Pahoinvoinnin paras vastalääke on aito myötätunto – Entä jos antaisikin pehmeyden sanella tahdin?

”Vain myötätunto on terapeuttista – sillä kaikki pahoinvointi ihmisessä johtuu rakkauden puuttumisesta.” – Osho

Myötätunto, sydämen pehmeä voima, on tärkeä elementti matkalla omaa ihmisyyttämme ja henkisyyttämme kohti. Lue alta niistä seitsemästä eri tavasta, joilla se hoivaa meitä.

Myötätunto avaa tarvittavan lempeyden itseämme kohtaan

Jokaisessa meissä on sellaisia osia, jotka eivät halua tulla läheiseksi itsemme kanssa, hyvästä syystä. Olla rehellisiä ja katsoa tärkeitä asioita, silloinkin, kun se ei ole miellyttävää. Me pelkäämme muutosta. Luopumista ja sellaisten asioiden kohtaamista, jotka ovat pelottavia.

Asia, jonka tarvitsemme avuksi, on pehmeys, joka ymmärtää ja suhtautuu myötätuntoisesti itseämme kohtaan haasteidemme kanssa. Itseasiassa, ilman myötätuntoa, emme tule avautumaan näille asioille. Kaipaamme jonkun ymmärtävän ja hyväksyvän vaikeutemme, jotta avaudumme. Sitä, että joku kuulee sen, että emme halua tätä. Kun tulemme kuulluksi, olemme jo avautuneet.

Se, mikä itseasiassa kuulee meitä, olemme me itse. Se, joka syleilee pelkojamme ja haluttomuuttamme, on oma sydämemme. Sen pehmeys, herkkyys ja myötätunto omaa kokemustamme kohtaan.

Myötätunto auttaa hoivaamaan henkisiä haavojamme

Kenties olet kuullut Rumi-nimisen tunnetun mystikon ja runoilijan lauseen siitä, että haava on paikka, josta valo loistaa sisään. Henkinen työskentely on muutakin, kuin omien haavojen katsomista, mutta haavat ovat tärkeitä ovia. Niiden kokemusten sisällä, joissa olemme kokeneet jotain kipeää, on jotain, jonka tarvitsemme. Olemme menettäneet osia itseämme, kun meidän on ollut tarpeen sulkea yhteys sellaisiin kokemuksiin, jotka olivat liian kivuliaita sen hetkiselle itsellemme. Tai olemme sulkeneet herkkyyttämme pois, jotta välttäisimme kokemusten toistumisen.

Sydämen pehmeä voima, on kuin pehmeä käsi, joka laskeutuu näiden kipeiden kohtien päälle. Syleilee niitä, antaen niiden olla ja hyväksyen kipeyden. Hoitaen ja parantaen, vailla tarvetta korjata, ollen vain läsnä niille, antaen pehmeydellään luvan avautua sellaisella tavalla ja tahdilla, jonka haava itse valitsee.

Tämä pehmeys on ainoa asia, joka auttaa haavojamme parantumaan. Se on se jokin, jonka sielumme ja psyykemme tarvitsee, voidakseen uskaltaa ja luottaa parantumiseen.

Henkinen soturi ei anna kenenkään viedä häneltä kykyä tuntea maailman kosketus sydämessään.

Myötätunto auttaa avautumaan ulospäin elämälle

Pehmeys josta puhun, on myös herkkyyttä. Se on herkkyyttä ja pehmeyttä omaa kokemustamme kohtaan, toisia kohtaan ja myös koko maailmaa kohtaan. Mitä enemmän sydämemme avautuu myötätunnon kosketuksesta omalle kokemuksellemme ja haavoille joiden vuoksi olemme sulkeutuneet, sitä enemmän avaudumme maailmalle ja sille, kuinka se koskettaa sydäntämme.

Yksi tapa katsoa henkistä kasvua, on se, kuinka avoimia olemme todellisuudelle. Jotta voimme olla avoimia sydämissämme, tarvitsemme avoimuutta ja herkkyyttä, jonka myötätunto tuo mukanaan. Myötätunto saa sydämemme herkistymään siten, että näemme elämän kiertokulun kauneuden ja kykenemme koskettumaan siitä. Elämän ihmeellisyys alkaa näyttäytyä taivaan kauneudessa, siitä kuinka lehdet putoavat puista ja siinä, kuinka arvokas ihmisen elämä on kaikkien niiden ponnistusten ja vaikeidenkin hetkien kanssa, jotka kuuluvat osaksi sitä.

Elämä näyttäytyy meille kauneudessaan ja hoitaa meitä kauneudellaan, kun herkistymme sen kosketukselle.

Myötätunto auttaa ymmärtämään muita

Yogi Bhajan nimisen henkisen opettajan opetuksiin nykyajan ihmiselle kuului lause; ”ymmärrä myötunnon kautta, tai ymmärrät väärin aikamme luonteen.”

Lausetta voi tutkia monin tavoin. Se kertoo vahvasti siitä, että voimme ymmärtää aikamme tapahtumia, itseämme tai toisia vain myötätunnon kautta. Maailmamme tapahtumat, kuten myös ratkaisut, joita nyt tarvitsemme, ovat ymmärrettävissä vain, kun pystymme näkemään ja tuntemaan sydämellämme sen pinnallisen tason tuolle puolelle, jossa suuri osa elämästämme tapahtuu, ja josta maailman tapahtumat kumpuavat.

Sydän, avoin ja myötätuntoinen sydän, näkee aina toisen sisälle saakka. Se ymmärtää miksi ja miten. Se antaa siunauksensa ja kutsuu tuolla siunauksellaan toistakin lähemmäs sydäntään. Tätä pehmeyttä tarvitsemme, paitsi ymmärtääksemme, myös kutsuaksemme toisiamme lähemmäs parantumista. Tiedät tämän varmasti, kun kuvittelet tai muistelet sellaista hetkeä, kun joku oli sinulle paikalla vailla halua vaikuttaa. Kuunteli herkästi ja ymmärtäen, kutsuen sinun sydämesi herkkyyttä luottamaan.

Myös anteeksianto edellyttää myötätuntoa. Myötätuntoa sitä kohtaan, miltä meistä tuntuu. Sydämen ymmärrystä sitä kohtaan, mistä toisen toiminta kumpuaa.

Miten myötätunto toimii?

