Taikavoimauttavaa valokuvausta luonnossa – Lukija kertoo

Teksti ja kuvat: Pohojan akka

Kuva: "Maadoittava kosketus"

Minulle parasta elämän leppoistamista on ollut jo useiden vuosien ajan valokuvaaminen. Olen tehnyt harrastuksestani työni, jota teen tavoitteellisesti, mutta leppoisasti ilman kireää aikataulua tai pakkoa. En mainosta kuvauspalveluitani juuri missään, ja siksi minulla on juuri sopivamäärä asiakkaita. Tienaan työllä juuri sopivasti, jos tarvitsen enemmän,olen aktiivisempi asiakkaiden hankinnassa ja jos taas vähemmän, pidän matalampaa profiilia.

Asiakkaille kuvatessani tutustun uusiin ihmisiin, olen ikuistamassa heille tärkeitä ja tunnelmallisia hetkiä. Henkilökuvaus on monella tapaa terapeuttista sekä kuvattavalle että kuvaajalle. Kuvaajana saan kanavoida valtavan ideatulvani ja visuaalisen intohimoni johonkin hyödylliseen. Kuvattavana puolestaan voi tuntea itsensä kuvaukselliseksi sekä esimerkiksi häissä hääpari saa häähumun keskellä pienen hetken ”kahdestaan”, jolloin he voivat aidosti keskittyä toisiinsa.

Valokuvauksessa kiehtovaa on erityisesti se, että saan tallennettua jonkin uskomattoman pienen ajan segmentin. Luontokuvausretkellä esimerkiksi omaan piilopaikkaani sukuni synnyinseuduille saan taikavoimia; voin pysäyttää virran, tuulessa kieppuvan lehden, kiireisen hämähäkin. Valokuvaamisessa ei ole murheita eikä stressiä, on vain se hetki, joka on käsillä. Joskus tuo hetki on sadasosa sekuntia ja joskus taas siihen yhdistyy kaikki se, mitä ehtii tapahtua minuutissa, tunnissa, päivässä tai kuukausissa. Kuten ihmiset ennen ajan mittaamista varten kehitettyjä laitteita, näen vain sen, kuinka valon suunta muuttuu auringon mukaan.

Jos olen yksin luonnossa kamerani kanssa, ilman, että kukaan muistuttaa minua ajan kulumisesta, seuraavista etapeista, murheista tai muista maallisista asioista, en koskaan tiedä kauanko olen kuvannut. Yksin tai oikeanlaisessa kiireettömässä seurassa voi ottaa kiinni hetkestä ja tehdä juuri sitä, mitä mieli halajaa. Voi vaikka kiivetä puuhun nähdäkseen maailman uudella tavalla tai pulahtaa puroon Ahdin valtakuntaan. Ymmärrän, miksi muurahainen tekee pesänsä mieluusti etelän  puolelle ja miten suuri älykkyys niinkin pienessä olennossa elää.

Lähden kotiin kuva-, yrtti-, sieni tai kalasaaliin kanssa vasta, kun hämärä hiipuu tai alkaa olla vilpoinen. Ajan unohtumisen lisäksi jopa minuus unohtuu luonnon kiertokulkua seuratessa: olen vain pieni osa tätä kaikkea.

Nimimerkki Pohojan akka osallistui tällä tekstillä ja kuvalla toukokuun 2011 Kerro leppoisin matkamuistosi -kilpailuun.