Sivu 317 – Hidasta elämää

Egon kanssa käsi kädessä

Elämää eletään tuntemalla ja jokaisella tunteella on sinulle tärkeä viesti. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niiden pitää antaa tulla ja sitten mennä. Rohkeus kuunnella ja oppia tunteidemme viestistä laajentaa energiaamme ja auttaa meitä kiipeämään ylöspäin voiman maailmaan. Mutta joku estää meitä matkallamme voimaan, haastaa ja vastustaa, leikkii kanssamme.

Ettemme vain luulisi että tämä on parasta mihin pystymme. Se supattelee korviimme ärsyttäviä ja jumittavia lauseita, vetää meitä mukaan pelkoon ja pitämään nykyisestä tasostamme kovasti kiinni. Ilman egon tunnistamista ja ymmärtämistä luulemme olevamme nämä ajatuksemme, luulemme olevamme mielipiteemme, luulemme olevamme tunteemme ja kehomme ja silloin olemme unessa. Ego karjuu korvaamme sitä lujempaa mitä enemmän unessa olemme, sillä se haluaa herättää meidät nauttimaan tästä elämästä, kiipeämään aina korkeammalle ja korkeammalle. Samoin tekevät lapsemme.

Miten ego voitetaan, miten lapsi rauhoitetaan? Kiipeämällä yhdessä rakkauteen, käsi kädessä.

Kun egomme on meitä voimakkaampi, se aiheuttaa meille pelkkää kärsimystä ja elämä on tuskaista. Kun annamme sille huomiota, se auttaa meitä löytämään heikkoutemme ja vahvuutemme ja kannustaa meitä aina vain korkeammalle. Kun löydämme voimamme, se kunnioittaa meitä.

Monilla ego on vielä hyvin piilossa, laiminlyötynä, huomaamattomana. Sillä on liikaa tilaa ja valtaa ja se käyttäytyy kuin ilkikurinen kakara, jolle ei ole opetettu käytöstapoja eikä rajoja. Ego pelkää. Joten se huutaa, haukkuu, syyttää ja kiukuttelee, sillä se ei vielä osaa muuta. Se tarvitsee rajoja ja voimakkaamman komentoa. Sen huomion ja rakkauden tarve pakottaa meidät oppimaan miten olla esimerkillisiä ja viisaita vanhempia. Jos se olisi hiljaa ja kiltisti, emme kasvaisi ja kehittyisi.

Ego on kuin väsymätön pikkulapsi, joka viihdyttää ja naurattaa jutuillaan siitä asti, kun aamulla avaamme silmämme, siihen asti kun ne suljemme. Se on kuin lapsi, jota rakastamme, mutta välillä haluamme kuristaa. Pakahdumme ylpeyteen sen jutuista ja kekseliäisyydestä, vaikka välillä se saa meidät raivon ja epätoivon valtaan. Se pitää meidät varpaillamme ilman tylsiä hetkiä.

Opetellaan siis tuntemaan egomme kuin opettelisimme tuntemaan lapsemme. Annetaan sille huomiota ja kuunnellaan sitä kärsivällisesti, joka päivä. Opetellaan tunnistamaan sen lempilauseita ja taitavimpia temppuja. Mitä enemmän sitä oppii tuntemaan, sen kivempaa on leikkiä vastakohtien leikkiä sen kanssa.

Ego herää heti henkiin kun se haluaa auttaa meitä. Ego voi elää vain menneisyydessä tai tulevaisuudessa, joten heti, kun emme elä hetkessä, se kyllä ilmoittaa olemassaolostaan. Samoin tekevät lapset. Ripustautuvat kaulaan juuri kun olemme stressaantuneita ja vitkuttelevat kun meillä on kiire. Opettavat meitä huomaamaan mikä olisi parempi vaihtoehto.

Ego palvelee ja kannustaa meitä väsymättä, neuvoen mitä pitäisi tehdä, jotta ymmärtäisimme mitä ei kannata tehdä. Tai neuvomalla mitä emme ainakaan saa tehdä, jotta ymmärtäisimme että juuri se olisi parhaaksemme. Hauskaa, eikö? Se on kuin lapsemme. Osa meitä. Emme voisi inhota lastamme. Miksi inhoaisimme osaa itsestämme? Siis rakastakaamme sitä.

Ego on uskollinen ja aina mukana oleva, pirun sarkastinen ja pahantuulinen, mutta kunnioitettavan tehokas totuuden- ja suunnannäyttäjä. Ego puskee meitä tehokkaasti ylös rakkauteen – mutta vain jos tunnistamme sen ja osaamme leikkiä vastakohtien leikkiä. Jos uskomme sen sanat totuudeksi, eikä meillä ole voimaa olla rohkeita ja turvallisia sen rinnalla, se tekee elämästämme raskasta. Jos jäämme jumiin matalalle tasolle, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttua todella hankalaksi. Se ärsyttää meitä aina ylemmäs, joskus niin kauan ja lujaa, että murrumme. Murtuneena ei auta kuin vihdoin oppia kuuntelemaan, ei ole muuta mahdollisuutta kun kiivetä ylemmäs, sillä kärsimykselle on löydyttävä vaihtoehto. Aina on vaihtoehtoja, on egon viesti meille.

Egon ilkikurinen ja haastava luonne haluaa tiputtaa meitä alaspäin, sillä näin se testaa jatkuvasti, pystymmekö pitämään voimamme. Meillä on tapana unohtaa, mutta ego muistuttaa. Näin tekevät myös lapset, testaavat jatkuvasti onko sallittua tuntea aivan kaikkea? Mikä tunne ärsyttää eniten, vain koska olemme sen itseltämme kieltäneet? Voivatko luottaa meihin, löydämmekö itsestämme voiman ja rakkauden jotta voimme nähdä sen myös heissä? Olemmeko heille se turvallinen vanhempi, vaikka he kuinka kiukuttelisivat ja testaisivat kärsivällisyyttämme? Vaikka he haukkuisivat tyhmäksi ja roikkuisivat painona jaloissamme? Kun pysymme neutraaleina, hyväksyvinä ja ymmärtävinä, jopa rakastavina, olemme voimakkaita ja näytämme mallia voimasta.

Kun edistymme kiipeämisessä ylöspäin, egommekin edistyy. Näytämme myös vanhempina lapsillemme mallia elämästä ja varsinkin siitä, miten täällä maailmassa pysytään voimissaan. Kuljemme käsi kädessä tikapuita ylös ja alas. Koemme kaiken yhdessä, tuntien elämän täysillä, sillä tunteissa ei ole mitään pelättävää. Kun me lopetamme pelkäämisen, egokin lopettaa pelkäämisen.