Myötätuntoa voi harjoittaa monin tavoin. Jo se, että luo sisällään ajatuksen ja intention siitä, että on lämmin ja pehmeä toisia kohtaan, on merkityksellistä ja parantavaa. Pehmeä ja lämmin toiminta toisia kohtaan, silloinkin, kun tunnemme sydämessämme muuta kuin lämpöä toisia kohtaan, on merkityksellistä. Luomme sillä pehmeyttä ja lämpöä itsellemme ja välillemme.

Suorin ja lopulta todellisin tapa kutsua myötätunto esiin, on avautua sille, mitä sydämellämme on. Sydämemme voi olla juuri nyt kivun, vihan, surun tai sulkeutuneisuuden tilassa. Tai voimme olla tilassa, jossa välttelemme sitä, mitä sydämellämme on. Meidän ei tarvitse muuttaa sitä, miten asiat ovat, vaan riittää, että annamme huomiomme sille, mitä sydämellämme on. Kun olemme avoimia sille sellaisena kuin se on, myötätunto saapuu paikalle ja koskettaa kokemustamme. Se on kuin kuin tuki, joka saapuu antamaan lempeytensä sille kokemukselle, joka sydämessämme on.

Pohjimmiltaan emme voi pakottaa myötätuntoa, sillä myötätunto on jotain suurempaa kuin yrittämisemme. Voimme kuitenkin luoda sille tilan, jonne se voi saapua.

Mitä myötätunto on?

Myötätunto ei ole tunne, eikä se se ole toimintaa, vaikkakin myötätunto voi vaikuttaa molempiin. Se ei ole tapa kuunnella toista, tai toiselle tai itselle olemista, vaikkakin se tuo mukanaan kyvyn molempiin. Myötätunto on oman pohjimmaisen olemuksemme ominaisuus. Siinä ilmenevä maku ja tuoksu. Yksi sen ominaisuuksista. Myötätunnon harjoittaminen ja oman sydämensä lähestyminen tavalla, joka antaa myötätunnolle mahdollisuuden ilmentyä, on tärkeää siksi, että sen kautta olemme kosketuksissa sen kanssa, mitä pohjimmiltamme olemme.

On olemassa henkisiä perinteitä, jotka ovat valinneet harjoituksekseen myötätunnon ja sille avautumisen. Miksi? Varmasti siksikin, että tarvitsemme myötätuntoa maailmassa, mutta myös siksi, että kun lähestymme yhtä pohjimmaisen luontomme ominaisuutta tai makua, lähestymme sen kaikkia ominaisuuksia, itseämme. Vaikka aluksi koemme, että tämä energia on jotain, joka koskettaa meitä, ajan myötä alamme huomata, että tämä energia, kenttä tai tietoisuus, joka toisinaan maistuu pehmeältä ja myötätuntoiselta, on itseasiassa oma tietoisuuteni. Se, mitä olen.

Myötätunto on kuin ravintoa, jonka voimin sydän alkaa avata omia terälehtiään.

Kun pehmeys sanelee tahdin

Myötätunto muuttaa käsitystämme matkasta ja sisäisestä työskentelystä erilaiseksi. Alamme ymmärtää, että meidän ei tarvitse puskea itseämme minnekään.

Itseasiassa, huomaamme, että hyvästä syystä suojautunut sielumme avautuu itselleen luonnollisimmin sen kautta, että se tulee kohdatuksi lempeydellä ja pehmeydellä. Rakastettuna, kunnioitettuna ja täysin ymmärrettynä. Kun se kokee, että kukaan ei enää pakota sitä mihinkään, se alkaa luottaa. Myötätunnon mukanaan tuoman pehmeyden myötä se tulee kohdatuksi tavalla, jota se on kaivannut. Se alkaa avautua sille luonnollisella tavalla, kerros kerrokselta, omassa tahdissaan. Herkän kukan tavoin, se avaa teräkehden kerrallaan ja paljastaa meille ihmeellisyytensä.

 

Alla myötätunnon mantranakin tunnettu Om mani padme hum -mantra.

15 henkisen hyvinvoinnin merkkiä – Osaat olla tekemättä mitään

Olen viimeiset 10 vuotta tehnyt tietoisesti henkistä työtä. Näiden vuosien aikana, seuratessani omaani ja asiakkaitteni kasvua, olen laittanut merkille monia asioita, jotka kertovat henkisen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Tässä yleisimmät positiiviset merkit:

