Tarvitsin uudelle työhuoneelleni kalusteet. Sen sijaan että olisin ensimmäisenä kävellyt Ikeaan tai johonkin muuhun kalustekauppaan, otin aikalisän, jotta ehdin miettiä, mistä saisin tarvittavat kalusteet.
Ihanan auringonkeltaisen tuolin ostin kierrätyskeskuksesta viidellä eurolla. Sen istuinosa kaipasi hieman iloa ja leikkisyyttä: se on päällystetty kirpputorilta löydetyllä isokokoisella, kahden euron paidalla.
Paidan kangas riitti vielä peltipurkista tehdyn kynäpurkin päälliseksi. Napit muistuttavat kankaan alkuperästä.
Pöydän kansi, joka on tammea, löytyi varastosta. Se oli jäänyt yli jostain remontista. Kansi ei ole aivan suoraan sahattu, mutta eivätpä ulkonakaan puut ole viivasuoria ja symmetrisiä!
Ja sitten se kallein kohta: pöydän jalat hain Ikeasta, 2,5 euroa/kappale. Kun sinne Ikeaankin joskus on tarve mennä, niin vinkkinä, että mielenrauhan saa parhaiten säilytettyä, kun ei mene lauantaina.
Muut tavarat ovat vanhoja. Esimerkiksi villamatto on vanha olohuoneen matto, joka keräsi kotona liikaa kissankarvoja. Mutta työhuoneelle se sopii mainiosti, ja se lämmittää kivasti. Hylly oli valmiiksi seinässä.
Sain siis tarvittavat kalusteet 17 eurolla. Ja lisäksi ne tuntuvat omilta, omanlaisilta, ja kertovat joka päivä tarinaansa.
Hey Slow Down -korun tekijä oppi ammattinsa netistä, ja perusti oman yrityksen. Mutta hidastaminen alkoi vasta huudosta.
Korutaiteilija Paula Korkiamäen, 33, Hey Slow Down -korujen ajatus syntyi eräänä kiireisenä päivänä.
“Hosuessa mikään ei tapaa onnistua, ja huusin itselleni, että rauhoitu. Olin hetken hiljaa, siirryin työhuoneeseen, ja Hey Slow Down -sanat kaivertuivat kuin itsestään hopean pintaan. Tein siitä itselleni rannekorun, jota voin katsella kuin kelloa silloin, kun haluan ajan pysähtyvän. Pian tämän jälkeen löysin Hidasta elämää -facebook-ryhmän, ja halusin jakaa oivallukseni saman henkisten kanssa simppeliin kaulakoruun [kuvissa] verhoiltuna”, Paula kertoo korujen ja oivalluksen synnystä.
Koulutukseltaan Seinäjoella asuva Paula on yo-merkonomi, jonka korujen tekeminen alkoi harrastuksena nelisen vuotta sitten. Hopeataidon perustiedot Paula hankki netistä, jonka jälkeen hän on oppinut työhönsä kokeilemalla ja tekemällä. Nyt hän on elättänyt itsensä yrittäjänä reilut kaksi vuotta.
“Yrittäjälle stressi on tuttu käsite, mutta sen myötä on löytänyt myös sen toisen puolen, hitaamman elämän. Opettelen elämää vetovoiman lailla, eli mitä enemmän saan positiivisuutta kehiin, sitä enemmän hyviä juttuja tulee takaisin päin. Hidastaminen auttaa tässäkin.”
Pohjimmiltaan Paulan tarve hidastamiseen löytyy fyysisistä ominaisuuksista. Parikymppisenä todettu sydämen läppävika oireilee välillä enemmän, välillä vähemmän. Huonona päivänä Paula saa elimistönsä kiihtymään nollasta sataan pelkällä kahvikupposella, hyvänä päivänä hän osaa arvostaa hiljaista vauhtia.
“Yritän opetella hidastelemaan, mutta kompastelen jatkuvasti. On päiviä, jolloin hitaus on läsnä, ja se on hieno tunne, pieni hetkikin riittää. Voin jäädä vaikkapa sohvalle katselemaan pariksi tunniksikin, miten auringon valo liikkuu ja leikkii talossa ja sen sisustuksessa.”
