Uusi työnteon arvomaailma tulee – Ollaanko valmiina?

Uuden sukupolven myötä työelämässä marssitaan uusien arvojen mukaan – varsinkin, kun tämä sukupolvi siirtyy johtotehtäviin tai työllistää monia oman bisneksensä kautta. Näin myös yrittäjäpariskunnan Tia ja Jarno Tynkkysen hyvän olon liikuntakeskuksessa Lady Line Kirkkonummella.

Energiset yrittäjät Tia,30, ja Jarno, 31, pyörittävät paitsi  liikuntakeskusta mutta innovoivat ja toteuttavat myös uudenlaisia liikuntapalveluita. He ovat ymmärtäneet omat vahvuutensa ja lahjansa, jalostaneet niistä itselleen ammatin, josta nauttivat ja joka tarjoaa riittävän toimeentulon ja on osana tukemassa tasapainoista, onnellista elämää.

Miten se onnistuu? –kysymys tulee ensimmäisenä mieleen. Uudenlaisen työkulttuurin vetureina Tia ja Jarno osaavat antaa vinkkejä työnantajille, miten pärjätä arvomaailman murroksessa.

————————–

Tässä Jarnon ja Tian 12 vinkkiä muille työnantajille:

1. Määrittele tavoite ja arvot tarkkaan

”Hyvä työilmapiiri on sitä, että kaikille on sanomatta – ja ääneenkin sanottuna – selvää, mitä tavoittelemme ja miten haluamme toimia.”

2. Välitä työntekijästäsi – yksilönä
”Esimerkiksi nuorten työntekijöidemme kohdalla välittäminen voi olla myötäelämistä heidän elämänkäänteissään ja haasteissaan. Käytännössä samojen työntekijöiden työpanos on vuosien varrella vaihdellut hyvin suuresti, mutta silti he ovat koko ajan osa kalustoamme. Nuorten sukupolvien arvomaailma on erilainen. Työtä ei olla valmiita tekemään kuinka paljon tahansa.

Kun välittää työntekijöistään, heidän sitoutuminen ja motivaatio näkyvät olemattomina sairas- ja muina poissaoloina. Sen huomaa myös asioista sopimisen helppoutena ja venymisvalmiutena tiukissa paikoissa.”

3. Ota todesta
”Jos esimerkiksi pyytää kehitysideoita, niitä on syytä myös toteuttaa. Ja jokaisella työntekijällä pitää olla puhumisen vapaus ilman pelkoa arvostelusta tai vastareaktiosta.”

4. Etsi tasapaino
”Työntekijöiden kanssa suurin haaste on löytää tasapaino joustavuuden ja sitoutumisen välillä. Tarjoamme paljon liikkumavaraa, mutta toisaalta siitä ei voi tulla työntekijöiden ykkösprioriteetti.”

5. Ota sydän mukaan
”Tehkää toisille se, mitä itse toivoisitte itsellenne tehtävän. Toimimme itse parhaamme mukaan esimerkkinä siinä, miten haluamme kaikkien työntekijöidemme kohtaavan asiakkaamme ja suhtautuvan työhönsä: sydämellä ja intohimolla, mutta myös hyvin ammattimaisesti.

Hyvä jaksaminen, työstä nauttiminen ja terve ammattiylpeys kertautuvat myös liiketaloudellisesti. Tyytyväinen ryhmäliikuntaohjaaja tai yksilövalmentaja tekee asiakkaat tyytyväisiksi ja tyytyväiset asiakkaat ovat halukkaita ostamaan palveluitamme jatkossakin. Tunnit täyttyvät asiakkaista ja käyttöaste on korkea.”

6. Pidä itsestäsi huolta
”Fyysinen terveys läpäisee valonsäteiden lailla koko elämän: se näkyy henkisessä ja hengellisessä hyvinvoinnissa, ihmissuhteissa, työssä, asenteessa – kaikessa.”

7. Valitse toimintatapa, jonka voit perustella itsellesi joka päivä
”Muiden palveleminen on aika itsekästä. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että haluamme tehdä työtä, jonka tarkoituksen voimme perustella itsellemme joka päivä. Rakastamme liikkumista ja tahdomme näyttää ja tartuttaa saman tunteen ja kokemuksen niin moniin kuin mahdollista. Muiden palvelemisesta tulee tarpeellinen ja merkityksellinen olo. Se, että operoimme ihmisten ja heidän elämäntilanteidensa kanssa, on konkreettisinta ja tärkeintä, mitä voimme kuvitella.”

8. Valitse myönteinen asenne – aina
”Myönteisyys on vapaa valintakysymys. Haluamme toimia ehdottoman kunnioittavasti ja hakea aina myönteisiä asioita ja mahdollisuuksia – vaikeuksien ja esteiden sijaan.”

9. Auta
”Liian moni päästää itsensä hyvin lähelle sitä reunaa, jolta tipahtaessaan palaa lopullisesti loppuun, sairastuu peruuttamattomasti tai tekee muuten itselleen korjaamatonta hallaa. Silloin ei auta aina hyssytellä. Silloin auttaa auttaa.”

10. Ansaitse luottamus pitkäjänteisesti
”Arvojohteinen bisnes on mahdollista! Se vaatii vain timanttista osaamista, ammattitaitoa ja näkemystä. Ja rohkeutta sekä uskoa, koska monen asiakkaan on vaikea luottaa siihen, että olemme aidolla tunteella liikkeellä. Hyvää tekevä liiketoiminta vaatii myös aikaa, koska toimintaa ei ohjaa maksimaalinen voitto minimaalisessa ajassa.

Sanomme usein, että on helppoa tehdä onttoa bisnestä, jota tyhjät korulauseet kehystävät. Mitä enemmän runoillaan, sitä suurempi on asiakkaan pettymys, jos lupauksia ei lunasteta. Jos sanomme olevamme naisten oma hyvän olon keskus, asiakkaidemme tulee voida hyvin ja tuntea, että teemme heidän eteensä parhaamme.”

11. Muista tarjota muutakin kuin statusta, positiota tai palkankorotusta
”Vanhempien sukupolvien työnantajien voi olla vaikea ymmärtää, ettei palkankorotus olekaan enää se kaikkivoipa laastari, jolla ylityöt ja 200 matkapäivää vuodessa korvataan. On myös yhä yleisempää, ettei työntekijä halua ylennystä, koska se veisi liikaa aikaa ja voimavaroja muulta elämältä. Työnantajien on opittava samastumaan uuteen ajattelutapaan, jossa työn sisältö ja koettu merkitys, mielenkiinto ja haasteet painavat paljon enemmän vaakakupissa, kuin status, positio tai palkka. Nuoret sukupolvet eivät enää määrittele itseään työn kautta samoin kuin omat vanhempamme; elämässä on paljon muutakin mielenkiintoista.”

12. Hyödynnä vetovoimanlakia
”Kun itsellämme on useimmiten hyvä olo, niin on asiakkaillamme ja työntekijöillämmekin. Niin meillä liikkuvat naiset kuin heitä palveleva tiimimmekin tulee hyvin monista eri lähtökohdista ja ikähaitarikin on 15-75 vuotta, mutta kaikkia yhdistää se jokin: halu lähteä liikkeelle, halu tehdä jotain, kantaa itse vastuu siitä, miltä tänään elämä maistuu. Terve itsekkyys, joka lähtee epäitsekkyydestä. Se on väkevää.”

LUE MYÖS:

Tällainen on tulevaisuuden johtaja
Näin yritys hidastaa – ja menestyy

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image