  1. Elämänhalusi on vahva. Vaikka alakulo, ahdistus tai huoli valtaisikin mielesi aika ajoin, olet säilyttänyt uteliaisuuden elämää kohtaan ja elämäsi tuntuu merkitykselliseltä.
  2. Olet joustava mieleltäsi. Pystyt tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja sinulla on henkistä joustavuutta eri tilanteissa. Tämä ilmenee esim. pyrkimyksenä ymmärtää muita ihmisiä, kykynä suhtautua avoimin mielin erilaisiinkin ajatuksiin ja joustaa omista haluistasi tarpeen tullen.
  3. Et ota itseäsi turhan vakavasti. Olet onnistunut säilyttämään lapsenkaltaisen leikkimielisyyden ja ilon elämässäsi, vaikka aina ei menisikään hyvin.
  4. Luotat itseesi. Sinulla on realistisen myönteinen käsitys itsestäsi, omista vahvuuksistasi ja heikkouksistasi. Uskallat ottaa sen riskin, että epäonnistut yrittäessäsi jotain uutta. Olet valmis laajentamaan mukavuusaluettasi ja oppimaan virheistäsi.
  5. Osaat pyytää ja antaa anteeksi. Pystyt tarkastelemaan omaa toimintaasi objektiivisesti ja näet mikäli olet toiminut väärin. Osaat nöyrtyä oman inhimillisen erehtyväisyytesi äärellä. Ymmärrät että myös toiset ovat erehtyväisiä ja heillä on oma historiansa ja kipukohtansa, jotka saavat heidät käyttäytymään tietyllä tavalla. Ymmärrät että anteeksianto on paras tapa helpottaa omaa oloasi ja päästä elämässä eteenpäin.
  6. Osaat antaa itsellesi anteeksi. Pystyt suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti, ymmärtämään käyttäytymisesi syyt, korjaamaan virheesi ja menemään elämässäsi eteenpäin juuttumatta itsesyytöksiin.
  7. Otat vastuun omasta elämästäsi. Et ajelehdi elämän läpi kuin tuuliajolla, vaan ymmärrät että sinulla on viime kädessä päätösvalta ja vastuu omasta elämästäsi. Et syyttele muita vastoinkäymisistäsi, vaan korjaat kurssia ja teet parhaasi vaurioiden minimoimiseksi.
  8. Pidät hyvää huolta itsestäsi. Rakastava suhde itseen on henkisen hyvinvoinnin ytimessä. Itseään rakastava ihminen pitää hyvää huolta henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnistaan.
  9. Tunnet olosi turvalliseksi. Luotat siihen että elämä kantaa ja asioilla on tapana järjestyä. Et romahda jokaisesta kuopasta ja mutkasta matkan varrella, vaan perussuhtautumisesi elämään on positiivinen. Uskallat myös luottaa muihin ihmisiin ja päästää ihmiset lähellesi. Toki valitset viisaasti sen keneen luotat ja kenet haluat päästää lähellesi. Kaikki eivät ole ystäviä.
  10. Et välitä liikaa muiden mielipiteistä. Ymmärrät ettet voi miellyttää kaikkia ja että siihen pyrkimällä uuvutat vain itsesi ja päädyt elämään elämääsi muiden tahdon mukaisesti. Osaat kuunnella omaa sisäistä viisauttasi ja elät elämääsi omien arvojesi mukaisesti tehden sellaisia valintoja jotka ovat sinulle hyväksi. Osaat elää tasapainossa huomioiden omat ja muiden tarpeet.
  11. Osaat olla tekemättä mitään. Sisäinen levottomuus näkyy usein jopa pakonomaisena tarpeena puuhastella jatkuvasti jotakin. Kun sisäinen rauhantunteesi lisääntyy, pystyt nauttimaan myös tekemättömyydestä, sallimaan itsellesi tarvitsemasi levon ja tuntemaan puhdasta olemisen iloa.
  12. Et kaipaa jatkuvaa huomiota ja hyväksyntää toisilta, muttet myöskään tunne tarvetta piilotella itseäsi ja osaamistasi. Olemme lapsina saattaneet jäädä vaille tarvitsemaamme rakkautta, huomiota, tukea ja hyväksyntää. Joskus tämä näyttäytyy huomionkipeytenä ja tarpeena saada kiitosta muilta, jotta voisi tuntea tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi. Kun suhde itseen on hyvä, ei tällaisilla ulkoisilla sosiaalisilla palkkioilla ole enää yhtä lailla merkitystä. Tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi ja uskallat myös loistaa kaikessa kauneudessasi.
  13. Pystyt sitoutumaan. Kun tiedät kuka olet ja mitä haluat ja sinulla on henkistä voimaa tehdä työtä haluamisesi asioiden eteen, osaat ja uskallat sitoutua valitsemaasi työhön, projektiin tai ihmissuhteeseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö olosuhteet voisi muuttua niin, että joudut tekemään uuden valinnan sen suhteen mihin ja keneen sitoudut. Kyky keskittyä ja sitoutua on kuitenkin yksi onnistumisen edellytyksistä. Kun voit henkisesti hyvin, osaat tehdä hyviä päätöksiä ja uskallat laittaa kaiken peliin ihmissuhteissasi, työssäsi ja saadaksesi sen mitä elämältä haluat.
  14. Siedät pettymyksiä. Kyky sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia on tärkeää henkisen tasapainon kannalta. Elämä on ennalta arvaamatonta ja jokainen meistä joutuu pettymään. Jos henkinen sietokykysi on hyvä, pettymykset eivät saa sinua kanveesiin ainakaan pitkäksi aikaa. Säilytät toimintakykysi ja pystyt käsittelemään tapahtuneen niin, että näet kokemuksen sisältämän oppiläksyn.
  15. Uskallat rakastaa. Oman sydämen avoimena pitäminen, kyynisyyden torjuminen ja haavoittuvuutensa sekä viattomuutensa säilyttäminen vaativat rohkeutta ja henkistä vahvuutta. Moni näyttäisi ajattelevan, että kyynisyys, kriittisyys, puhtaasti järjellä eläminen ja sydämen sulkeminen ovat vahvuutta, mutta todellisuudessa ne ovat tapoja suojata itseään satutetuksi tulemiselta. Se ei ole vahvuutta, vaan se riistää meiltä elämämme tärkeimmän voimavaran: rakkauden. Kyky rakastaa ja vastaanottaa rakkautta on henkisen terveyden merkki. Hyvinvoiva, eheä ihminen kykenee tuntemaan rakkautta ja myötätuntoa paitsi itseään ja omia läheisiään, myös muita ihmisiä ja koko maailmaa kohtaan. Puhdas pyyteetön rakkaus kumpuaa omaa persoonaa syvemmästä lähteestä: ihmisen sielusta, joka muistaa sen, että jokainen meistä on rakkauden arvoinen. Kun sinulla on yhteys tähän sisäiseen keskukseesi, olet löytänyt kaikkein voimallisimman henkisen hyvinvoinnin lähteesi.

Kukaan meistä tuskin yltää näillä kaikilla mittareilla huippupisteisiin, eikä tarvitsekaan. Elämä on kuin sydänkäyrä: se menee ylös ja alas. Me kaikki kannamme repussamme elämänhistoriaamme ja sen jättämiä kolhuja.

Joskus tulee niin iso kriisin paikka, että henkinen hyvinvointi tuntuu lentävän joksikin aikaa ikkunasta ulos. Lohdullista on se, että kaiken kaikkiaan yhä parempaan tasapainoon on täysin mahdollista päästä. Jos elämä nostaa toistuvasti pintaan vanhoja käsittelemättä jääneitä juttuja, niitä on hyvä katsoa silmästä silmään ja tehdä asioille jotakin.

Toimivia keinoja on vaikka minkälaisia ja niiden valitsemisessa paras apu on oma intuitio. Tutkimalla eri vaihtoehtoja ja kuulostelemalla mikä vetää puoleensa, löytää parhaat välineet oman henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.


Kurkkaa herkän voimakortit ja Helpotusta erityisherkän elämään -kirja:

Me ollaan sankareita elämän ihan jokainen

Hidasta elämää -toimitus valitsi kuusi poimintaa J.Karjalaisen sanoituksista. Samalla onnittelemme 60 vuotta täyttävää musiikin mestaria, joka on ainutlaatuisella tavalla taltioinut suomalaista sielunmaisemaa lauluihinsa vuosikymmenten ajan.

”Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän.”

-Hän-

”Yhdessä kuljetaan, päivän kirkkauteen.
Tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupineeja.
Ja sä tulet mua vastaan. Tartut käteeni.
Tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja”

-Villejä lupiineja-

”Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet.
Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet.
Mä tunnen kuuset isoiks kasvaneet.
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään.
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään.
Seisahdun ja katselemaan jään.”