Luovassa työssä parhaat visiot ja toteutukset syntyvät silloin, kun mieli ja keho ovat tasapainossa. “Lyhytaikainen stressi ja kiire tuovat parhaimmillaan mahtavan mausteen työhön, mutta pitkäaikaisena patoavat luovuuden virran.”
Mikä on korutaiteilijalle ominaisin tapa hidastaa?
“Fyysisellä tasolla jooga pysäyttää, kun teet sen hitaasti ajatuksen kanssa. Tunnetasolla pysäyttää kauniit, silmää miellyttävät asiat, kunhan niitä vain ymmärtää pysähtyä katselemaan.”
Se saattoi milloin nauramaan, milloin itkemään, toisinaan läikytti mielen ikään kuin täyteen lämpimiä laineita, toisinaan viilteli kylmin värein selkäpiitä. Se oli sydämellä kirjoitettu eikä kynällä. Rikkaimpia, inhimillisimpiä kirjoja mitä milloinkaan voi osua lukijan käsiin.
Kuluttajainlehti 19.11.1930
Ruotsalaisen lääkärin ja psykiatrin Axel Munthen klassikkoteos Huvila meren rannalla (The Story of San Michele, 1929) on upea kirja. Faktaa ja fiktiota yhdistelevän elämäkerrallisen kerronnan lisäksi se on myös yksityiskohtainen kuvaus oman unelman toteuttamisesta. Nuori maailmanmatkaaja Munthe seilasi vuonna 1875 pienellä veneellä Sorrentosta Caprin-saarelle, jossa hän kiipesi vuorella sijaitsevaan Anacaprin-kylään. Sieltä hän löysi raunioituneen antiikinaikaisen kappelin, jonka kunnosti kodikseen.
Axel Munthen kuoleman jälkeen San Michele siirtyi Ruotsin valtion omistukseen. Se ylläpitää arvostetun hyväntekijän kulttuuriperintöä. San Michele on nykyään avoinna vierailijoille, ja siellä vierailu on hyvä syy suunnata lomamatkansa Napolinlahden kohteisiin kuten Caprille, Ischiaan tai Amalfin rannikkolle.
Tunnelma myyttisessä huvilassa, sen pienessä kappelissa ja erityisesti sitä ympäröivässä puutarhassa on harmoninen ja levollinen. Voit aistia, mitä on täydellinen fengshui. Ja samalla kurkistaa tämän värikkään henkilön elämään. Kirjailijauransa lisäksi Munthe oli myös Ruotsin silloisen kruununprinsessa Victorian henkilääkäri, Euroopan hovien lempilääkäri sekä eläinoikeusliikkeen pioneeri, joka rakasti eläimiä yli kaiken.
Jos olet jo lukenut Huvila meren rannalla -kirjasi hiirenkorville ja janoat lisää tietoa Axel Munthesta, kannattaa tutustua ruotsalaisen Bengt Jangfeldin kirjoittamaan elämäkertaan Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle. Kirja ilmestyi Juhani Lindholmin suomennoksena syksyllä 2010 (Wsoy).
Kun meillä on tavoite, se pidetään yleensä mielessä aamusta iltaan: Mikä ruoka saa painon putoamaan? Mikä liikunta kuluttaa parhaiten kaloreita? Mutta mielen pitää saada välillä levätä, muuten laihduttaminen on ympärivuorokautista työtä.
Zen (kiinaksi chan, japaniksi zen) kuulostaa mystiseltä. Suoraan käännettynä se kuitenkin tarkoittaa vain “olemisen suoraa kokemista turhia miettimättä”. Yksinkertaistaen zen on siis ajatuksenjuoksun rauhoittamista, mielen lepäämistä, luopumista suorituskeskeisestä ajattelumallista sekä nauttimista tästä hetkestä.
Sitku olen laiha!
