaikkei matkustaminen ratkaissutkaan varsinaisesti ongelmiani, oli se aina yhtä mahtavaa. Matkalla on niin helppo elää hetkessä. Menneen voi jättää kotiin ja tulevaisuus on vielä kutkuttava tuntematon. Nykyisyydestä tulee hyvin kouriintuntuvaa ja oikeastaan ainoa paikka, missä voi oleilla, jos ei todella tiedä, missä nukkuu ensi yönä. Se, että ei tunne tulevaa, voi tietenkin olla myös pelottavaa ja ahdistavaa, koska elämän voi ottaa vastaan vain sellaisena kuin se eteen tarjoillaan. Totta kai minä tein itse kaikki valinnat, mutta huomista ei voi kontrolloida, eikä suorittaa, eikä millään tavalla pakottaa. Se tulee, sarastaa ja vähitellen näyttäytyy kokonaisuudessaan sellaisena päivänä kuin mikä se on. Onneksi useimmiten, jos antautuu tien vietäväksi, se yllättää. Harvemmin sitä osaa ennalta edes toivoa päätyvänsä juuri sinne, missä huomaa haluavansa olla.

Minulle kävi niin, että ajauduin sademetsän kautta kalastusalukselle, vaikka suunnitelmissani oli sukeltamien. Aikaisemmin samalla viikolla tapaamaani ruotsalaistyttö houkutteli minut mukaansa retkelle sademetsään. Tyttö ihastui retkioppaaseemme, joka myöhemmin kutsui meidät viettämään iltaa ystäviensä kanssa. Lähdin mukaan illanviettoon esiliinaksi, mutta tapasinkin oppaan kämppiksen, joka sattui olemaan merikapteenina laivalla, joka starttaisi parin päivän päästä suurelle valliriutalle pyytämään hummereita lennätettäväksi potkurikoneella Kiinaan. Emmittyäni aikani, päätin lähteä mukaan.

Sillä reissulla luonto opetti minulle ikimuistoisesti ajan käsitteellisyyden. Laiva oli paikka, jossa ajalla ei ollut enää tarkoitusta. Merellä minuutit ja päivämäärät menettivät merkityksensä. Oli vain ikuisuuteen jatkuva horisontti, aamun sarastus ja illan ensimmäiset tähdet. Oli auringon pehmittämät ajatukset, suolainen tuuli iholla, kannen karheus paljaita jalkoja vasten ja ilmassa häivähdys diesel-moottorin käryä. Oli vain päiviä ja öitä, katkeamatonta aikaa, luonnollista rytmiä. Tällaista ratkaisua en olisi osannut internetistä lounastauollani tilata, ja liiallinen matkani suunnittelu ja kontrollointi olisi varmistanut, että olisi lyönyt jarrut päälle kauan ennen laivaan astumista.

Kun elämässä on aikaa harhailla sen pitemmän polun kautta ja antaa muutokselle tilaa etsiä muotoaan, saattaakin huomata osuneensa sattumalta perille. Joskus on myös syytä antaa tilaa mahdollisuudelle joutua ihan kokonaan hukkaan löytääkseen tien itseensä. Merimatkani oli siis tupla tai kuitti. Hummerinpyyntialukselle meno olisi saattanut osoittautua täydelliseksi arviointivirheeksi. Joskin riskinottamiseen juuri kuuluu täydellisen epäonnistumisen mahdollisuus, koska ei voi mitenkään sen hetkisillä tiedoilla päätellä etukäteen tuleeko tekemään oikean vai väärän valinnan. Mutta siinä kai se koko idea onkin. Ei rohkeudelle olisi sijaa, jos tietäisi aina voittavansa.

Palattuani Australiasta olin varma, että matkani oli opettanut minulle, mitä todella halusin ja kokemukseni olivat muuttaneet minua pysyvästi ja että olin ymmärtänyt viimeinkin elämää syvemmällä tasolla. Ja vain arvata saattaa, kuinka kävikään, kun koitti paluu arkeen. Yhtä nopeasti kuin auringon hehku katosi iholtani, velvollisuudet nielaisivat minut ja palasin takaisin vanhaan. Kalenteri otti elämäni hallintaansa ja aika lakkasi välittömästi olemasta käsite. Se muuttui varsin konkreettiseksi tunteeksi siitä, miten en meinannut enää ehtiä mihinkään.