Kun pääsemme pysyvästi rakkauden tasolle, löydämme pyyteettömän rakkauden myös egoamme kohtaan. Rakkaudella sen paha olo ja kärsimys häviää ja se on vapaa. Rakkaus on vapauttavaa.

Lapsikin lopettaa kiukuttelun heti kun saa rakkautta.

**Tara Langen kirja Tikapuut rakkauteen ilmestyi osana Hidasta Elämää -kirjasarjaa huhtikuussa 2017.**

Levoton ja paha olo voi viedä elämästä ilon – 13 vinkkiä ahdistuksen karkottamiseen

Pelottaa ja on paha olla. Olo on jännittynyt ja tuskainen. Ahdistaa.

”Ahdistuneisuus tekee sen, että ihmisellä on levoton ja paha olo. Hän tuntee kuin pelkäävänsä jotain, mutta ei pysty konkretisoimaan pelon kohdetta. Ajatukset pyörivät omassa itsessä ja huoliajatuksissa.”

Psykologi Eija Honkala

Pelko itsessään on evolutiivisesti hyvä ominaisuus, sillä se varoittaa meitä vaarasta. Kasvaessaan äärimmäisyyksiin pelko kuitenkin heikentää ihmisen toimintakykyä ja rajoittaa elämää. Ahdistus on pelonsekainen ja huolestunut tunne, kuitenkin ilman konkreettista pelon kohdetta. Ahdistus leimaa ajattelutapaa ja saa uskomaan, että itsessä on jotain vikaa, ettei kelpaa mihinkään eikä ole minkään arvoinen.

Ahdistuneisuus tekee ympäristön havainnoinnoista vaikeaa, eikä iloa tunnu löytyvän. Pelot epäonnistumisesta, muiden mielipiteistä, hylätyksi tulemisesta ja menettämisestä valtaavat mielen. Sydän tykyttää, henkeä ahdistaa ja vapisuttaa. Ahdistus ottaa vallan ja se tuntuu jatkuvan ikuisuuden. Kokemukset ahdistuksen herättämistä ajatuksista ovat todellisia ja lamaannuttavia. Lue alta ahdistuksen kanssa kamppailevien nuorten jakamia kokemuksia:

muut ajattelevat minun olevan valehtelija
kaikki vihaavat minua
ahdistus ottaa vallan minusta ja käskee panikoimaan
olen jatkuvan tarkkailun ja arvostelun alla
minun täytyy olla täydellinen tai edes lähellä sitä
liimaudun peleihin ja kirjoihin välttääkseni sosiaalista kanssakäymistä
minusta ei ole mihinkään, en pysty olemaan onnellinen
kun opettaja pyytää luokassa vapaaehtoista, tunnen paniikin nousevan rinnastani
luen ahdistuneisuuden terveysriskeistä ja ahdistun entisestään
olen jatkuvasti epävarma ja haluan varmistaa, että minusta edelleen välitetään
nuo ohikulkijat nauroivat varmasti minulle
ihmiset uskovat minun olevan töykeä tai aina pahalla tuulella
nukkumaan mennessä koen edelleen häpeää viisi vuotta sitten tapahtuneista asioista

Tietoinen läsnäolo helpottaa ahdistusta

Vaikka ahdistus saa uskomaan tilanteen olevan jatkuva ja ikuinen, näin ei kuitenkaan onneksi ole. Ahdistusta voidaan hoitaa esimerkiksi kognitiivisella terapialla. Ahdistuksen taustalla olevat ajatukset pyritään löytämään ja niitä opetellaan kyseenalaistamaan. Vaihtoehtoisten realististen näkemysten etsiminen on tärkeää ahdistuksen hoidossa.

Tietoisen hyväksyvän läsnäolon taito helpottaa ahdistusta. Voimalauseet, oma keho ja aistit auttavat ankkuroimaan meitä todellisuuteen ja rauhoittavat. Meditaation lisäksi psykologi Eija Honkala suosittelee itsehoidoksi realiteettitestausta: “Kuinka monta kertaa ahdistavat tai pelottavat asiat ovat oikeasti tapahtuneet? Ymmärrän, että tämä on vain tapani ajatella.” Myös itsemyötätunnon harjoittaminen ja hyväksyvä elämänkatsomus voivat tuoda apua ahdistukseen.

Näillä vinkeillä ensiapua ahdistukseen:

aikalisä – joogaa, kuuntele musiikkia, meditoi, käy hieronnassa, rentoudu
tasapainoinen ruokavalio – kehosi tarvitsee terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, älä jätä ateroita välistä
alkoholi ja kahvi – vähennä näitä, sillä nämä voivat laukaista paniikkikohtauksia
riittävä uni – stressistä kärsivä keho ja mieli vaativat enemmän unta
liikunta – pidä huolta omasta terveydestäsi, päivittäin
syvähengitys – hengitä syvään sisään ja hitaasti ulos
kymmeneen laskeminen – tarvittaessa toista kahteenkymmeneen asti
itsemyötätunto – kukaan meistä ei ole täydellinen eikä siihen kannata edes pyrkiä, ole ylpeä itsestäsi sillä teet aivan varmasti parhaasi ja olet arvokas juuri omana itsenäsi
epävarmuuden hyväksyminen – kaikkea ei voi eikä pidäkään hallita
nauru – huumori auttaa vaivaan kuin vaivaan ja nauru pidentää ikää
positiivisuus – kaikesta voi selvitä eikä mikään ole ikuista, ei edes huono olo
vertaistuki – hae juttuseuraa tai liity itse vapaaehtoiseksi auttaaksesi muita
tunnista tausta – kirjoita päiväkirjaa ahdistuksesta ja pohdi, voitko muuttaa elämääsi vähemmän stressaavaksi

Lähteet:
Asiantuntijahaastattelu, Psykologi Eija Honkala
themighty.com
themighty.com
terveyskirjasto.fi
adaa.org

Käytätkö paljon näitä neljää sanaa? – Ne rajoittavat mahdollisuuksiasi elämässä

Ajatukset ja kieli kertovat paljon sisäisestä maailmastamme ja esimerkiksi niistä rajoituksista, joita itsellemme asetamme. Toisaalta käytetty kieli vahvistaa ajatuksia, tunteita ja kokemusta, ja ohjaa näin myös toimintaamme – myös tiedostamatta.