Painonhallinnassa olennaista on tavoitteen asettaminen ja arkirutiinien rukkaaminen siten, että tavoitteeseen päästään. Se on tärkeää. Pitää pitää kirkkaana mielessä, mihin ollaan pyrkimässä. Tuo mielessä pitäminen muuttuu kuitenkin helposti “sitku”-ajatteluksi, jossa elämä alkaa vasta sitten, kun tavoite on saavutettu: “sitku olen laihtunut…”
Sitku tekee elämästä suorittamista. Aivot tekevät koko ajan tulevaisuuteen vievää ajatteluprosessia, jossa nykyhetki on vain väline saavuttaa jotain. Kuulostaa ehkä tutulta?
Mutta nykyhetki ei ole väline, vaan se on se, mitä kutsumme elämäksi. Jos sen sijaan asumme koko ajan ajatuksissa, jotka keskittyvät tulevaan tai menneeseen, elämä menee meiltä ohitse. Kuulostaa yksinkertaiselta?
Käytännössä ajatusten hiljentäminen ei kuitenkaan usein ole niin helppoa. Vaikka hidastaa elämänrytmiä ja lähtee rauhalliseen metsään lenkille, mielessä saattavat pyöriä päivän työasiat, mitä laitetaan iltapalaksi, pakko kävellä tänään viisi kilometriä, tavoitekalorinkulutus jne. Kokeilepa lähteä kävelylle, keskittyä vain hengitykseen ja aistia luonto. Yhtäkkiä saatat huomata, että olet taas vaipunut ajatuksiisi.
Mietiskelyä lenkkipolulla
Ajatusten “lepäämistä” voi harjoittaa mietiskelyllä, jota kutsutaan myös meditaatioksi. Taas mystinen sana. Sillä tarkoitetaan kuitenkin vain mielentilaa, jossa mieli ei tavoittele mitään. Ja mikä parasta, meditaatiota ei tarvitse harjoittaa lotus-asennossa, vaan se voidaan tehdä kävellessä, sauvakävellessä, juostessa, hiihtäessä, saunoessa ja syödessä. Tärkeintä on vain olla läsnä hetkessä.
Kävelyssä, sauvakävelyssä, juoksussa ja hiihdossa rytmi auttaa meditatiiviseen tilaan pääsemisessä. Jotkut vain kävelevät, sauvakävelevät, juoksevat tai hiihtävät ajattelematta mitään, mutta toiset rytmittävät liikettä yksinkertaisilla sanonnoilla, jotka auttavat keskittymään liikkeen rytmiin, eivätkä ajatukset pääse valloilleen.
Sauna taas on lähtökohtaisesti rauhoittumisen tyyssija, jossa mieli ja keho puhdistuvat. Lämmöstä nautiskelu pirteän metsälenkin jälkeen on parasta meditaatiota tai zeniläisyyttä – kunhan mieli ei livahda löylyhuoneesta ulos!
Mitä sitten on meditointi syödessä? Se on ennen kaikkea tietoisuutta ja itsensä muistuttamista siitä, kuinka kiitollisia voimme olla, että edessämme on terveellistä ruokaa. Ruoka ei ole vain jotain, jonka hotkimme huomaamattamme. Syödessä tulee muistaa, että ruokaa syödään, jotta voidaan ylläpitää terveyttä: se tekee hyvää ihmiselle! Ja että rasvaisessa, liiaksi maustetussa ja makeassa ruuassa ei ole zenin makua.
Hallitse mieltäsi, älä painoasi
Vaikka laihduttaminen on prosessi, jolla on selkeä tavoite ja jota ajatukset pyrkivät koko ajan tukemaan, on syytä antaa aivoillekin lepoa. Samalla kun antaa aivoille luvan levätä, antaa itselleen mahdollisuuden olla tässä hetkessä, elää elämää. Tässä hetkessä on paljon kauneutta ja ihania asioita riippumatta siitä, kuinka paljon painaa tai miltä näyttää. Anna itsellesi lupa nauttia niistä.
Kun olet oppinut terveellisen elämän rytmin, syömisen, lepäämisen ja liikkumisen tasapainon, ne tulevat itsestään ja voit keskittyä itse (meditatiiviseen) tekemiseen kaikilla aisteillasi ja nauttia siitä. Jos sen sijaan laihduttaminen on koko ajan mielessäsi, se alkaa hallita elämääsi ja sinua – siitä tulee ympärivuorokautista työtä. Ei sellaista kukaan jaksa. Eikä tarvitsekaan.