Vaikka olin oppinut matkallani päästämään irti huomisen kontrolloinnista, tutussa arjessani harhauduin jälleen ajattelemaan, että minun pitäisi pystyä varmistamaan pääsy haluttuun päämäärään. Olin juuri reissullani oppinut, että en edes aina onnistunut pukemaan toiveeksi, saatikka sitten tavoitteeksi asti sitä päämäärää, mihin olisin halunnut päästä tai tiennyt kulkevani sitä kohti, ja siitäkin huolimatta olin sattunut löytämään perille. Siltikään harhaileminen, kokeileminen ja epäonnisten riskien kautta oppiminen eivät kuuluneet menestyvään elämääni Helsingissä. Vapaus ja itsensä kuunteleminen jäivät, hidas matkan tekeminen ja harha-askeleiden salliminen unohtuivat. Tuli työ, velvollisuudet, luottamustehtävät, ihmissuhteet, asema, kunnianhimo, tulostavoitteet ja ulkoiset paineet.

Kun koittaa saada elämäänsä näyttämään hyvältä ja mahdollisimman täydeltä toisten silmissä ja yrittää yltää ulkoapäin annettuihin puitteisiin, sitä joutuu väistämättä survoutumaan ja sovittautumaan ympäröivään tahtiin. Lopputuloksena elämästä katoaa kaikki värit. Täydellisyyteen ja maksimitehoon pyrkiminen ja itsensä vertaaminen muihin, on kuin elämän ylle laskeutuva sumu. Mikään ei enää liikauta, sitä jää vähän niin kun ulkopuoliseksi omassa elämässäänkin. Arjen pienet ilot taittuvat harmauteen ja loppumattomat velvollisuudet ja suoritteet saavat elämisen muuttumaan yhtä ankeaksi kuin kerran sulanut jäätelö tai vähän epävireinen piano. Tunteetkin liukenevat latteaan litkuun, jota voi sumuisina päivinä ulkona seistessään hengittää sisäänsä. Harmaus kutittaa sisällä vetelehtivää turtumusta. Ne on kavereita, heittää yläfemmat tavatessaan. Standardoitu elämä soljuu eteenpäin vailla tekstuureja ja tarttumapintaa, vailla  kohokohtia ja epäonnistumisia.

Oli kulunut hyvä tovi jo Meksikon-matkastanikin, ja olin autuaasti siinä uskossa, että tällaista elämä nyt tänä päivänä vain on. Menossa oli elämänlaadun optimointi, koitin maksimoida elämääni. Miten saisinkaan siihen mahtumaan mahdollisimman paljon ammatillista menestystä, laatuaikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa, kivoja harrastuksia ja paljon erilaisia kokemuksia. Kuvittelin näin ottavani elämästäni kaiken irti. Lähinnä kuitenkin irrotin itseni elämästäni.

Ystäväni herätti minut syksyisenä torstai-iltana kahlatessamme Kalliossa juuri edellisenä yönä puista pudonneissa kuolleissa lehdissä. Hän totesi katsoneensa vierestä pyristelyäni viimeiset kolme vuotta ja kohtelias ilme kasvoillaan kuunnellut minua toistelemassa samaa mantraa parin kuukauden välein. Ystäväni venytti sanojaan tavoitellen äänenpainoani ja valittavaa sävyäni. Näin se kuului:

? Ihan pian teen vähemmän, hidastan tahtia, enää pari viikkoa pitää jaksaa.

Hän osasi jo kuulemma ulkoa toistuvan litaniani. Hän sanoi, ettei aio enää kuunnella jatkuvaa vaikerrustani ja kysyi:

? Milloin tuo mystinen kaksi viikkoa oikein tulee, kun tämä kaikki viimeinkin loppuu? Ja miten yllättäviä ja hallitsemattomia ne parin viikon päähän pullahtavat uudet menot oikein on?