1. Pitää/täytyy/tarvitsee/on pakko

”Meidän pitää/täytyy/tarvitsee/on pakko saada tämä projekti valmiiksi tänään, joten minun pitää/täytyy/tarvitsee/on pakko jäädä ylitöihin.” Voi olla, että joku haluaa, että saat työn valmiiksi tänään. Tai voi olla, että se on luvattu asiakkaalle valmiiksi tänään. Mutta sitä ei pidä/täydy/tarvitse/ole pakko tehdä – säilyäkseen hengissä. Niinpä niin, täytyy/pitää/tarvitsee/on pakko -ilmaukset antavat primitiivisille aivoille suoran käskyn hengissäsäilymisestä, mikä laukaisee stressireaktion. Samalla oma toimintakykysi ja potentiaalisi kutistuu!

2. Ei pysty

”Ei pysty” antaa viestin: ”ei ole mitään mahdollisuutta”. Tietoinen mieli kyllä ymmärtää, että tämän vaihtoehdon lisäksi on olemassa kyllä muita mahdollisuuksia. Mutta tiedostamattomalle mielelle asia ei ole niin yksinkertaista, sillä se ei ymmärrä kontekstia tai jatkotulkintoja. Tietoiselle ja tiedostamattomalle mielelle kannattaa antaa yhdenmukaista viestiä, sillä molemmat mielen puolet poimivat imurin lailla vihjeitä ja reagoivat noihin vihjeisiin.

”En pysty” voisi sanoa toisin, rajaamatta mahdollisuuksia: ”Voi olla tulee olemaan hankalaa, kunnes olen harjoitellut riittävästi.”

3. Huono

Ajatuksen tasolla jaottelu hyvään ja huonoon rajaa ajattelun liikkumavaraa. Ja rajaus on sitä paitsi huijausta, koska todellisessa maailmassa hyvää ja huonoa ei ole olemassa. Ajatellaanpa vaikka kerrostalo- ja omakotitaloasujaa. Kerrostaloasuja katsoo ikkunasta ulos ja sanoo sateisesta kelistä: ”Onpa huono keli.” Samaan aikaan omakotitaloasuja katsoo ikkunasta kasvimaan suuntaan ja iloitsee vesisateesta: ”Ihanaa!” Keli ei siis itsessään ole hyvä tai huono. Huonous on suhteellista. Jos jokin ei ole yhtä hyvää kuin kuin joku toinen, se ei ole silti huono – se ei vain ole niin hyvää tai optimaalista jollakin mittarilla mitattuna.

4. Yrittää

Sanan ”yrittää” merkitykseen sisältyy mahdollisuus epäonnistumiseen. ”Yritän ehtiä ajoissa” tarkoittaa eri asiaa kuin ”tulen ajoissa”. Jos aina vaan yrittää tehdä asioita, asiat jäävät tekemättä, koska niissä ei ole tekemisen draivia. Suomen kielessä vieläpä on kohtuu iso ammattikunta nimeltä ”yrittäjät”. Kyllä se on vähän masentavaa. Älä yritä, vaan tee. Älä ole yrittäjä, ole tekijä.

lähde: bulletproof.com

Konfliktien välttely ihmissuhteissa ei toimi – Rehellisyys on arvokkaampaa kuin vaikeneminen tai hymistely

Kukapa nyt konflikteista pitäisi. Emme voi kuitenkaan koskaan välttyä niiltä täysin. On osa elämää kohdata erimielisyyksiä, välillä rajumpia ja välillä hellempiä. On osa elämää, että joskus konfliktit tuovat ihmisiä lopulta lähemmäs toisiaan, joskus kauemmas.

Usein suurimmat haavamme elämässä liittyvät kokemuksiin, joissa olemme kokeneet tulleemme torjutuiksi tai kelpaamattomiksi sellaisina kuin olemme. Tällöin konflikteista on tullut mielellemme uhka omasta riittävyydestämme.

Aiemmin välttelin konflikteja hinnalla millä hyvänsä ja pelkäsin ilmaista omia rajojani. Seurauksena oli heikentynyt itsekunnioitus, oman äänen hukkuminen, alistuminen ja epätasavertaiset ihmissuhteet.

Tämä näkyi elämässä jatkuvana varautuneisuutena; tunteena, kuin kävelisi lasinsirpaleilla, toisten reaktioiden varomisena, hyvittelynä, vaikenemisena ja passiivis-aggressiivisuutena. Jep, tuota viimeistä kohtaa nyt ei ainakaan ole kiva myöntää.

Hinnalla millä hyvänsä konflikteja välttävästä, tulee huolikone, kuin ”pelokas peura”, joka ei enää uskalla ilmaista tunteitaan elämän tärkeissä ihmissuhteissa. Tuntuu turvattomalta.

Surullista kyllä, sitä usein syyllistää itseään terveestä vihan, pettymyksen, loukkaantumisen tai epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Rento oleminen, luonnollinen ilo, leikkisyys, luottamus sekä vilpittömyys alkavat väistyä sivuun, sillä elämä menee näennäisen rauhan säilyttämiseen. Olo on kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen.

Tiedän liian hyvin, että konfliktien välttäminen ei lopulta toimi. Se tuo ehkä hetken helpotuksen, mutta syö sisältä käsin ja lisää omaa huonoa oloa ja ahdistusta.

Kohtaamattomia asioita ei pääse pakoon. Ne ovat vielä vastassa. Joko siinä samassa muodossa tai toisessa. Tämä on hyvä.

Elämä jaksaa kyllä kysyä: Oletko valmis oppimaan? Oletko valmis ilmaisemaan, mikä on sinulle tässä tilanteessa tärkeää?

Entä jos konfliktit, riidat ja tulisemmat kohtaamiset ovatkin arvokkaita ilman puhdistajia ja selkeyttäjiä? Ehkä ei olekaan parempi olla hiljaa ja näennäisesti rauhassa, kuin tuntea pinnan alla väreilevä jännite. Entä jos konflikti ja erimielisyys voivatkin olla mahdollisuus johonkin aidompaan? Mitä jos sen kissan nostaminen pöydälle onkin suurinta rakkautta sinulle?

Silloin, kun minusta on tuntunut vaikealta kertoa, mitä todella tunnen, olen kääntynyt kysymään itseltäni:

Toivonko minä, että toinen on minulle rehellinen, vaikka olisinkin eri mieltä?

Miten toivoisin, että minua kohtaan toimitaan, jos tilanne olisi päinvastoin?

Olen aina tullut siihen tulokseen, että arvokkainta on rehellisyys. Se on arvokkaampaa, kuin harhaisesti ylläpidetty rauha tai hymistely.