Kun pääset laihduttamisen ikuisesta ajattelusta ja sen tuomasta stressistä, ehkä huomaat, että kaikki tapahtuu itsestään. Yhtäkkiä oletkin jo perillä.
LUKEMISTA
Kävely-, sauvakävely-, juoksu-, hiihto-, sauna- ja ateriointimeditaatiosta:
Tay Hae eli Mikael Niinimäki: Suomalainen zen-opas, Basam Books, 2009
Yleisteos arkisesta zenin harjoittamisesta:
Charlotte Joko Beck: Jokapäiväinen zen, Basam Books, 2007
Irina Wall voitti tällä kuvakertomuksellaan Sinä ja hidas elämä -kirjoituskilpailun keväällä 2010.
Banks Peninsula, Uusi-Seelanti
Hidasta vauhtia ja nauti elämästä. Liian kovassa vauhdissa et huomaa maisemaa ja ennen kaikkea menetät tajun siitä, minne olet menossa ja miksi. – Julia Cameron
Lake Wakatipu, Uusi-Seelanti
Hidasta ja tervehdi lehmää…
Greenpark, Uusi-Seelanti
Syöttääkin ehdit ihan hyvin…
Ja ihailla kipsattua jalkaa.
Routeburn track, Uusi-Seelanti
We call upon the forests, the great trees reaching strongly to the sky with earth in their roots and the heavens in their branches, the fir and the pine and the cedar, and we ask them to: Teach us, and show us the way. – Chinook Blessing Litany
Jos tämä taantuma on selätetty, on kai edessä nousukausi. Mitä nousukausi ja talouskasvu tarkoittavat yksilön elämänrytmin kannalta?
Kanadalainen taloustieteilijä Peter Victor kävi puhumassa Suomessa syyskuun lopussa kohtuullisesta ja maltillisesta talouskasvusta ja mahdollisesta talouden supistamisesta.
Victorin lähtökohtana on se, ettei luonto enää kestä kasvua. Ihmisille hän kaavailee lyhyempiä työpäiviä ja onnea ilman rahatukkoja. Hän peräänkuuluttaa hyvinvointia.
Mutta mitä tapahtuisi hyvinvointiyhteiskunnallemme, jos rahaa olisi käytössä vähemmän? Pitäisi luopua jostain, eikö vain. Mutta voisiko hyvinvoivilla ihmisillä olla enemmän sellaista hyvinvointia, joka ei olisikaan riippuvainen rahasta?
Mietitäänpä asiaa yksilön kannalta: Tältä erää taantuma lienee takana. Monissa paikoissa työntekijöitä on vähennetty, jotta taantumasta on selvitty. Nyt on kasvun aika taas. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienemmällä työntekijämäärällä tehdään samat työt kuin ennen ? ja vielä vähän enemmän, jotta kasvu olisi mahdollista.
Jäljellä olevat työntekijät tekevät pitkää, tehokasta päivää. He ovat poikki iltaisin, keräävät voimia viikonloppuisin. Ilmapiiri on väsynyt. Kotona pinna saattaa olla kireällä. Kireys siirtyy suoraan lapsiperheiden ruokapöytään ja lasten kokemukseen arjesta ? ja elämästä. ”Älä tee niin kuin äiti tekee, vaan niin kuin äiti sanoo” ei valitettavasti toimi ? tässäkään ajassa.
Sen lisäksi, että aikuiset ajavat itsensä työkyvyttömiksi muutamassa vuodessa (mikä on talouskasvun ja rahalla ostettavan hyvinvoinnin näkökulmasta kallista), he riistävät lapsiltaan leppoisan lapsuuden, jossa vanhemmilla on aikaa ja voimia olla läsnä.
Tom Hodgkinson kirjoittaa Joutilaat vanhemmat -kirjassa:
“Lapsille ei pidä antaa sellaista käsitystä, että työnteko on kärsimystä. Rohkaise sen sijaan heitä ajattelemaan, että kaikenlainen työ voi olla nautittavaa, niin he raivaavat luonnostaan oman polkunsa elämässä sen sijaan, että typerästi ja nöyrästi hyväksyisivät heille lankeavan tulevaisuuden, jossa ei ole paljoakaan hurraamista.”