Katsoin hölmistyneenä ystävääni, en saanut sanaa suustaan. Eipä ystäväni sitä odottanutkaan, vaan jatkoi seuraavalla täyslaidallisella:

? Ja jos et suunnittele pakomatkaa arjestasi kaukomatkan muodossa Timbuktuun, kohta kyllästyt ja turhaudut, vaihdat dramaattisesti työpaikkaa, hetkeksi helpottaa, kunnes sama kuvio toistuu taas uudelleen, paitsi, että työkaverien nimet vain ovat vaihtuneet.

Olin mykistynyt ystäväni rehellisyydestä, halusin väittää vastaan tälle pöyristyttävälle luonnehdinnalle elämästäni, kunnes tajusin ystäväni olevan oikeassa. Ja sekös sattui. Ei minulla ollut mitään puolustusta omalle käytökselleni.

Olin järkyttynyt: minähän olen fiksu, koulutettu, itsenäisesti ajatteleva ihminen ja täysin sokea huomaamaan, mitä omassa elämässäni tapahtuu. En osannut sanoa ystävälleni juuri mitään ja vetäydyin omiin ajatuksiini. Hyvästelimme hiljaisissa tunnelmissa.

Jäin mietteliäänä potkimaan lehtikasaa kävellessäni takaisin kotiin. Olisiko aika tehdä ihan aikuisten oikeasti joku muutos omassa arjessani, tässä ihan lähellä? Ei lähteä karkuun, ei syyttää pomoa, ei vyöryttää vastuuta parisuhteeseen. Kontrastina ympärilläni yhdessä yössä muuttuvalle luonnolle, minun elämässäni ei ollut dramaattisten ratkaisujen aika. Pikemminkin nyt olisi tilausta hitaammalle muutokselle, joka ei olisi ulkopuolisten säiden pakottamaa. Tämä olisi minun ensimmäinen yritykseni avata silmäni ja katsoa ja kohdata se tosiasiallinen elämä, joka on minun vastuullani. Löytäisinkö itsestäni, jostain sisältäni voiman ja suunnan sille muutokselle, jota nyt vaadittaisiin? Miten synnyttää ja ohjata muutosta sisältäpäin? Miten pysähtyä ja kuunnella itseään? Minä, joka olin tottunut tekemään asioita päästäkseni määräpäähäni, en oikein tiennyt, miten nyt pitäisi toimia. Aavistin, että vastaus löytyisi länsimaisen kroonisen kiireen ulottumattomista.

Katseeni kääntyi itään. Kiinnostuin Kendosta, japanilaisesta miekkailulajista. Aloin treenaata hikisessä jumppasalissa lajia, jossa tavoiteltiin mielen voimaa ja kehon tasapainoa. Tuntui oikealta suunnalta, että tässä lajissa pääni ja kroppani olivat samalla puolella, eikä keho ollut jotain vihollista massaa, joka piti muokata käyttökelpoisempaan muotoon. Joskaan Suomeen maahantuodussa miekan tiessä ei ollut sitä henkistä tasoa, jota epätoivoisesti kaipasin. Sanat tuntuivat tyhjiltä ja opetukset ulkokohtaisilta, niistä puuttui minun tarkoitukseni, mutta jatkoin harjoitusta itsepäisesti siitä huolimatta. Ajattelin, että tein jotain väärin, ehkä löytäisin vielä merkityksen. Olin varma, että kärsivällisyyteni ja pitkäjänteisyyteni vielä palkittaisiin.

Ajauduin vain enemmän eksyksiin elämässäni, vaikka etsin aktiivisesti ulospääsyä vanhoista kaavoistani. Oli jälleen syksy. Poljin vauhdikkaasti harjoituksiin, olin unohtunut toimistolle töiden pariin ja melkein jo myöhässä. Polkupyöräni rengas lipsahti raitiovaunukiskon ja asfaltin väliin ja liukastuin. Kaaduin komeassa kaaressa ja tunsin, miltä märkä tie tuntui vasten vasenta poskea. Joku tuli auttamaan. Kampesin nolona pystyyn, keräsin kadulle levinneet tavarani ja poljin harjoituksiin vältellen vastaantulijoiden katseita. Vähättelin reidessäni sykkivää kipua. Bambumiekkani halkoi ilmaa, kun huusin ilmoille tuskaani harjoituksissa.