Kunnioittavissa ja hyvissä ihmissuhteissa on turvallista olla eri mieltä, riidellä ja kohdata vaikeita asioita. Hyvän ihmissuhteen mittari ei suinkaan ole se, että ei ikinä riitelisi, vaan enemmänkin se, että erimielisyyksiä ja haasteita voidaan käsitellä turvallisesti.

Jokainen ansaitsee elämäänsä ihmissuhteita, joissa on turvallista olla eri mieltä. Kiukutella. Pyytää anteeksi. Saada anteeksi. Olla ihminen. Rosoinen ja pehmeä.

Ainoa tapa katsella koko maailmaa, kaikkia elämän ”taajuuksia”, on olla hiljaa ja avata sydämensä elämälle

Olemme innokkaita kertomaan mielipiteistämme. Etenkin netissä. Mielipiteet ovat sitä voimakkaampia, mitä enemmän niihin liittyy arvojamme ja sitä, mikä on meille tärkeää. Asioita, joihin meillä ei ole kosketuspintaa, meillä ei ole vahvoja mielipiteitä.

Mielipiteet ovat mielen piteitä. Ne pitävät mieltä kiinni jossain, mitä olemme päättäneet. Samalla mielipiteet, nuo mielen piteet, rajaavat näkökenttäämme: havainnoimme niitä asioita, jotka tukevat mielipidettämme, ja toisaalta käytämme vastustavaa energiaa siihen, joka uhkaa omaa pidettämme. Mielipiteet ovat syntyneet myös tarpeesta ottaa kiinni jostain, joka pysyy kasassa. Siinä on paljon turvaa, mutta myös sitä, että mielen yhtenäisyyden kautta voi kokea itsensä ja koko maailman kokonaiseksi.

Myös tiede saattaa joskus olla mielipide. Mielipide siinä mielessä, että se kertoo eilisen tiedon, toistaa sitä, mutta ei välttämättä ole valmis uusille näkemyksille tai havainnoille. Tiede voi joko avata polkuja tai sulkea niitä. Samoin on uskonnon laita.

Maailma ei kuitenkaan koostu osista – mielipiteistä, näkökulmista, tiedosta tai uskosta. Eikä maailma koostu niiden yhteenlasketusta summasta. Maailma on koko ajan täysi, looginen ja olemassa. Havainnoimme sitä vain jokainen omien linssiemme läpi, sen läpi, missä mielemme on kiinni ja minkä kautta saamme kokemusta itsestämme kokonaisena.

Siinä ole mitään pahaa tai väärää. Silti toivoisin, että jokainen meistä muistaisi, että elämä ja maailma on paljon enemmän kuin mielemme liikkeet, mielen piteemme tai kykymme havainnoida maailmaa mielemme kautta. Totuus on enemmän kuin mielen piteemme. Enemmän kuin kuljettaja suitsineen, jolla hän yrittää pitää hevosen tiellä.

Kun ymmärrän, että mieleni jää hyvin mielellään kiinni asioihin, voin koittaa myös leikitellä niistä irti. Annan mielen juosta tuttua ravirataa ja kutsua sitä totuudeksi. Sillä samaa rataa juoksevalle ja suitsissa kiinni olevalle mielelle se on kaikki, mitä todelliseksi voi ymmärtää. Silti raviradan ulkopuolella on maailma. Se, mikä on.

Tuosta maailmasta on hyvä olla tietoinen. Ja myös siitä, että mielen rakentama kuva ei ole totuus, vaikka se niin todelliselta tuntuukin. On hyvä olla tietoinen, että jokainen uskoo, että oma mielen pide on parempi kuin toisen. Pide on aina pide ottamatta kantaa, onko se minun maailmastani käsin oikea tai väärä mielipide.

Laukkaavien ajatusten, mielipiteiden ja mielen piteiden ulkopuolella on niin paljon elettävää ja koettavaa elämää. Ainoa tapa katsella koko maailmaa, kaikkia elämän ”taajuuksia”, on olla hiljaa ja avata sydämensä elämälle. Ilman mielen piteitä, ilman mielipiteitä. Sillä tapaa voi kohdata myös itsen ja toisen ihmisen.

Mindlessness – uusi extreme-laji kokeiltavaksesi

Elämme älyn ja tiedon kulta-aikaa. Lähes koko kansa on älylaitteella kytketty tietoverkkoon, josta algoritmit kauhovat käsittämättömällä nopeudella järjettömän määrän tietoa ja pakkaavat sieltä löydetyt helmet itse kunkin omaan kuplaan sopivaksi paketiksi.

Töissä yhä useampi meistä on asiantuntija, joka hankkii elantonsa soveltamalla suurella vaivalla hankittua tietoa työssään tinkimättömällä ammattitaidolla.

Tieto on valtaa, rahaa ja mieltä hivelevää arvostusta. Asiasta ei liene suurtakaan erimielisyyttä.

Jatkuvassa tiedon ja tehtävien tykityksessä mieli kuitenkin joskus takkuaa helpoissakin hommissa. Ylikuormitus aivoissa on yksi selitys muistiongelmille. Käymme ylikierroksilla, kone huutaa ja voiteluaineita kuluu.

Voisiko tämä olla toisin?

Et ole yhtä kuin ajatuksesi. Yksinkertainen lause, joka sisältää vallankumouksen. Jos ajattelun muuttaa isännästä rengiksi, on työnjohto-oikeus lopulta oikeissa käsissä. Se on tietoista läsnäoloa.

Ajattelu on evoluution ihme, joka ylikäytettynä muuttuu painolastiksi. Kun kertaa mielessään eilisen tapahtumia virtana, joka katkeaa vain huomisen huolien painosta, on luonut oravanpyörän, joka hiljalleen kuihduttaa mielen ja kehon.

Jatkuvan märehtimisen tuotos on ahdistunut mieli, joka alkaa etsiä keinoja helpotukseen. Jossain vaiheessa mikä tahansa tapa tyhjentää pää alkaa kiinnostaa. Merkkinä muutoksesta voi pitää sitä, että yhä useammin helpotus löytyy pullon ja savun sijasta jostain aivan muusta. Muiden kategoriaan voi laskea suuren osan harrastuksista, erityisen hyvin tehtävänsä täyttävät äärimmäistä keskittymistä vaativat lajit. Kun mielen täyttää haasteilla ja pulmilla, jotka voi itse valita, hallinnan tunne paranee.

Paradoksaalisesti päinvastainenkin strategia voi olla toimiva.