Kuka siis lopulta ylläpitää ja kustantaa rahalla ostettua hyvinvointia, jos yhä useampi aikuinen joutuu jättämään mielenterveytensä narikkaan, kun työvuosia olisi vielä jäljellä 30?40 vuotta? Tai uskaltavatko kolmekymppiset tehdä edes lapsia, kun eivät selviydy omasta arjestaankaan?
”Onhan lapsista ollut aina vaivaa. Mutta nykyään, kun odotukset on viritetty huippuunsa, taakka on muuttunut jo liiankin raskaaksi. Syntyvyys on romahtanut valtaosassa teollisuusmaita, ja lapsettomat ihmiset ilmoittavat olevansa ’lapsivapaita’, ikään kuin lapset olisivat ikävä herpes.”
Teemme siis ylen määrin töitä, jotta saamme säilytettyä kasvun ja sen myötä hyvinvointiyhteiskunnan sekä elintason. Maksamme tästä kallista hintaa: oman hyvinvointimme, elämämme ja lasten hyvinvoinnin ja elämän. Maksamme omalla ja lastemme hyvinvoinnilla järjestelmää, jota kutsutaan hyvinvoinniksi?
Jos ihmisellä on aikaa ja mahdollisuus myös levätä, harrastaa, syödä terveellisesti ja olla läsnä hetkessä, hän on tyytyväinen. Onko kuitenkin liian naiivia ajatella, että hyvinvoiva ihminen käyttäisi vähemmän rahalla ostettavaa hyvinvointipalvelua, kasvattaisi lapsensa ilman mielenterveyslääkkeitä ja yksinäisyydentunnetta, vaatisi vähemmän ja olisi tyytyväinen siihen, että aurinko nousee joka aamu?
KOLMEKYMPPISET KOMMENTOIVAT TYÖELÄMÄÄ:
”Yritän sopia viikko-ohjelmaani sellaisia menoja, että on pakko lähteä töistä normaalin työajan puitteissa. Muuten joutuisin tekemään joka päivä 10-tuntista työpäivää.” Mikko, rahastoalalla, 29 vuotta, ei lapsia
”Valmistuttuani en halua siihen oravanpyörään, jossa minut puristetaan kuivaksi kuin tiskirätti. Teen kaikkeni, että voin säilyttää mielekkyyden elämääni, ja se mielekkyys ei synny palkkaorjuudesta.” Marja, 31 vuotta, nykyään yrittäjä, ei lapsia
“Työmäärän mukaan arvioidut työtuntini ovat tällä hetkellä 62 tuntia viikossa, vaikka teen töitä tehokkaasti ilman kunnollisia taukoja. Esimieheni ratkaisu tähän on: käytä puolet vähemmän aikaa töiden tekemiseen. Ylityöt korvataan vapaina 1:1, eikä voida sanoa, milloin voin ylityötuntini pitää. Huono vaihtokauppa. En siis haluaisi tehdä ylitöitä, mutta vastaan projekteista asiakkaalle omilla kasvoillani.” Johanna, 30, projektipäällikkö, ei lapsia
“Stressistä johtuva vatsalaukuntulehdus pysäytti minut viime vuonna. Syynä oli stressi. Päädyin irtisanoutumaan työstäni, koska terveydelläni ei ole hintalappua.” Sonja, 28, media-alalla, ei lapsia
”Olen ollut vasta pari vuotta täysillä töissä ja jään nyt jo opintovapaalle, koska en jaksa luovan työn tekijänä olla jatkuvalla sykkeellä tehokas; luova työntekijä tarvitsee välillä helppoja kausia kyetäkseen keksimään uutta. Silti pelottaa ajatus siitä, että olisi vielä 35 työvuotta jäljellä. Minulla ei ole ollut ikuisuuksiin suunnittelematonta aikaa, sillä töiden ohessa olen opiskellut alaani ja hankkinut uutta osaamista visuaaliselta puolelta, koska työ vaatii ajanhermoilla pysymistä. Samalla koetan ylläpitää sosiaalisia suhteita ja kuntoani. Työ yksinkertaisesti vie liikaa energiaa: päivistä ei ehdi toipua ja kalenteri aikatauluttaa arkea ja viikonloppuja. Eihän elämä voi olla sellaista?” Niina, 32 vuotta, media-alalla, ei lapsia
Carl Honoré: Perhe paineessa? ? Manifesti riittävän vanhemmuuden puolesta, Bazar, 2010
Honoré luettelee läpi kirjan paljon tutkimuksia, joiden mukaan lasten pahoinvointi lisääntyy koko ajan. Eikä edes ole kyse köyhien ihmisten syndroomasta, vaan hyvin toimeentulevien, hienojen kaupunginosien lasten mielenterveydestä.