Sen sijaan, että olisin kohdannut voimattomuuteni, epävarmuuteni ja oman haurauteni, lisäsin kierroksia, rankaisin ja syyllistin itseäni: mieltä tulee harjoittaa olemaan vahvempi. Ei saa kaatua, ei saa olla heikko, eikä tuntea kipua. Ruhje reidessäni oli kesäkurpitsan kokoinen ja munakoison värinen, sen paraneminen kesti kaksi viikkoa. Tajusin, että joku tässä nyt mättää. Vaikka vika ei välttämättä ollut lajissa, lopetin Kendon, halusin rauhaa. Vasta myöhemmin tulisin ymmärtämään, että vain minä itse pystyin olemaan itselleni armollinen.

Siispä aloitin joogan. Kun kurssilla kysyttiin, miksi olet täällä, mutisin jotain niskakivuista ja istumatyöstä, minua hävetti sanoa ääneen, että etsin nimenomaan jotain henkisempää sisältöä elämääni. Tarvitsin todella apua ja ohjeistusta, että osaisin pysähtyä kuuntelemaan itseäni. Oli vaikea myöntää, että elämästäni puuttui jotain, mitä materiaalinen maailma ei tarjonnut, mutta jota en osannut oikein määritellä. Minä päämäärätietoinen nuori nainen, en osannut asettaa tavoitteita pyrkimyksilleni. Mutta hyvän olon ja positiivisen kokemuksen sentään kaikessa epävarmuudessanikin tunnistin. Kun jooga-salilla pääni sisäinen päättymätön seurapiirikutsujen small-talk taukosi ja vaihtui tasaisesti virtaavaan hengitykseen, se oli jotain uskomatonta.

Lääkkeeksi ei vielä riitä, että elämänmuutos ulkoistetaan jooga-salille ja sitä työstetään pari tuntia viikossa. Ei se elämä rauhoitu, jos ei sitä itse rauhoita, sen toki ymmärsin, mutta mistä keinot ja erityisesti kärsivällisyys? Kun tuloksia ei kuulunut tarpeeksi nopeasti, ajattelin automaattisesti, jospa en vain jaksa tehdä tarpeeksi lujaa. Tai jospa vika on sittenkin lajissa, ehkä en oppinutkaan suorittamaan metodia oikein. Kokeilen sittenkin jotain muuta.

Kokeilin melkein kaikkea ja kun sanon kaikkea, tarkoitan ihan kaikkea. Kolusin joka nurkan ja etsin kuumeisesti itseäni myös niistä ei niin itsestään selvistä paikoista. Kahlasin läpi elämätaito-kirjoja, meditaatio-oppaita, kirjoja positiivisesta ajattelusta, sydämen toiveen täyttymisestä ja pysähtymisen tärkeydestä. Aloitin säännöllisen mietiskelyn. Toistelin joka aamu kymmenen minuutin ajan mantroja. Opiskelin Taolaisuutta, Zeniä ja jooga-filosofiaa. Kävin ryhmäterapiassa ja energiahoidoissa. Kokeilin reikiä, akupunktiota ja intialaista päähierontaa. Meditoin säännöllisesti myös muiden ihmisten kanssa kahdessa eri Buddhalaisessa keskuksessa. Osallistuin jopa jooga-leirille, joka oli tarkoitettu pääasiallisesti liikalihavuudesta kärsiville päihdekuntoutujille. Kokeilin myös kartoittaa työväenopiston sinkuille tarkoitetun logoterapiaryhmän kanssa elämäntarkoitustani.