-Mä käännyn hiljaa pois-

”Tähtilampun alla.
Siinä sängyn laidalla.
Kun me kerran suudeltiin.
Oi mä uskoin ihmeisiin.”

-Telepatiaa-

”Me ollaan sankareita kaikki.
Kun oikein silmiin katsotaan.
Me ollaan sankareita elämän.
Ihan jokainen.”

-Sankarit-

”Mul on syntsa ja skitta ja vahvari.
Pitsiverhoissa ruusukuvio.
Mul on huoneessa mennyt maailma.
Mul on loistava tulevaisuus.”

-Mennyt mies-

Älä pelkää innostua liikaa – innostus on ihmevoima, joka saa aikaan muutoksen

Innostuessamme keskitymme täysillä siihen, mikä juuri sillä hetkellä on tärkeää. Kun haaste ja osaamisemme kohtaavat toisensa sopivassa suhteessa, hupsahdamme huomaamattamme flow-tilaan. Uppoudumme tekemiseen, niin että unohdamme syödä, juoda, käydä pissalla. Unohdamme jopa itsemme, muusta puhumattakaan. Homma hoituu kevyesti, kuin leikkien. Olo on onnellinen.

Innostuminen edellyttää tekemisen arvostamista, uteliaisuutta, sinnikästä kokeilemista ja kykyä nauttia pienistä onnistumisista. Lapsille luontaisia asioita. Heillä mitä vaan voi syntyä mistä vaan, milloin vaan. Koko elämä on yhtä suurta innostumisen arvoista ihmettä.

Olen juuri seurannut 10-vuotiaan pojantyttäreni käsinseisontatreenejä. Kymmeniä ja taas kymmeniä yrityksiä. Joka päivä. Sitkeää sinnikkyyttä, hehkuvia poskia, pieniä edistysaskelia, suurta iloa. Aristavien ranteiden aamuja. Aristus unohtuu kuitenkin hetkessä, koska uusi päivä, uudet treenit, uusi flow.

Mihin, milloin ja miksi lapsen innostus katoaa?

Kasvatetaanko meidät siihen, että innostua saa vain (muka) järkevistä ja yleisesti hyväksytyistä asioista? Innostuminen aikuisena jostain muusta ja ylipäätään on noloa ja lapsellista. Sallittua siis vain lapsille.

Olen vielä erittäinkin aikuisena iso innostuja ja innostuksen puolestapuhuja. Kun into iskee huolella, poskeni helottavat enkä pysy ihossani. Saatan tirauttaa onnenkyyneleenkin (olen myös ”niitä”, jotka liikuttuvat omista puheistaan). Välillä lähtee lapasesta. Hyvässä porukassa helposti. Kun pahasti karkaa, saatan vahingossa ja valitettavasti jyrätä hiljaisempia, minkä koen innostuksen ainoaksi miinukseksi.

Ihan eijana

Valmennettavieni joukossa on levinnyt tsemppilause ihan eijana. Eräs pieni musateatterityöryhmä keksi sen vuosia sitten, ryhtyessään projektihommiin tosissaan ja innolla. Olen tästä kiitoksesta otettu ja ”pöllin” iskulauseen itseänikin tsemppaamaan. Saa lainata ja soveltaa vapaasti!

Olen toki joskus ja jossain kokenut intoilustani johtuvaa paheksuntaakin. Selkeitä ”hillitse itsesi Hinkkala -viestejä”. Se tuntui vähän pahalle. Yritinkin kovasti hilliintyä. Olla aikuisten asiallisesti ja fiksusti. Käyttäytyä. Se tuntui paljon pahalle. Lopetin sen lyhyeen ja palautin omin luvin itselleni innostukseni täydet käyttöoikeudet.

”On suuri synti latistaa toisen innostus. Vielä suurempi synti on antaa toisen latistaa oma innostus.”

Innostus sytyttää sisällemme palavan liekin. Liekki vetää puoleensa valitettavasti myös niitä, jotka yrittävät sammuttaa ja latistaa sitä huolella mankeloiden.

Innostus on ihmevoima, joka saa aikaan muutosta. Koska muutos tuntuu muulta, kuin tutulta ja turvalliselta, ryhtyy mielemme kehittelemään mahdollisia ja mahdottomia pelon riimittelemiä riskejä ja uhkia. Kun innostus ja pelko melskaavat saman mielen päällä, on pelon huuto niin hirveää, että innostus musertuu pieneksi ja piipittäväksi.

Koska pelon myöntäminen ei ole aivan helppoa, naamioimme sen usein harkitulta, viisaalta ja aikuiselta kuulostavaksi realismiksi. Hölmöä, koska kaikki tuleva on aina suurta tuntematonta. Vielä hölmömpää siksi, että meiltä jää paljon rikasta elämää elämättä, kun tyydymme pelon pelossa vain kytemään.

Innostustauti tarttuu

Innostus ruokkii innostusta ja on onneksi tarttuvaa. Hyvässä porukassa tartuntavaara on suuri. Tästä johtuen myös ihmeiden tapahtumisen mahdollisuus on suuri. Olen saanut kokea useissa tiimeissä käsittämättömiä innostumisia, onnistumisia ja yhteisten sekä omien mielikuviteltujen rajojen ylityksiä. Rohkeuden ja oman varmuuden vahvistumista. Olenkin vahvasti vakuuttunut hyvän tiimin innostusenergian taikavoimasta. Siksi olen peruuttamattomasti hurahtanut tiimivalmentamiseen.

Tiedätkö, mikä sinut saa innostumaan? Kurkkaa Sinä olet enemmän -opaskirja oman jutun löytämiseen:


Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.

Miksi muut ihmiset ovat joskus niin ärsyttäviä – ja voisiko ärsyyntymisestä olla jotain hyötyä?

Usein sanotaan, että jos jokin toisessa ihmisessä ärsyttää, meissä itsessämme on tuo sama asia – ja se vaivaa meitä. Arvostelemme toisten tuomitsevuutta tai kateutta, emmekä pysähdy tutkimaan, millainen on oma suhteemme kriittisyyteen tai kadehtimiseen.

Kaikki, mikä meissä herää suhteessa toisiin ihmisiin heijastaa omaa sisäistä maailmaamme. Kuulostelen toisten ihmisten avulla hyväksynkö itseäni kaikkineni – ja missä kohtaa kaipaisin lisää myötämielisyyttä itseltäni. Ihmissuhteet ja kohtaamiset ovat ihan mielettömän hieno lahja tulla tietoiseksi siitä, mitä sisällämme liikkuu. Ihmissuhteet ovat paitsi jakamista myös itsetuntemusta varten.