Lapsilla on liikaa paineita ja liian vähän aikaa leikkiin. He katsovat mallia vanhempiensa kiihtyvästä elämänrytmistä. Ja jolleivat vanhemmat täytä lasten kalenteria kehittävillä harrastuksilla, lapset tekevät sen itse ? jotta sopeutuisivat suoritusyhteiskuntaan ja kokisivat olonsa hyväksytyiksi.
Kirjaa varten Honoré on kiertänyt maailmaa ja haastatellut lukuisia asiantuntijoita, vanhempia ja lapsia. Kirjan puolivälissä Honoré kertoo, kuinka hän vieraili suomalaisessa koulussa, Vantaalla Viertolan koulussa. Kirjailija oli kuullut, että Suomessa lasten tarpeet asetetaan kunnianhimoisten vanhempien ja byrokraattisten tarpeiden edelle.
Honoré pitää suomalaista koulujärjestelmää maailmassa johtotähtenä ? vielä. Honorén Suomi-haastatteluista selviää, että lapsia palvelevaa koulujärjestelmää on kuitenkin uhkaamassa samat vanhempien vaateet kuin muualla maailmassa. ”He kyseenalaistavat arvostelun, vaativat lapselleen erityiskohtelua ja peräänkuuluttavat lisää kokeita, kotiläksyjä ja ylimääräistä vieraiden kielten opetusta.”
Kirja kannattaa lukea, jotta voi tiedostaa, että kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Lapsia ei voi virittää kuten nuoruusajan mopoja.
KIRJAILIJASTA:
Carl Honoré syntyi Skotlannissa ja kasvoi Kanadassa. Honoré on opiskellut historiaa ja italiaa Edinburghin yliopistossa ja työskennellyt sen jälkeen toimittajana ja katulasten parissa Brasiliassa. Vuodesta 1991 alkaen hän on matkustellut ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa ja kirjoittanut artikkeleita muun muassa The Economist, Observer, National Post ja Globe -lehtiin. Honoré asuu Lontoossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
Honorén tunnetuin teos on jo klassikoksi muodostunut hitaan liikkeen perusteos Slow – Elä hitaammin.
Hidastaminen työelämässä tarkoittaa yleensä käytännössä, että tulotaso putoaa. Mutta moni on saattanut jo pitkään miettiä, tarvitseeko kaikkea sitä tavaraa tai yltäkylläisyyttä, mitä rahalla saa:
Pärjäisikö sitä vähemmälläkin?
Onko jokin muu arvokkaampaa kuin raha?
Jos vastaus on kyllä, vaihtoehtoja löytyy paljonkin. Tässä on esiteltynä lyhyesti muutamia mahdollisuusksia hidastaa väliaikaisesti tai pidemmällä tähtäimellä. Tarkemmat tiedot kannattaa aina katsoa linkin takaa, sieltä löytyy kattavat tiedot.
Opiskelu
Ansiosidonnaista aikuiskoulutustukea voi saada 18 kuukauden ajan omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä.
Ja opintotuella voi opiskella ilman vakituista työpaikkaa – kunhan on opiskelupaikka. Opintotuesta löytyy lisätietoja Kelan sivuilta.
Lyhennetty työaika
Lyhennettyä työaikaa voivat tehdä pienten lasten vanhemmat mutta myös muut.