Jouduin pian huomaamaan, että olin niin suorittamisen kyllästämä, että onnistuin suorittamaan myös pysähtymistä ja hidastamista. Ihmettelin, miten joku muu oli onnistunut saavuttamaan hitaamman elämäntyylin niin näennäisen vaivattomasti. Huomasin miettiväni, milloin saavuttaisin oikein mielenrauhani. Mutta mikäli itsensä kuuntelemisessa on aikataulu ja kvartaalitavoitteet, voi olla, että homman koko pointti on saattanut suhahtaa ohi. Niin kauan kun istuin meditoimassa tullakseni paremmaksi ihmiseksi, poistaakseni kokonaan kaikki negatiiviset ajatukseni, lievittääkseni stressiä tai jaksaakseni paremmin oli koko homma metsässä. Mietiskely ei ole huippu-urheilua, jossa harjoitellaan kaukana tulevaisuudessa siintävää täydellistä suoritusta varten, vaan tarkoituksena on harjoittaa pysähtymistä, istua paikallaan, olla läsnä tässä hetkessä. Joogan tarkoituksena on auttaa minua tulemaan minuksi itsekseni, eikä suinkaan kopioksi kyseisen suuntauksen opettajasta. Mutta en ymmärtänyt sitä, luulin, että tässäkin olisi joku päämäärä, johon tulee pyrkiä ja kun sen on viimeinkin työllä ja tuskalla saavuttanut, elämäni muuttuisi radikaalisti ja eräänä aamuna kaikki olisikin yhtä helppoa ja autuasta kuin guruilla nyt vain voi konsanaan olla.

Odotin jotain ihmettä tapahtuvaksi, jotain käännettä elämässäni, sitä maaliviivaa, jonka ylittäminen muuttaisi kaiken, sitä elämäni suurinta pysähdystä, jonka jälkeen mikään ei ollut enää entisellään. Ahmin naistenlehtiä, joiden kansikuvissa paistattelivat kauniit ja hymyilevät julkkisnaiset vuodattivat sisäsivuilla sydäntään elämänsä suurimmista pysähdyksistä. Omassa elämässäni ei ollut lainkaan sitä samaa dramatiikkaa, vain äärimmäisen hidasta liikettä. Muutokseni oli niin vähäeleistä, ettei sen seuraamisesta ikävä kyllä saanut yrittämälläkään vuoden teemablogia, jännittävää otsikkoa naistenlehteen tai yhtäkään hauskaa statuspäivitystä facebookiin. Toivoin, että minulle tapahtuisi se maaginen stoppi tai että joku antaisi minulle vapautuksen. Ajattelin, että jos vain löydän sen oikean tekniikan, suuntauksen tai gurun, eräänä aamuna heräisin valaistuneena. Olisin vailla huolia ja viettäisin päiväni hartaasti hymyillen, hitaasti elämästä nautiskellen. On sanomattakin selvää, että näin ei tietenkään tapahtunut. Jos katsoo ruohon kasvamista herkeämättä, ei huomaa, että se kasvaa. Vasta kun hairahtuu katselemaan hetkeksi muualle (esimerkiksi noin viikoksi), huomaa ruohon kasvaneen silmissä. Joskus oppiminen vaatii eniten sitä, että ei opi ollenkaan, vaan unohtaa tehdä yhtään mitään.

Vaikka muutosvauhti ei tyydyttänytkään sisäistä kunnianhimoani, pienet oivallukset käänsivät kaikesta huolimatta vähitellen auki sitä suurempaa lukkoa. Pikku hiljaa aloin ymmärtää. Se oli ehkä siellä jossain aamumantrojen ja ryhmäterapian välimaastossa, kuitenkin ennen jooga-leiriä. Ymmärsin meditoidessani, että istuin paikallani vain istumisen vuoksi. Tässä minä nyt onnistuneesti olen (hyvä minä!) ja harjoitan hitaampaa rytmiä ja kuuntelen itseäni. Joinain aamuina heräsin hymyillen täynnä energiaa, toisina olin valmis hakkaamaan kaikki ja joskus itkusta ei ollut tulla loppua. Tulin huomanneeksi, että hidastaminen ei tarkoittanut, että elämäni muuttuisi salamana auringonpaisteeksi ja minusta tulisi kaikkia halaava hyvää tahtoa huokuva munkki ? vaan että oppisin nauttimaan myös niistä kasvunpaikoista, kontrasteista ja kaatumisista, tai jos en nyt sentään nauttinut niistä niin  ainakin hyväksyin ne osaksi elämääni.