Se, mikä meitä toisissa tai erilaisissa kohtaamisissa surettaa, suututtaa tai ahdistaa ei johdu pohjimmiltaan siitä mitä toinen ihminen on vaan suhteestamme asiaan, josta tunteemme kertoo. Jos toinen käyttäytyy huonosti minun ei siis tarvitse alkaa kaivella itsestäni epäkunnioittavia piirteitä – tai yrittää muuttaa toista. Miksi kenenkään pitäisi olla muuta kuin on? Kun jokin kohtaaminen tökkii, voin todeta: okei, ei tunnu hyvältä – mitä tarvitsen itseltäni nyt? Se, mitä koen suhteessa toisiin sisältää kutsun tutkailla, kuinka voin itseni kanssa. 

Huomasin kotva sitten, että eräs ystäväni ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut minusta. Pidemmän aikaa suhteemme oli tapahtunut ”hänen tontillaan” – hänen aikataulussaan ja hänelle sopivissa yhteyksissä. Ystäväni ei vaikuttanut olevan halukas jakamaan syvemmin kuulumisiaan tai vastaanottamaan minun tuntemuksiani. Koin, ettei ystäväni ollut kuulolla haasteilleni tai suruilleni vaikka olin tukenut häntä. Minua harmitti vastavuoroisuuden puute. Sitten aloin kuulostella mikä asiassa pohjimmiltaan kaihersi. Ystäväni antoi itselleen selvästi sitä mitä tarvitsi: vähemmän minua ja enemmän itseään. Oivalsin, etten kenties ole hänen elämässään juuri nyt se tyyppi, joka auttaa häntä olemaan parhaiten hän. Ystäväni salli itselleen sitä, mikä hänestä tuntui nyt oikealta.

Aloin fiilistellä, miksi asia otti minua niin päähän. Annoinko itse itselleni sitä kiinnostusta, jota ystävältäni kaipasin? Uskalsinko itse fokusoida siihen mitä kaikkein eniten tarvitsin? Havaitsin, että kaipasin enemmän tilaa itselleni ja vähemmän muiden kanssa seurustelua. Ystäväni toteutti sitä mikä minulle on aina ollut haastavaa: rajojen asettaminen ja omista tarpeistani huolehtiminen vaikka joku siitä loukkaantuisi. Kenties minua ottikin päähän, että hän niin suvereenisti toteutti sitä mitä itselleni kaipasin, mutta en ihan täböllä uskaltanut toteuttaa.

Kun aloin kuulostella, mitä ystäväni minulle peilasi, lataus suhdettamme ja häntä kohtaan alkoi neutraloitua. Irtipäästäminen tarkoittaa ihmissuhteissa sitä, että käännän fokuksen itseeni. Ei tarvitse yrittää unohtaa, mitä tapahtui, tai vajota passiivisuuteen, vaan palata omien tarpeiden ääreen.

Suhteet muuttuvat – joskus ollaan etäämmällä ja toisinaan lähempänä. Voinko olla lähellä itseäni ja katsoa peiliin? Uskallanko kokea niitä tunteita, joita ihmissuhteissa oleminen herättää ilman, että rakentelen ehdottomia muureja välillemme tai yritän pitää kiinni sellaisesta, mikä ei tunnu nyt hyvältä tai oikealta?

Peiliin katsominen usein kirpaisee – mutta vain niin kauan, kun en salli itselleni inhimillistä kokonaisuuttani. Jos piiskaan itseäni tai haluan ylläpitää jonkinlaista ihannekuvaa itsestäni, en uskalla tarkastella itseäni heijastusten kautta. Silloin vika on aina noissa muissa (ja jatkan myös itseni piinaamista).  Vähän armoa kehiin.

Sallinko itselleni sitä mikä muiden toiminnassa harmittaa tai kummastuttaa? Jos ajattelen, etten todellakaan haluaisi olla itsekäs niin kuin tuo, sisuksissani todennäköisesti myhäilee marttyyriutta ja rajattomuutta (jotka muljahtelevat tahtomattani esiin siellä täällä, kun en noita piirteitä salli itselleni). Kestänkö, että olen ihan kaikenlainen – ja voisinko suoda samaa toisillekin?

On ihan ok olla muutakin kuin hyvä, lempeä ja valoisa – on ok olla kaikkea mitä on. Voin relata omaan itseeni. 

Nyt on vähän kiire

”Hei, nyt oikeasti ne vaatteet päälle, kello on jo paljon. Syö nyt aamupala, että ehditään ajoissa…Nyt on jo kiire tanssiin. Nyt ei ehdi rakentaa majaa, kun meidän pitää ihan just lähteä…”

Apua. Olen luullut, että meillä kotona ei puhuta ”kiirekieltä”. Olen kuitenkin kuullut niin omassa kuin puolisoni puheessa kaikkea muuta. Kun kuulin tätä puhetta jo lapsiltammekin, pelästyin. Yhtenä päivänä pikkuveli totesi isosiskolleen: ”Et sä voi enää leikkiä. Meillä on jo kiire.”  Jos tällaista kuulee jo viisivuotiaan suusta, on syytä hieman skarpata. Olemmeko tartuttaneet kiirepuheen jo lapsillekin?

Pohdimme puolisoni kanssa, että emme halua välittää tällaista olemisen mallia lapsillemme. Olemme molemmat hyvin tietoisia läsnäolon merkityksestä, hidastamisesta ja hetkessä elämisestä. Tämä ei vain täysin konkretisoidu toiminnassamme. Olemme ehdollistuneet kiirepuheeseen. Pienikin ärsyke saa tietyt kiiresanat ulos suustamme kuin syljen Pavlovin koirilla.

Otimme ensimmäiset askeleet kiirepuheen raivaamisessa. Sovimme, että emme enää käytä kiiresanoja ja että toinen saa huomauttaa, jos puheessa vilahtelee kiire, ei ehdi, kello on paljon tai muuta vastaavaa. Olemme kiinnittäneet tähän nyt huomiota ja kuulemme muutoksen puheessamme. Sanojen lisäksi konmaritimme myös harrastuksia ja menoja – vähemmän on enemmän. Jokaiselle päivälle ei ole aikatauluja tai sovittuja menoja. Viikonloput otamme rauhallisemmin, usein vaan kotona oleillen.