Kela maksaa alle 3-vuotiaan ja eka- ja tokaluokkalaisen vanhemmalle tai vanhemmille osittaista hoitorahaa, mikäli halutaan tehdä lyhennettyä työpäivää.
Mutta työaikalain mukaan kaikilla on mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan: ”Jos työntekijä haluaa muista sosiaalisista tai terveydellisistä syistä tehdä työtä säännöllistä työaikaa lyhyemmän ajan, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi tehdä osa-aikatyötä.”
Myös työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää harkintansa mukaan kokoaikatyöstä vapaaehtoisesti osa-aikatyöhön siirtyvälle osa-aikalisää. Osa-aikatyöhön siirtymisestä on sovittava työnantajan kanssa. Työnantajan tulee sitoutua ottamaan sijaiseksi työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Osa-aikalisä on noin puolet kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotuksesta.
Jos olet innovatiivinen tai pystyt tekemään nykyistä tai muuta osaamaasi työtä oman firman kautta, saat samalla vapauden säädellä työaikojasi. Yrittäjyydestä löytyy paljon tietoa googlaamalla esimerkiksi: yrittäjyys tai oman yrityksen perustaminen
Vuorotteluvapaa
Vuorotteluvapaalle voi jäädä, jos on vakituisessa työsuhteessa, on ollut työelämässä 10 vuotta ja pystyy sopimaan vapaasta työnantajan kanssa. Työnantajan on nimittäin palkattava tilalle työtön työnhakija.
Vapaan vähimmäiskesto on 90 ja enimmäiskesto 359 kalenteripäivää.
Vapaan voi käyttää haluamallaan tavalla.
Vuorotteluvapaakorvaus on 70?80 prosenttia siitä työttömyyskorvauksesta, johon henkilöllä olisi oikeus.
Monet työnantajat ovat halukkaita antamaan esimerkiksi lomarahat vapaina. Myös palkattoman vapaan mahdollisuudesta voi tiedustella työnantajalta. Joillakin aloilla on esimerkiksi ns. hiljaisia aikoja, jotka saattavat mahdollistaa palkattoman vapaan pitämisen. Työnantajalle kannattaa kuitenkin kertoa, että vapaata haluaa pitää oman hyvinvoinnin edistämiseksi, ei motivaation puutteen vuoksi.
Jos kuitenkin syynä on motivaation puute, on aika miettiä, mitä haluaa tehdä mieluummin, ja lähteä sitten kohti sitä.
Kun auringonkukan kasvatuksen tekee sydämellä ja pieteetillä, saattaa auringon keltainen tukka liehua jopa viidessä metrissä. Näin kävi Lexalle.
Lexa, 59, on kasvattanut auringonkukkia jo kymmenen vuotta. Innostus lähti vuonna 2000 kesälomareissulta, kun Helsingin Töölönlahdelle oli istutettu kaunis auringonkukkameri, jossa oli kukan eri lajikkeita: ruskeita, keltaisia, pieniä, isoja jne.
Syksyn tullen Lexa kävi hakemassa kuivuneista kukista siemenkodat ja jatkoi niiden kuivattamista kotona. Seuraavana kesänä hänellä oli omalla pihallaan kotipaikkakuntansa erikoisimmat auringonkukat.
Kymmenen vuoden jälkeen Töölönlahdelta kerätyt siemenet ovat jo risteytyneet keskenään, eli enää ei tiedä, millaisia kukkia mistäkin siemenestä tulee. Mutta siinä piileekin hauskuus!
Lexan vinkit auringonkukkien kasvatukseen:
Kerääedellisenä syksynä siemenkodat talteen tai kaivele vaikka myslipussista auringonkukansiemeniä. Pidä siemenet kuivassa paikassa, esimerkiksi paperipussissa.
Kun kevätaurinko alkaa lämmittää niin, että öisin ei ole enää pakkasia (toukokuun paikkeilla), istuta siemenet yhteen isompaan astiaan, esimerkiksi ämpäriin tai laatikkoon, jota siirtelet päivän mittaan aurinkopaikkoihin. Siemenet voi laittaa myös suoraan maahan, mikäli tiedät, että paikka on riittävän lämmin. Huom! Siemeniä ei kannata istuttaa sisällä, koska varsi kasvaa liian nopeasti, ja siitä tulee liian heikko.