Minun elämäni on tällaista, se on virtaavaa, huojuvaa, keskenkasvuista ja täynnä epäonnistumisia. Se on pulppuavaa, riemastuttavaa, rakastettavaa ja hengästyttävää. Jarruttelemalla, maistelemalla ja tuumailemalla elämästä ei suinkaan tule surutonta tai kivutonta ja helppoa, vaan siitä tulee maistuvaa, väkevää ja haurasta. Kun ei tarvitse olla koko ajan piiskaamassa itseään eteenpäin, saa takaisin herkkyyden, hienovaraisuuden ja kiitollisuuden. Elämä alkaa tuntua joltain ja harmaan sumuverhon seasta voi jo erottaa hentoja sävyjä.

Elämästäni tulee vähitellen enemmän minun elämääni. Itseni näköistä, maistuvampaa ja minulle tarkoitettua. Se ei ehkä enää sovi standardiin, mutta kestän sen kyllä. Sillä vaikka vahvuuteni on herkkyydessäni, se ei tee minusta heiveröistä. Jos antaa kontrastien olla, eikä yritä tasoittaa niitä, arjesta voi sukeutua jännittävä luova seikkailu, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tunteita ja sävyjä, eikä dramatiikkaan tarvitse enää kadehtia muiden elämissä.

Enää en toivo, että joku mullistus muuttaisi kaiken puolestani tai odota, että joku tulisi ja pelastaisi minut itseltäni tai elämältäni, vaan autan itseäni hyväksymään elämäni sellaisena kuin se juuri minulle näyttäytyy. En tarvitse lottovoittoa elääkseni unelmaani. Voin elää kuten toivon, heti tässä ja nyt. En tarvitse kenenkään lupaa, että voin toteuttaa elämääni sellaisessa rytmissä kuin oma sydämeni lyö. Enkä anna enää vastuuta omasta elämästäni ja onnesta muiden käsiin. Naistenlehdet, pomot, ystävät, vanhemmat, poikakaverit tai ministerit eivät voi kertoa, miten minun elämäni olisi täydempää tai missä vaiheessa minun olisi hyvä olla juuri nyt, että pysyn aikataulussa.

Elämääni ei kuulu enää säntäily ja ulkoisten paineiden ohjaama maksimaaliseen elämään tähtäävä suorittaminen. Siihen päästäkseni minun ei tarvinnut ostaa vanhaa asemarakennusta, hirsimökkiä tai luomutilaa. Enkä myöskään muuttanut maalle, enkä edes vaihtanut ammattia. Onneksi henkisempi elämäni ei myöskään vaatinut ympärilleen munkkiluostarin kaltaista rauhallisuutta, josta olisi joutunut karsimaan pois kaikki elämään ristiriitoja ja kontrasteja luovista elementeistä, joihin kuuluvat esimerkiksi puoliso, lapset, pomo, julkinen liikenne, verot ja vuosilomatoivomukset.

Hidastunut arkeni tarkoittaa sitä, että saan tehdä omassa tahdissani niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja tekevät minut onnelliseksi. Vaikka joku olisikin saman ikäinen ja väitellyt tohtoriksi taikka kolmen lapsen äiti tai maailman kuuluisin kapellimestari, en ole myöhässä, minulla ei ole kiire minnekään. Olenhan jo tässä. Enää minun tarvitse, luojan kiitos, tulla miksikään, eikä suorittaa itseäni uuvuksiin saavuttaakseni onnen. Voin olla onnellinen nyt, sen kuin vain harjoittaa onnellisuutta joka päivä. Helpottaa kummasti, kun antaa uuden päivän avautua omassa tahdissaan sellaiseksi kuin, mikä se on.

Minusta tuntuu, että olen viimeinkin valmiina elämälle omassa tahdissani ja tähän pisteeseen pääseminenkin sujui vain omalla painollaan. Ja kärsivällisyys, sitäkin varmaan opin, ehkä jopa jo seuraavaksi. Sillä aikaa kuitenkin avaan ovea elämälle, riskeineen ja pettymyksineen päivineen. Tervetuloa, minulla ei ole enää kiire minnekään.

Välineitä stressin hallintaan kotona ja töissä – Näin voit itse helpottaa oloasi

Kun tuntuu, ettei pitkäaikaisesta stressistä ole ulospääsyä ja voit huonosti, käy läpi nämä vinkit. Löytyisikö näistä muutama väline stressin hallintaan? Aloita yhdestä tai kahdesta, muuten stressinhallinnasta tulee lisästressiä.