Tiedostamme, että elämme pikkulapsiaikaa, joka on ihanaa mutta kuormittavaa. Perheajan päälle pitäisi olla parisuhdeaikaa, työaikaa, omaa aikaa, uniaikaa ja mitä lie muita aikoja. Juttelin hiljattain isäni kanssa tästä aiheesta. Kerroin, että lapsuudestani on jäänyt tunne, että aina oli aikaa eikä ikinä ollut kiire mihinkään. Kysyin isältäni, miten hän tämän koki ja oliko heillä äitini kanssa ikinä omaa aikaa. Isäni vastasi tähän sen enempää pohtimatta: ”Eikö se juuri ole sitä omaa aikaa, että ollaan yhdessä.”

Jäin miettimään tätä aikakäsityksen muovautumista sukupolvelta toiselle. Miten koemme ajan merkityksen ja kiireen? Wikipediassa aikakäsityksestä todetaan seuraavaa:

”Aikatutkimuksen piirissä on kehitetty teesi ajan nopeutumisesta, akseleraatiosta. Sen mukaan myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa on siirrytty non-stop-elämään ja 24/7-kulttuuriin, jota leimaa ajallinen samanaikaisuus, epälineaarisuus, katkonaisuus ja välittömyys. Seurauksena on jatkuva kiire ja aikapula niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin.”

Mitä vaadimme ajalta? Tarkoittaako enemmän vaatimuksia samalla enemmän kiirettä? Jäin pohtimaan lapsuuden kiireettömyyden kokemustani. Elämä oli aika yksinkertaista. Tätä haluan välittää myös lapsilleni. Jatkamme puolisoni kanssa kiireen raivausta niin puheistamme kuin teoistammekin. Toivottavasti tämä heijastuu myös lastemme lapsuusmuistoihin.

 

Miia Lehtonen
suunnittelija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Ps. Kiireestä todetaan (Wikipedia):

”Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Kiirettä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia.”

 

Riippuvuus on kaipausta rakkauden ääreen

Susanna Rissanen on kolmen lapsen äiti, hyvinvointivalmentaja ja mindfulness-ohjaaja. Hän auttaa riippuvuuden kanssa kamppailevia ihmisiä löytämään sen voiman ja viisauden, joka kaikkien sydämessä on. Hänen esikoiskirjansa Valon etsijän päiväkirja ilmestyi huhtikuussa 2017. Kirja on koskettava tositarina alkoholismista ja valon löytymisestä. Susannan nettisivut löydät osoitteesta www.onnivoima.fi


Join alkoholia ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Pullosta tuli heti paras ystäväni, pakopaikkani ja lohduttajani. Huumaava nousuhumala antoi yhä uudelleen lupauksen jostain salatusta ja jännittävästä, jota ilman arki alkoi tuntua liian tavallisen tylsältä.

Tätä leikkiä jatkui kaksikymmentä vuotta. 35-vuotiaana olin siinä pisteessä, että olin jo vuosia kamppaillut riippuvuudeksi muodostuneen alkoholiongelman kanssa. Mitä kovemmin yritin saada juomista hallintaan, sitä jyrkemmäksi alamäki muuttui. Kunnes tuli pohjakosketus lähes kuusi vuotta sitten.

Olin luvannut itselleni ja miehelleni, että se kesäloma olisi erilainen. Kuitenkin kävi taas niin, että petin lupaukseni. Sinä iltana luovutin. En tiedä mitä tapahtui, mutta tiedän, että olin liian väsynyt toistuviin lupauksiin ja lupausten pettämisiin. Inhosin itseäni, enkä ymmärtänyt miten asiat olivat päässeet alkoholin kanssa tuohon pisteeseen. Olinhan äiti, johtoryhmätehtävissä uraa luova, korkeasti koulutettu, fiksu ja järkevä nainen.

Tuota mökki-iltaa seuraava aamu oli kaunein, jonka olen koskaan nähnyt. Aamuauringon paisteessa istuin mökin laiturilla ja itkin helpotuksesta. Tiesin, ettei minun tarvitse enää koskaan juoda. Kun lapset heräsivät, kuiskasin heidän pörröisiin hiuksiinsa lupauksen raittiista äidistä. Se lupaus on pitänyt ja pitää.

Riippuvuudesta vapautuminen ei kuitenkaan käynyt niin helposti, vaikka alkoholi jäi. Juominen vaihtui sujuvasti syömiseen ja kesti vielä muutaman vuoden, ennen kuin löysin syyt siihen, miksi toistuvasti hylkäsin ja pakenin itseäni erilaisiin riippuvuuksiin ja suorittamiseen.

Olen nyt 40-vuotias ja alan pikkuhiljaa osata olla läsnä itseni kanssa, omissa nahoissani. Osaan ja uskallan pysähtyä, vaikka se sattuu. Välillä on tuskallisen vaikeaa asettua ahdistukseen, sillä vanhat tavat istuvat tiukassa. Olisi niin paljon helpompaa väistää ja paeta hetkeksi pois itsensä luota, pois ikäviä tunteita. Jo pelkkä jäätelöpaketin ajatteleminen tuntuu tuovan helpotuksen, samalla tavalla kuin viinipullo aikoinaan.

Nyt kuitenkin jo ymmärrän, että tuo helpotus on vain väliaikaista. Riippuvuus on pohjimmiltaan kaipausta rakkauden ääreen. Mikään aine tai toiminta ei pysty koskaan antamaan sitä täyttymystä, jonka oman elämän eläminen aidosti, kaikkine tunteineen ja kokemuksineen tarjoaa. Välillä se sattuu, mutta huomaan, että rakkaus kantaa niidenkin hetkien yli.

Ja ne hetket, joissa rakkaus aidosti asuu, ovat ihania.

Addiktiivinen mieli yrittää helposti hakea pika-apua tai ratkaisuja itsensä ulkopuolelta. Vastuun ottaminen ja tietoisuus omasta itsestä sekä rehellisyys itseä kohtaan johdattavat kohti vapautta, irti riippuvuuden kahleista. Uskon siihen, että jokaisessa ihmisessä on se viisaus ja voima, joka tarvitaan riippuvuudesta vapautumiseen. Kukaan meistä riippuvuuden kanssa kamppailevista ei ole oman elämänsä uhri, jokaisella on mahdollisuus olla toimija. Valinta on omissa käsissä.

Osaksi suurta tarinaa

Suuret tarinat tarjoavat tarkoituksia olemassaololle. Niiden aika ei ole ohi?