Tässä vaiheessa suojaa siemenistutukset ja pienet taimet aina öisin pakkasharsolla tai sanomalehdellä.
Kun taimet ovat noin 20?30-senttisiä, ne voi siirtää maahan ? tai jättää astioihin kasvamaan. Juurineen ison kukan multapaakun halkaisija on vain noin 20cm.
Kun siemenen istuttaa toukokuussa, auringonkukka tekee kukkansa heinä-elokuussa. Istuta siemenet siis ihan viimeistään kesäkuun alussa.
Tue kukkaa suojaisessakin paikassa kepillä, varsinkin, kun on kyse isommasta yksilöstä ja suuresta kukinnosta. Sateella ja tuulella pitkävartinen kukka kaatuu helposti.
Kukkaa tulee kastella 1?2 kertaa päivässäVINKKI! Tänä vuonna on voinut ensimmäistä kertaa kasvattaa auringonkukat, yrtit ja kasvimaaistutukset luomu-mullassa, Kekkilältä on tullut Luomutuote-ryhmä: http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/tuotteet/luomutuotteet
Kun esine ei enää toimi sen varsinaisessa käyttötarkoituksessa, löytyisikö sille uusiokäyttöä?
Kun tuolille ei enää uskalla istua, siitä voi tehdä alustan kukalle – sisälle tai ulos. Tämä ihanuus kertoo pitkää historiaansa puutarhassa: Kuinkakohan moni tällä tuolilla on istunut? Onkohan se muuttanut vai ollut paikallaan? Miltä on näyttänyt puuseppä, joka tuolin on rakentanut? Kukka on istutettu mummon vanhalle kaksitasoisille pullavadille.
Tämä lastenpyörä on kestänyt hyvin ajanhammasta – nykyisiin muovisiin verrattuna. Se on sympaattisesti ruostunut ja jäänyt katsomaan, kun monet sukupolvet ovat varttuneet tiitiäisistä taatoiksi. Kukkatelineeksi se pääsi, kun vanhaan valurautapannuun istutettu monivuotinen kukka kaipasi kaltaistansa arvokasta seuraa.
Oletko sinä keksinyt uusiokäyttöä vanhoille tavaroille? Laita meille viestiä: info(at)hidastaelamaa.fi
Jos malttaa kerätä ja tehdä itse, tuvan sisustuksen voi saada pienellä rahalla.
Tämä pihatupa oli toiminut varastona, kun uudet asukkaat muuttivat pihapiiriin. Tupa oli niin täynnä tavaraa, että siitä ei saanut edes “ennen”-kuvaa. Koska kyseessä on pihatupa, jota käytetään lähinnä kesäisin, se päätettiin sisustaa pienellä budjetilla. Rahaa kului vähemmän kuin kloriittia, yhteensä 50 euroa.
Perusteellisen pesun jälkeen katto, lattia ja seinät maalattiin maalinlopuilla, jotka olivat jäänet päärakennuksen kunnostuksesta. Sohva on päällystetty vanhoilla verhoilla, joista tuli myös pienet verhokapat tähän pihatupaan.
Puuhella pestiin noen ja stariinin seasta esiin. Ja pieni valkoinen kaappi sai uuden maalin jämistä.
Kaikki pienet tavarat kaivettu esiin pihapiirin navetan kätköistä tai löytyneet pikku hiljaa kirpputoreilta. Huonekalut ovat vanhoja, sellaisia, jotka eivät mahtuneet päärakennukseen.
Ihanan auringonkeltaisen tuolin ostin kierrätyskeskuksesta viidellä eurolla. Sen istuinosa kaipasi hieman iloa ja leikkisyyttä: se on päällystetty kirpputorilta löydetyllä isokokoisella, kahden euron paidalla.
. Kirja ilmestyi Juhani Lindholmin suomennoksena syksyllä 2010 (Wsoy).