”Mutta hämmästyttävintä on, että kun annan itselleni luvan olla tietämätön ja hyväksyn, ettei minulla ole hallintaa, niin silloin luiskahdan läsnäolon tilaan. Ikään kuin avaudun ylöspäin ja saan intuitiivisen tiedon asiasta. Ensireaktio saattaa olla, että en tiedä, mutta sen hyväksymällä minussa syntyykin vastaus.”
– Tommy Hellsten, Inhimillisen tekijä

Tietämättömyys tekee tilaa uudelle ymmärrykselle. Hellsten ei ole turhaan tunnettu paradokseistaan.

Tosin tämä lähestymistapa on tosin niin radikaali, ettei sitä voi ehkä suositella täysin varauksetta vasta-alkajille. Jos on rakentanut identiteettinsä tiedolle ja hallinnalle, on ainakin hyvä varata riittävästi aikaa uuden tasapainon löytymiselle. Kriisistä toiseen ajautuvalle ihmiselle, jonka selviytymisstrategia on vuosia ollut tieto ja ympäristönsä hallinta, voi pienikin luopuminen olla pelottava ajatus.

Lisäksi mikään sellainen, joka ei edellytä erityistä ponnistelua, ei voi olla uskottavaa. Eihän? Turvallisempaa on hymähtää ja todeta hallinnan ja ymmärtämisen kyseenalaistaminen silkaksi hölmöydeksi. Ehkä se onkin lähtökohtaisesti käsittämätöntä. Mieletöntä.

Vai pitäisikö sanoa mindlessness?

Tämän takia luonnossa oleskelu kannattaa

Kuten arvata saattaa luonto on minulle hyvin tärkeä asia. Itse asiassa rohkenen väittää sen olevan meille kaikille hyvin tärkeä asia. On osoitettu, että luonnossa oleskelevat ovat paitsi onnellisempia myös tuntevat voivansa paremmin. Useammassa tutkimuksessa on tuotu ilmi luonnon parantava vaikutus ja luontoterapiaa tarjotaan jo vaihtoehtoisena hoitomuotona.

Kosketus luontoon toimii parantava ”lääkkeenä”

Pennsylvanian sairaalassa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että leikkauksesta toipuivat nopeammin ne, joiden toipilashuoneen ikkunasta näkyi puita kuin ne, joiden ikkunasta näkyi tiiliseinä. Luonnon todettiin vaikuttavan paitsi toipumisnopeuteen myös toipilaiden henkiseen hyvinvointiin. Tiiliseinää katselleet potilaat olivat masentuneempia sekä kokivat enemmän kipuja kuin ne potilaat, joiden ikkunasta näkyi puita.

Tutkijoita kuitenkin yllätti eniten se, että ikkunanäkymän vaikutus potilaiden paranemiseen oli suurempi kuin erot suunnitellussa leikkaushoidossa. Toisen tutkimuksen mukaan viheralueilla leikkiminen vähentää keskittymishäiriöisten lasten keskittymisongelmia. Kosketus luontoon toimii siis parantava ”lääkkeenä”.

Lukuisissa eri tutkimuksissa on kerrottu luonnon positiivista vaikutuksista. Se laskee verenpainetta, sykettä ja stressitasoa. Luonto edistää rauhaa ja rentouttaa, vahvistaa olemassaoloa ja selkeyttää ajatuksia. Sen läheisyys parantaa olotilaa ja kasvattaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Kiinnostavaa on, mistä nämä vaikutukset tulevat?

Tahallinen ja tahaton huomiokyky

Ihmisen huomiokyky voidaan jakaa kahteen osaan. Toinen näistä mahdollistaa keskittymisen vaativiin tehtäviin kuten kirjoittamiseen tai ajamiseen. Tämä suora huomio vaatii meiltä aktiivista suuntaamista ja käyttöä. Toinen osa on tahdosta riippumaton eikä vaadi meiltä lainkaan yrittämistä toimiakseen. Tätä tahatonta huomiota vetävät puoleensa erikoiset, liikkuvat, kirkkaat tai kauniit asiat sekä villieläimet ja jotkin sanat.

Psykologisen huomion palauttamisen teorian (attention restoration theory) mukaan, luonto palauttaa meille sen minkä jokapäiväinen rakennettu ympäristö meiltä kuluttaa. Kuten ruoka ja vesi palauttavat kehomme energiavarastoja, luonto palauttaa mieltämme ja huomiokykyämme. Tämän teorian mukaan kaupunkiympäristö on meille haastava ja kuluttava, sillä se vaatii meiltä jatkuvaa suoraa huomiointia. Luonto puolestaan ei vaadi meiltä mitään vaan se vetää huomiota puoleensa automaattisesta. Tämän vuoksi luonto ei väsytä mielemme kapasiteettia vaan lataa sitä.

Toisaalta luonto saattaa myös herättää pelkoja ja inhotusta. Luontopelkoa kokevalla herää luonnossa sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. He kokevat samoja mielialan ja terveyden kohentumisen tunteita kuin kaikki muutkin, mutta lisäksi he kokevat jonkin verran alakuloisuutta ja ahdistuneisuutta.

Ahdistuksen taustalla voi olla epämiellyttävät hirvikärpäset, pelko luonnon arvaamattomuudesta tai kokemus omasta pienuudesta ja kuolevaisuudesta. Näihin kokemuksiin liittyy kuitenkin tietoisuuden terävöityminen, joka puolestaan avaa henkilökohtaisia lukkoja. Luonnon hyvät terveysvaikutukset on todettu luontoympäristöstä ja vuodenajasta riippumattomiksi, joten ei ole väliä millaiseen viherympäristöön suuntaa itseään virkistämään.

Kiitos luonto, kun annat meille näin paljon hyvää!

Elvytys henkisestä uupumuksesta – rauhoittuminen, rentoutuminen, virkistyminen
Syvien reflektioiden käynnistyminen – itsensä hyväksyminen, arvomaailman löytyminen
Itsensä hoitaminen – mielialan kohentuminen, kokonaisvaltainen hyvinvoinnin nousu, paraneminen
Luontaiset yhteydet – juurtuminen, selkiytyminen

Lähteet:
theatlantic.com
naturenurture.org
issuu.com

6 kehoitusta ihmiselle puutarhassa

1. Anna energian virrata läpi ekosysteemin

Kaikella elämän ilmentymällä on oma energiansa ilmentääkseen elollista olemustaan. Juureva energia kaikelle elämälle puutarhassain tulee Auringosta. Kasvit käyttävät auringon energian fotosynteesin kautta omaksi kasvukseen. Energia liikkuu kaiken elävän läpi kasveista maanalaisen ekosysteemin käyttöön ja muuksi muuttuvaksi. Lopulta kaikki hajoaa, maantuu ja muuksi muuttuu – tämä on hienon elämän kiertokulun kokonainen ympyrä. Syödä ja tulla syödyksi. Ravita ja tulla ravinnoksi muiden. Joten ymmärtäkäämme arvostaen tämä.