Jokaisen ihmisen tehtävänä on auttaa muita liittymään jatkuvasti kehittyvään ylevään tarinaan, jossa ihmisen on mahdollista kasvaa täyteen ihmisyyteen. Se tarina ei luokittele ihmisiä pieniksi ja suuriksi vaan auttaa jokaista yltämään omaan parhaaseen omista lähtökohdista käsin.

Täysi ihmisyys on sivistystä, jonka ansiosta ihminen löytää elämäänsä merkitysnäköaloja. Merkitysnäköalat voimistavat nyt-hetken täyteyttä ja ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia.

Inhimillisen kasvun huipentuma on ihminen, jonka on mahdollista luontevasti olla kaikkea sitä, mitä hän parhaimmillaan voi olla.

Elämänhalu voimistuu, kun ihminen tunnistaa olevansa maailmaa muuttava olento. Omat vahvuudet otetaan rohkeasti käyttöön yhteistä hyvää palvelemaan. Käyttökohteina ovat ne yhteisöt, joihin jokapäiväinen elämä meitä liittää.

Joka päivä on mahdollista valita kymmeniä kertoja millaisen maailman puolesta toimii. Jos asettaa oman elämänsä osaksi ratkaisua, voi löytää elämänpoltetta, joka kannattelee. Siirrytään kohtalonomaisesta ajelehtimisesta oman elämän tekijäksi. Oma osaaminen palvelee jotain itseä suurempaa, joka ylevöittää mielen.

Nykyajan haaste on elämän pirstaleisuus ja siihen kytkeytyvä vähäpätöisyyden ja riittämättömyyden kokemus. Pitäisi revetä ja riittää liian moneen. Eheämmät näkymät ja suurempiin kokonaisuuksiin liittymiset rakentavat vaikuttavampaa tarinaa?

Niitä liittymisen arvoisia tarinoita on monenlaisia. Suurin on se, joka selittää kaikkea olevaista. Mutta sekin tarina vaihtelee maailmankäsityksestä riippuen. Viisasta on koetella millainen tarina kestää tiukimmatkin happotestit. Oman elämän liittäminen mahdollisimman kestävään tarinaan selkeyttää olemassaoloa.

Kuva: Olivia Salonen

Näin suojelet aivojasi ylikuormittumiselta – Stressi voi aiheuttaa jopa dementiaa

Moni on väsähtämässä teknologiaan ja ties monennenko uuden laitteen opetteluun. Nyt kaivataan rauhaa ja häiriöttömyyttä. Omaa aikaa ja merkityselämää. Entistä useampi on havahtunut huomaamaan, että elämä on paljon muuta kuin eläimellistä suorittamista ja laitteiden kanssa seurustelua. Pikku hiljaa on alettu ymmärtää, että aivot eivät kestä toimintakykyisinä vanhuusikään saakka, jos niitä ylikuormitetaan.

Onneksi jokainen voi omilla toimillaan tehdä toimenpiteitä aivojensa suojelemiseksi. Työpäivää voi katkaista meditoimalla ja musiikillisilla kahvikupeilla. Kesken päivän voi pitää vartin meditointihetken vaikka omassa työtuolissa, tai kun väsymyspiikki iskee lounaan jälkeen, voi laittaa soimaan energisoivaa musiikkia ja tanssia antaumuksellisesti. Tanssihetken jälkeen veri kohisee ja olo tuntuu energiseltä. Hoitava tanssihetki kuuluu minun jokaiseen päivääni.

Torkuilla jaksaa paremmin

Kaikki eivät innostu meditaatiosta tai tanssillisista kahvikupeista. Viisaimmat nukkuvat työhuoneessaan vartin torkut ja saavat sillä parannettua iltapäivän työpanostaan jopa 30 prosenttia.

Tehotorkuissa on järkeä ja niitä kannattaisi suosia, jos meditointi pelottaa. Ihan jokainen on varmasti kokenut iltapäivän syvän väsymyksen, jota vastaan on koetettu taistella ties monennellako kahvikupillisella. Mielestäni vartin torkkujen pitäisi kuulua jokaisen työpaikan käytäntöön. Torkut ottava on viisas, ei laiska tai työtään laiminlyövä.

Sokerilla piippuun ja lohella liikkeelle

Omaa vireystilaansa voi säädellä niin ruuan kuin monenlaisten energiaa laskevien tai kohottavien toimintojen avulla. Kun kuuntelee kehoaan, tajuaa kuinka sokerilla saa itsensä ihan piippuun ja lohella taas liikkeelle. Vihreä tee karkottaa jomottavan päänsäryn ja kahvi saa turbovaihteen päälle.

Villivihanneksista taas saa energiaruiskeen, joka kestää ja kestää aamusta iltaan. Parasta on, kun ei lounaalla syö koskaan itseään ihan täyteen. Ja kun syö kevyen keiton tai aivoja aktivoivan rasvaisen kala-aterian vielä hitaasti, ei väsymys valtaa mieltä, vaan työnteko sujuu. Perjantai-iltapäivisin voi sitten halutessaan popsia vaikka suklaata, jonka huumalla on ilo virittäytyä viikonlopun viettoon.

Närästystä ja tukkoisuutta

Moni kehoaan kuunteleva löytää yhteyden ruuan ja vireyden tai väsymyksen välillä. Mutta jos elämään kuuluu valmisruokaa, hiilarimättöä, rasvaisia pizzoja ja hampurilaisia, ei varmasti tiedä mitä kehon kuunteleminen tarkoittaa. Närästys ja tukkoinen olo ovat monen pitsanpurijan arkea ja normaalia elämää. Silloin on turha puhua kehon kuuntelusta saati meditaatiosta.

Mutta maailma muuttuu koko ajan ja entistä useammalla työpaikalla neukkaritarjoilut keventyvät, lounaalla syödään kevyesti ja meditaatiostakin uskalletaan puhua ääneen. Tietotyöajan tärkein työkalu ovat aivot ja niiden kunnosta on kiinnostuttu aivan uudella tavalla. Nyt tutkitaan stressistä johtuvaa dementiaa, keskustellaan taukojen merkityksestä ja aivojen suojelemisestakin.

Neulomista ja hortoilua

Elämme havahtumisen aikaa. Moni väsähtänyt löytää työkaluja tervehtymiseen ja voimaantumiseen menneen ajan asioista. Nyt ollaan innostuneita neulomisesta, leipomisesta, hortoilusta, sienestyksestä ja marjastuksesta, pihatöistä ja halonhakkuusta. Kotikokkaus on monen mielipuuhaa ja jaksan uskoa ja toivoa, että vuosikymmenien harharetkien jälkeen palataan taas perheiden yhteisiin ruokailuhetkiin ja naureskellaan säälittävälle mikroruualle.