Työssä:

  • Listaa paperille kaikki työsi. (Mikäli et saa siitä lisästressiä. Et nimittäin saa juuri koskaan listaa tehtyä loppuun, sillä sinne ilmestyy aina uusia asioita.)
  • Aseta töillesi tärkeysjärjestys.
  • Pidä kirjaa asioista, joita pitäisi miettiä tai jotka eivät suju.
  • Varaa viikoittain yksi tunti edellisten asioiden käsittelyyn.
  • Pohdi yhdessä esimiehesi kanssa, onko työmääräsi mahdollinen.
  • Keskustele esimiehesi kanssa, mihin suuntaan toivoisit työsi kehittyvän.
  • Tarkista viikoittain/kuukausittain, miten järjestelysi toimivat ja miten jaksat: niin kauan kuin asiat eivät suju tai jaksat huonosti, on tarvetta muutokseen.

Henkisiä harjoituksia:

  • Kysy itseltäsi: mitä pelkään? Stressi on pelkotila.
  • Kysy itseltäsi: olenko menossa oikeaan suuntaan elämässä? Siis itse valitsemaasi suuntaan eikä siihen suuntaan, mihin sinun oletetaan tai halutaan menevän.
  • Pidä vartin rentoutushetki päivässä: jumppaa, käy happihyppelyllä, meditoi, katsele rauhallisia kuvia, kuuntele hidasta musiikkia, sosialisoi. (Huom! Kahvi ei rentouta!)
  • Muista, että aina on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Kaikissa tilanteissa on ulospääsy.

Fyysiset puitteet:

  • Nuku riittävästi (vähintään 7–8 tuntia yössä).
  • Syö säännöllisesti ja ravitsevasti. Vältä väsyttäviä ruoka-aineita, kuten valkoisia jauhoja ja sokeria. (Lue stressijakson ruokavaliosta lisää täältä.)
  • Harrasta jotain, missä voit kokea onnistumista.
  • Rasita kehoa sopivasti liikkumalla, jotta stressi voi purkautua kehon muistista.
  • Opettele hengittämään syvään, sillä pintahengitys voi altistaa hengitystieinfektioille.
  • Haukkaa päivittäin raitista ilmaa.

Lue myös: Tiesitkö tämän stressistä?


Lähteet: 
Ulla-Maija Grace: Wellness – hyvän olon kirja, Tammi, 2010
Hakanen Jari, Ahola Kirsi, Härmä Mikko, Kukkonen Ritva, Sallinen Mikael: Voiman lähteet, Työterveyslaitos, 2009
Deb Shapiro: Kehosi paljastaa mielesi – Mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta?, Basam Books, 2009

Nämä asiat sinussa tapahtuvat, kun kiire vie mennessään – 8 kiinnostavaa faktaa stressistä

1. Stressi kehottaa: Pakene!

Aikojen saatossa ihmisaivot ovat oppineet reagoimaan uhkaaviin tilanteisiin stressihormonilla, adrenaliinilla. Fysiikassa tapahtuu muutoksia: Verenkierto siirtyy suuriin liikettä tuottaviin lihaksiin, jotta pakeneminen onnistuisi. Ruoansulatus hiipuu ja keho poistaa ylimääräiset nesteet (esim. hikoilu, lapsi saattaa päästää tarpeet housuunsa tai jotain oksettaa), että kehon olisi kevyt paeta.

2. Stressin merkkejä

Ensimmäisiä stressin henkisiä merkkejä ovat tyytymättömyys, oman selviytymisen epäily ja vaikeudet irrottaa ajatuksia ongelmasta. Muita merkkejä ovat:

  • unohtelet huomattavan paljon pieniä asioita
  • et jaksa lukea lehteä tai avata postia
  • tunnet olevasi urakkatyössä
  • et toistuvasti ehdi saada asioita tehtyä ajoissa tai kunnolla
  • sinulla ei ole energiaa muuhun kuin työhön
  • mikään ei tunnu kiinnostavan
  • et jaksa olla aktiivinen ihmissuhteissa
  • heräilet öisin etkä saa unta
  • töihin lähteminen tuntuu jatkuvasti vastenmieliseltä