2. Ymmärrä, jotta vesi on ihmeemme

Vesi on yhtä kuin elämä. Kunnioita vettä ja veden alkuperää. Ottakaamme vastuu veden alkuperästä ja sen käytöstä. Puutarhamme kasveja kastelessamme olkoot tarjoamamme vesi viimeinen tapa tarjota vettä viljelemillemme kasveille. Hoitakaamme maata niin, että se itsessään pidättää vettä ja tarjoaa sitä kasveille käytettäväksi. Suunnittele veden käytön vähentämistä ja kierrätystä. Kerää sadevesi talteen. Hidasta puutarhasi pintaveden virtausta kasveilla. Vaihda kastelua tarvitsevat yksivuotiset kasvit kutakuinkin itsekseen pärjääviin monivuotisiin kasveihin.

3. Herätä intohimo Maata kohtaan

Palvele Maata. Kuin metsä, kuin vesi ja kasvit – myös maa on itsessään elävä organismi. Maa on vielä jokseenkin ihmismielelle ymmärtämätön kokonaisuus, mutta meidän tulisi silti jättää koskematon jälki päälle maan, antaa maan elää, kasvaa, kehittyä ja tukea puutarhaamme ihan itsekseen. Meidän tulisi korjata ja suojella maata, tätä jo vahingoittunutta maata. Meidän tulisi kunnioittaa maata sen ollessa ihmeellisen elävä elämä ja palauttaa maalle kasvukauden jälkeen vähintään se minkä olemme maalta saaneet – mielellään palauttakaamme hiukan enemmän. Missä haluat kasvot kaikkeuden nähdä, juuri siinä ja siellä sinä ne näet, minä näen ne maassa.

4. Katso kuinka siemenet ja kasvit ovat perintömme.

Muutama vuosi sitten sain itseni kiinni ajatuksesta sekä toimesta, jossa kuljin itsestäänselvyyden siivittämänä siemenostoksille markettiin. Sieltähän ne kaikki siemenet saa, mistäs muualta. Siemeniin liittyy paljon itsestäänselvyyksiä, mutta vähintään yhtä paljon ihmeitä. Kasvukauden jälkeen useat kasvit jaksavat pohjoisessakin kypsyttää siemeniä perinnöksi, suvunjatkamiseksi sekä meille puutarhureille edelleen kylvettäväksi ja vaihdettavaksi toistemme kanssa. Osan tarvitsemistamme siemenistä voimme siis kerätä omasta puutarhasta. Siemen pitää sisällään elämän halun ja toiveen uudistumisesta sekä elollisen säilymisestä. Puutarhan kasvit tuottavat usein helposti ylijäämää siementen muodossa ja tämä antaa sinulle mahdollisuuden jakaa puutarhasi siemeniä muiden puutarhureiden kanssa ja vastaanottaa toisilta siemeniä ilmaiseksi ilman monikansallisia siemenyhtiöitä. Siementen kerääminen ja jakaminen on vallattoman hyväntahtoista ja pyhää monimuotoisuutta tukevaa. Siemensadon kehittymisen seuraaminen laajentaa puutarhan ulottuvuuksia entisestään. Ne antavat perintönsä pyyteettä – kasvit elämänsiemenensä.

5. Katso ympärillesi ja arvosta kaikkea katsomaasi, pysähdy ja ihmettele.

Tänään marraskuisessa pakkaspuutarhassa katson hieman kaihoisin mielin talveen uinuvaa puutarhaa. Hento, unelias, vielä niin läpinäkyvä lumipeite on kasaantunut keijujen kokoisiksi kukkuloiksi päälle talven törröttäjien, kuten perhosten suosiman dorianvillakon. Tämän dorianvillakon siemenhöytyvät ihmetyttävät jälleen, varsinkin kun matalalta paistavan auringon kirkkaat säteet laskeutuvat hyväntuulisiin haihtuvaisiin. Kimmeltäviä kauneuksia oih, näin vaipuu kaikki talviuneen, vaikka tässä välitilassa vielä on kaikki. Ei ole enää syksy, ei vielä talvi – välitila ja minä siinä. Millaisia ihmeitä sinä näet tässä välitilallisessa puutarha-ajassa puutarhassasi?

6. Kiitä sadostasi, kiitä kokemastasi oli kasvukautesi millainen tahansa.

Jokainen kasvukausi on erilainen ja jokaisesta voin löytää kaiken hyvän. Kuten mestari Lao Tzu on sanonut: Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on; iloitse siitä, miten asiat ovat. Kun ymmärrät, ettei mitään puutu, koko maailma on sinun. Viljele monimuotoisuutta, silloin yhden lajin ns. epäonnistuminen ei edes tunnu suurelta menetykseltä. Monimuotoisuus ruokkii elämää ja aina jokin selviää ja kukoistaa herätääksemme ilomme. Jokainen niin kutsuttu epäonnistuminenkin on kuitenkin oppimisen lahja, joka avaa meitä kasvulle ja kehittymiselle puutarhurinakin. Mistä niin sanotuista epäonnistumisista sinä kiität tänään?

Osaatko erottaa omat unelmasi muiden haaveista?

Sanotaan, että meillä kaikilla on kaksi perhettä. Toinen on se, jossa elämme ja toinen on se, jonka olisimme halunneet. Mitä pienempi ero näiden kahden perheen välillä on, sitä onnellisempi ihminen on, ja tietysti myös toisinpäin. Itselläni tämän sisäisen ristiriidan yhteensovittamiseen on mennyt kauan.

Lähtökohtaisesti pidin tavoiteltavana elämää, joka olisi mielestäni ollut kovin normaalia ja tavallista: omakotitalo lähiössä, 2,7 lasta pienellä ikäerolla, harrastaisimme säännöllisesti liikuntaa yhdessä, meillä olisi koira tai kissa, mieheni olisi sopivasti menestynyt, tekisimme muutaman ulkomaanmatkan vuodessa, tiedättehän – suurin murheeni olisi valinnan vaikeus keittiötasojen pintamateriaalien liian laajasta valikoimasta keittiöremontin yhteydessä.

suurin murheeni olisi valinnanvaikeus keittiötasojen pintamateriaalien liian laajasta valikoimasta keittiöremontin yhteydessä.