Entistä useampi tämän ajan ihminen haluaa rauhaa ja aitoa elämää: merkitystä ja oman elämän hallintaa. Uutena trendinä pidetään myös häiriöttömyyttä. Moni kokee digiähkyä kaikkien teknisten laitteiden talutuksessa. Kenties tulevaisuudessa on hyvinkin arkista meditoida työpaikalla tai tanssia itsensä energiseksi. Joko sinä rytmität työpäivääsi meditoinnilla, tanssilla tai torkuilla?

 Blogi on julkaistu aiemmin Autuutta aivoille -sivustolla.

Kun seuraavan kerran näet jotain kaunista, pysähdy, ja anna itsellesi lupa iloita elämän kauneudesta

Joskus ajattelin, että kauneuden ihaileminen ja arvostaminen on tie turmioon: pinnallista hömpötystä, materialismia ja tavaran palvontaa.

Toki se voi olla sitäkin, mutta vasta viime vuosina olen oivaltanut, kuinka paljon iloa kauneuden katsominen saa ihmisessä aikaan. Käsitykseni mukaan meissä jokaisessa ihmisessä asuu jonkinlainen henki tai sielu. Tässä elämässä olemme kokemassa asioita tämän hienon kehomme kautta: meillä on kehotuntemukset, tunteet ja ihanat aistit, joilla voimme kokea itseämme, toisiamme ja tämä maailmaa joka solullamme.

Kun annamme aisteillemme luvan olla auki ja kokea, ympäristömme alkaa tulla ikään kuin osaksi meitä. Kun annamme itsellemme luvan katsoa kauneutta ympärillämme, sielu sisällämme alkaa tanssia polkkaa. Se iloitsee kokemuksista, jotka tässä ympäristössämme pääsevät säväyttämään meitä niin, että se tuntuu. Kuin olisimme yhtä.

Joskus kun katson taivaalle, sielu aloittaa polkkansa ja kyyneleet tulevat silmiin. Kun katson kaunista väriä, jokin minussa liikahtaa. Kun asettelen kauniita esineitä harmoniseen järjestykseen, sielu laittaa iloäänet kaakkoon. Katsonpa sitten luontoa, kaunista kuvaa tai lumoavaa kotia, iloitsen suuresti. Iloitsen siitä, että saan aistia ja tulla osaksi sitä ympäristöä, jossa elän.

Mikä väri tai mitkä väriyhdistelmät koskettavat sinua?

Ja sitten kuitenkin, kuten sanotaan, kauneus on katsojan silmissä. Kauneus tarkoittaa meille eri asioita. Saattaa olla, että kauneusihanteemme muuttuu trendien mukaan tai uusien värikuvastojen myötä. Uskon kuitenkin, että syvin sielun ilo ei tarvitse vaihtuvia kohteita tai ihmismielen luomaa trendikuvastoa. Sielun ilo kiinnittyy pyrkimättömään kauneuteen – sellaiseen kauneuteen, jolla on tilaa ja aikaa olla ja kehittyä tässä maailmassa. Pyrkimätön kauneus on jotain, mikä saa syntyä vapaasti ja olla vapaasti, sitä ei pakoteta mihinkään muottiin.

Pyrkimätöntä kauneutta on luonto täynnä. Joka päivä luonto pääsee koskettamaan hyvin syvältä kauneudellaan. Metsä ei ole siisti eikä vastaa mielen luomaa kuvaa täydellisestä. Ja silti se on koko ajan täydellinen ja niin koskettavan kaunis. Myös ihminen luo kauneutta ympärilleen käsillään. Kun ihminen maalaa sielullaan eikä mielellään, toinen sielu hyppää lisäloikat polkassaan. Kauneus on kuin puhetta sielulta sielulle. Niin moni ihminen osaa luoda kauniita sisustuksia, taloja, puutarhaa ja vaikka tanssia. Kauneutta on se, kun saamme ihastella muiden ihmisten sieluntuotoksia ja tuntea, kuinka kauneus saa meidät olemaan elossa.

Kauneuden katseleminen ja kauneuden luominen on etuoikeus, joka saa meidät kokemaan elämää paitsi jokaisella solulla mutta myös jokaisella henkäyksellä.

Luonto on täynnä koskettavaa kauneutta.

Kun seuraavan kerran näet jotain kaunista, pysähdy sen äärelle, kiitä siitä ja anna itsellesi lupa iloita elämän kauneudesta, jota saamme täällä elämässä kokea. Avaa aistisi, katsele, hengittele ja anna elämän olla sinulle kaunis, hyvä ja syvä.

Tätä rakkaus on! – Allekirjoitatko kaikki nämä 59 asiaa?

Kysyimme teiltä Hidasta elämää -Facebook-sivulla, mikä yksi sana kuvastaa mielestänne rakkautta parhaiten. Tässä 59 vastausta, jotka toistuivat yli 8 000 vastaajan joukossa moneen kertaan:

  1. vapaus
  2. luottamus
  3. ilo
  4. lämpö
  5. lahja
  6. leikkisyys
  7. tuki
  8. kaikenkattava
  9. tahto
  10. arvostus
  11. moniuloitteisuus
  12. perhe
  13. kumppanuus
  14. ystävyys
  15. kunnioitus
  16. vahvuus
  17. uskollisuus
  18. turvallisuus
  19. läheisyys
  20. kestävyys
  21. valo
  22. kutkuttava
  23. ikuisuus
  24. rehellisyys
  25. universumi
  26. hyväksyntä
  27. uniikki
  28. yhteenkuuluvuus
  29. elämä
  30. kärsivällisyys
  31. lupaus
  32. aitous
  33. väristys
  34. kaikki
  35. voima
  36. jykevyys
  37. arvokkuus
  38. hellyys
  39. suvaitsevaisuus
  40. kallisarvoinen
  41. yhteys
  42. ykseys
  43. hetki
  44. sykähdyttävä
  45. ”kuminauha”
  46. henkeäsalpaava
  47. intohimo
  48. voimavara
  49. kutina
  50. elämänvoima
  51. vilpitön
  52. ääretön
  53. täydentävä
  54. vakaa
  55. huolenpito
  56. kauneus
  57. koti
  58. levollinen
  59. kokonaisvaltainen

Mikä on sinun rakkaus-sanasi?

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image