3. Stressi on elimistön hätätila

Jos stressi on päivittäistä, se alkaa tehdä kehoon pysyvämpiä muutoksia: Aineenvaihdunnan joku osa kiihtyy ja toinen heikkenee, epätasapaino voi aiheuttaa esimerkiksi diabetesta. Mahahappojen tasapaino järkkyy, ja mahalaukku ei pysty sulattamaan ruokaa; voi syntyä mahahaava. Pitkäaikainen suuri adrenaliinimäärä altistaa rytmihäiriöille. Ja jos hengitys muuttuu pinnalliseksi, hapensaanti heikkenee, mikä voi lisätä hengitystieinfektioita.

Onko vatsa usein kipeä? Kiinalaisessa lääketieteessä tunnetaan munuaiset pelon asuinsijana, sillä lisämunuaiset vapauttavat adrenaliinia kehoon reaktiona jännitykselle, vihalle, paniikille ja stressille.

4. Häiriötila immuunipuolustukseen

Stressin ja pahan mielen aiheuttamat immuunipuolustuksen häiriötilat voivat olla yksi perustavaa laatua oleva vaikuttaja erilaisten sairauksien taustalla. Ja toisin päin: mitä enemmän naurat ja koet hyvää oloa, sitä epätodennäköisemmin sairastut.

Kuva: Asko Kallonen

5. Keho muistaa kaiken

Stressi, kuten kaikki kokemukset, varastoituvat kehoomme. Toinen asia on se, sallimmeko itsemme muistaa epämiellyttäviä asioita vai sidommeko ne johonkin lihakseen tai mielen sopukoihin. Tällaiset tukahdutetut asiat tekevät aineenvaihduntaan häiriön, ja aiheuttavat fyysistä kipua ja sairauksia. Esimerkiksi itkeminen ja urheilu auttavat.

6. Stressi vanhentaa

Stressin aiheuttama jatkuva pakene ja taistele -reaktio aiheuttaa kemiallisia muutoksia kehossamme. Kun muutat elämän stressittömämmäksi, DNA:n kaksoiskappale RNA vastaa tuottamalla vähemmän stressihormoneja. RNA:lla on ratkaiseva merkitys vanhenemisessa.

7. Miehet ja naiset reagoivat stressiin eri tavalla

Aikojen saatossa miehillä ja naisilla on ollut toisistaan poikkeava rooli: miehet ovat olleet taisteluvalmiudessa, kun taas naiset ovat suojelleet perustarpeita. Aivot ovat siis kehittyneet eri tavalla: Miehillä aktivoituu stressitilanteessa vasen otsalohko, ja taistelutahto kohoaa. Naisilla aktivoituu limbinen järjestelmä, ja he reagoivat tunteella tai masennuksella.

Nykytilanteessa stressi iskee sukupuoleen katsomatta. Naisen stressin aiheuttamat muutokset kestävät kauemmin kuin miehellä, sekä tuottavat enemmän adrenaliinia ja kortisolia verenkiertoon. Johtuneeko tästä, mutta tutkitusti naiset ottavat johtajina vähemmän riskejä ja kasvattavat yrityksiä hitaammin mutta varmemmin.

8. Stressi syntyy korvien välissä

Todellisuudessa stressiä ei ole olemassa. Se syntyy mielessä, kun pelkäät, ettet selviydy. Stressi on siis pelkotila. Ja pelkotila on tunne – ei todellinen olemassa oleva asia. Pelon kokeminen on erilaista eri ihmisillä, siksi reagoimme tilanteisiin eri tavoin: samasta työmäärästä toinen on stressaantunut ja toinen ei.

Lue myös: Välineitä stressin hallintaan


Lähteet:
Ulla-Maija Grace: Wellness – hyvän olon kirja, Tammi, 2010
Hakanen Jari, Ahola Kirsi, Härmä Mikko, Kukkonen Ritva, Sallinen Mikael: Voiman lähteet, Työterveyslaitos, 2009
Deb Shapiro: Kehosi paljastaa mielesi – Mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta?, Basam Books, 2009

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image