Se, että kuvasin juuri tarkasti vanhempieni menneisyyden valintoja ja haaveita, ei onneksi jää lähes 40-vuotiaana huomaamatta. Eikä myöskään se, että oma elämäni on muotoutunut aivan toisenlaiseksi. Oman tarinani voin kertoa kahdella tavalla: sain kaiken äsken listatun jo aikaisin, ja päädyin menettämään sen vastentahtoisesti tai sitten niin, että elämän taitekohdissa olen itse valinnut toisin kuin olin alun perin kuvitellut tekeväni.

Monesti voi kestää lähes koko elämä oppia erottamaan omat haaveensa ja toiveensa vanhempiensa omista. Tähän ei liene mitään oikotietä, sillä siihen tarvitaan väistämättä kasvamista ja itsetuntemusta. Kriisit ja menetykset nopeuttivat itselläni tätä, mutta niitä en kenellekään toivo. Siksi kannattaakin myös hyvinä aikoina haastaa itseään hankalien kysymysten ääreen.

Oppiakseen tunnistamaan omia haaveitaan täytyy erottaa sisäinen motivaatio ulkoisesta. Millaisista asioista saan oikeasti voimaa, iloa ja voimavaroja itselleni? Teenkö tietoisesti näitä asioita? Elänkö nyt, pakenenko suorittamiseen tai onko elämäni tauolla? Kuuluuko sisäisessä puheessani edelleen vanhemman ääni vai omani?

Toinen avain kaikessa yksinkertaisuudessaan on hyväksyä nykyisyys ja tehdä sillä parhaansa. Jos asettaudun lapsen asemaan aistimaan sitä, miten vanhempani haluaisi toisenlaisen perheen, toisenlaisen puolison, toisenlaisen lapsen – miten onnettomalta se tuntuukaan. Todella moni meistä on kasvanut vanhemman kanssa, joka olisi toivonut itselleen toisenlaisen elämän, ja mitä luultavammin olemme kärsineet tuosta sanoittamatta jääneestä kaipuusta.

Vanhempana haluan näyttää monin tavoin lapsilleni, että juuri teidät olen halunnut elämääni. Vaikka elämä ei ole moneltakaan osin mennyt kuten olisin toivonut, tänään iloitsen tästä.

Vanhempana haluan näyttää monin tavoin lapsilleni, että juuri teidät olen halunnut elämääni. Vaikka elämä ei ole moneltakaan osin mennyt kuten olisin toivonut, tänään iloitsen tästä. Valitsen asioita ja menen kohti haaveita, joista innostun. Haluan kasvattaa lapsia, jotka löytävät oman tiensä helpommin kuin minä. Tähän toivottavasti auttaa vanhempi, joka edelleen opettelee aktiivisesti tuntemaan itseään, sekä pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja voimavaroistaan.

Minna Jaakkola

asiantuntija, Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Tekemällä aikaa tulen subjektiksi

Kenialainen työtoverini nauroi touhuiluani ja totesi: ”Teillä länsimaalaisilla on kellot, mutta meillä on aika.” Niin. Perinteinen afrikkalainen tekee aikaa. Hänelle aika syntyy ja saa sisällön elämän merkityksistä. Ihmisten välisissä kohtaamisissa tehdään aikaa sanan syvimmässä merkityksessä. Ihmisten kohtaamisessa aika saa sisällön ja merkityksen. Kello ei rajoita tapaamista, vaan tapaaminen määrittää ja luo aikaa.

Usein aika kuvataan janaksi tai jatkumoksi, jossa aika kulkee lineaarisesti, yleensä vasemmalta oikealle. Aika siis tulee jostakin ja menee johonkin kertaluonteisesti. Sitä voi säästää, kuluttaa ja tuhlata. Aika kulkee, juoksee tai matelee. Aika alkaa olla haluttavampi resurssi kuin raha. Aika rajoittaa ja ohjaa tekemistä. Ihminen juoksee joko ajan perässä tai sitä karkuun. Toisaalta joillain on aikaa liikaakin ja sitä on vaikea saada kulumaan. Joidenkin fyysikkojen mielestä aikamatkailu on mahdollista heti, kun opimme taivuttamaan aikaa.

Länsimainen aikakäsitys voidaankin mieltää junaksi, jossa ihminen istuu kasvot menosuuntaan. Junan puksuttaessa eteenpäin, tulevaisuuteen, menneisyys jää taakse, eikä sinne enää palata.

Perinteinen afrikkalainen aikakäsitys hahmottuu ympyränä. Kaikki aika siis on jo olemassa. Aikaa ei tule mistään lisää eikä se myöskään kulu, vaan se toistaa itseään rytmisessä syklissä. Aamu – päivä – ilta – yö. Kesä – syksy – talvi – kevät. Syntymä – elämä – kuolema. Lapsuus – nuoruus – keski-ikä – vanhuus. Myös luonto toistaa tätä samaa esimerkiksi ravintoketjun ja kiertokulun kautta – siemen itää – kasvaa kasviksi – lakastuu – maatuu ravinnoksi, jossa siemen taas itää jne.

Toinen tapa hahmottaa afrikkalaista aikaa on istua ajan junassa toisin päin: kasvot junan perään päin. Tulevaisuus on tuntematon, emmekä näe sitä, siksi se on takanamme. Menneisyys sen sijaan on tuttua ja näemme sen tapahtumat edessämme. On luontevaa istua ajan junassa kasvot tulosuuntaan päin ja katsella kaikkea mennyttä, jonka jo tunnemme. Näinpäin kulkiessa ei myöskään ole niin houkuttelevaa antautua kiireelle. Kaikki tuttu ja tunnettuhan jo on tässä. Miksi siis kiirehtiä selkä edellä johonkin tuntemattomaan?

Käsitys ajasta vaikuttaa hyvinvointiimme. Kello ohjaa meitä ulkoapäin ja olemme sen objekteja, ikään kuin voimattomia ajan kulumisen uhreja. Kun sen sijaan teemme aikaa, muutumme subjekteiksi. Ajasta tulee osa meitä ja se määrittyy itsemme kautta. Ajan subjektina olemme läsnä, kiire muuttuu vieraaksi ja ajan hallinnan käsite saa aivan uuden sisällön. Ajan subjektina oleminen myös pakottaa nöyrtymään elämän edessä. Huomaamme, että ajan subjektius ei synny voimalla ja pakottamalla, vaan suostumalla, hyväksymällä ja rakastamalla.

6 teen superterveellistä ainesosaa – ovatko nämä sinulle jo tuttuja?

Hidasta elämää -tuoteperheen uusin jäsen on ihastuttava Hetki itselle -teesekoitus. Suomalaisen Aaro Forsmanin teetalon valmistama erikoistee koostuu kuudesta eri ainesosasta. Virkistävä ja rentouttava tee on myös varsinainen terveyspakkaus. Tässä lyhyet esittelyt ainesosien terveysvaikutuksista:

Vihreä luomuviljelty tee

Vihreä tee sisältää paljon antioksidantteja. Vihreän teen sisältämät katekiinit estävät syöpää, alentavat kolesterolia, tappavat bakteereja ja tukevat painonpudotusta. Vihreän teen sisältämä aminohappo teaniini rentouttaa aiheuttamatta väsymystä. Eräs suomalainen konkarilääkäri totesi vihreän teen olevan terveydelle parasta mitä luonto pystyy meille tarjoamaan (Lue lisää Vihreän teen terveysvaikutuksista)

Mausteinen luomuinkivääri

Inkivääri on luontainen kipulääke ja tulehdusten rauhoittaja. Se hoitaa myös vatsavaivoja, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lämmittää kylmänä vuodenaikana.

Luontainen lime-sitrusöljy

Sitruunaöljy virkistää, raikastaa ja rauhoittaa mieltä. Sitruunan puhdas ja virkistävä tuoksu auttaa parantamaan työtehoa. Se tekee myös hyvää ruoansulatukselle.

depositphotos_120365596_m-2015 — Ylang Ylangin eli tuoksuilangiapuun kukka

Ylang Ylang

Myös tuoksuilangian nimellä tunnettu Kaakkois-Aasiassa kasvava sensuelli kasvi, jonka kukista saatavaa öljyä käytetään vapauttamaan ja rentouttamaan. Eksoottisen huumaava tuoksu yhdistetään rakkauteen ja naisellisuuteen.

Luomunokkonen

Nokkonen on varsinainen ravinteiden tehopakkaus, joka sisältää mm. C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia ja piitä. Nokkosta on perinteisesti pidetty hyvän kunnon, vastustuskyvyn, elinvoiman ja seksuaalisen potenssin lisääjänä.

Neidonhiuspuu

Neidonhiuspuu eli Gingko biloba on kiinalaisessa lääkinnässä runsaasti käytetty lääkekasvi ja nykyään gingko kuuluu myös Euroopassa, varsinkin Saksassa ja Ranskassa, eniten käytettyihin kasvirohtoihin. Gingko parantaa verenkiertoa, torjuu tukoksia ja laajentaa verisuonia. Näiden ominaisuuksien johdosta se torjuu monia vanhuuden vaivoja.

Hetki itselle -teetä voit tilata Hidasta elämää –verkkopuodista.

Hetki itselle – Maustettu vihreä tee, luomu (100g)

Pystytkö henkisesti hengittämään?

Tapasin hetki sitten ”sattumalta” ystävän pitkästä aikaa ja siinä jutellessamme sanoin, että minulta saisi nyt tilata aiheen, josta voisin kirjoittaa keskiviikkokolumnin. Ystäväni sanoi välittömästi, että vapaus on teema, joka hänen elämässään on ollut viime vuosina hyvin merkittävä asia ja joka on hänen elämässään ikään kuin sateenvarjo, jonka alle kaikki valinnat asettuvat.

Hänen näin sanottuaan ymmärsin, että vapaus on myös itselleni sateenvarjon kaltainen asia. Se on juttu, joka on ohjannut paljon myös omia viimeaikaisia valintojani – tiedostamattani kylläkin.

Tunnustelin vähän sitä, miltä vapauden vastakohta tuntuu. Kehollisestikin tunnen ahtautta, jotain joka velvoittaa ja vaatii. Vapauden vastakohta orjuuttaa, sitoo liikaa ja rajoittaa liikkumavapautta.

Valintoja voivat ohjata erinäiset tunteet. Pelko tulee tässä heti ensimmäisenä mieleeni. Luulen, että moni meistä jää kuluttavaan työpaikkaan tai onnettomaan parisuhteeseen pelon vuoksi. Pelko toimeentulosta, loppuelämän yksinjäämisestä, tyhjän päälle jäämisestä ja tuomituksi tulemisesta päättävät joskus sen puolesta, että mieluummin jää kuin lähtee.

Minusta tuntuu nyt, kun aihetta ajattelen, että itse asiassa melkein meidän kaikkien ympärillä taitaa olla niitä, jotka vaativat vanhassa pysymistä, vartioivat oikeaa oppia ja ajattelutapaa ja ajavat kriittisillä huomioillaan lähellään olevat pysymään paikallaan. Ehkä siksi että itse pelkäävät niin paljon.

Vapaus on iloa ja itsensä rakastamista ja sisäistä tilaa niin, että pystyy hengittämään. Olen jo jonkun aikaa ajatellut, että ihmisen sisin saattaa kaivata oikeastaan vain yhtä asiaa – sielun vapautta. Vanhat painolastit, ikävät muistot, tunnelukot, velvollisuudet ja sisäiset vaatimukset ovat isoja asioita ja niistä vapautuminen vaatii monesti paljon henkistä työtä. Vapaudenkaipuu on vienyt minutkin polulle, jolla olen suorastaan intohimoisesti kohdannut itsessäni olevia kipukohtia ja kääntänyt kaikkia mahdollisia kiviä. Tämä ei ole ollut helppo valinta, mutta itselleni kuitenkin se ainoa mahdollinen.

Vapaudella on hintansa – niinhän meillä usein sanotaan. Hintana on monta kertaa vanha, jonka joutuu ”uhraamaan”, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Silta vanhan ja uuden välillä voi herättää yksinäisyyden, epätoivon, epävarmuuden ja tyhjyyden tunnetta, mutta kaikki tuo haihtuu yleensä siitä kohtaa, kun uusi maisema alkaa häämöttää ja päämäärä on edes jollain tavalla selvillä. Aina ei maisemakaan häämötä vaan luottamus tai intuitio kertoo, että suunta on oikea.

Vapaus on iloa ja itsensä rakastamista ja sisäistä tilaa niin, että pystyy hengittämään.

Voisiko olla niin, että todellinen vapaus liittyy läsnäoloon, tässä ja nyt -elämiseen? Se ei ole menneeseen tai tulevaisuuteen, ihmisiin ja asioihin takertumista vaan pyrkimystä jokaisen hetken kohtaamiseen sellaisena kuin se näyttäytyy. Ehkä se on oman tontin putsaamista turhista rojuista niin, etteivät ei-toivotut vieraat pääse omalle tontille eli omien rajojen sisäpuolelle. Se on uskollisuutta itseä kohtaan ja itsen kanssa linjassa elämistä. Vapaus on rakkautta ja hyväksyntää vähän joka suuntaan.

Oletko sinä vapaa?