Tämä tarina kertoo naisesta, joka kaipasi itselleen kumppania ja kotia. Jo viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan hän oli etsinyt sitä oikeaa. Vaikka ehdokkaita oli ollut, kukaan ei tuntunut pitkällä tähtäimellä sopivan siihen muottiin. … Lue lisää
Aihe: Blogit
Hidasta elämää -tiimin monipuoliset kirjoittajat kutsuvat sinut blogiensa kautta pohtimaan hidastamisen teemoja elämän eri käänteissä
5 keinoa päästää irti eksästä – ja antaa mahdollisuus uudelle rakkaudelle
Eron jälkeen saattaa kestää aikaa päästä yli exästä. Se on normaalia surutyötä, johon kuuluu erilaisia vaiheita. Teorioita ”normaalista” ajasta ylitse pääsemiseen on joskus esitetty, mutta lopulta se on kuitenkin yksilöllistä. Ylipääsemiseen vaikuttaa … Lue lisää
Uravalmentaja Riikka Pajunen: Näin löydät unelmatyösi – 5 askelta
Oman tehtävän löytäminen elämässä on iso osa onnellisuutta. Elämäntehtäväsi, oma tehtäväsi, ei tarkoita aina yhtä ja samaa työtä. Se voi hyvinkin näyttäytyä erilaisina työtehtävinä vuosien varrella. Uramuutosprosessin tarve voi nousta pienestäkin tyytymättömyydestä … Lue lisää
Saiko lapsesi hurjat raivarit? – Näin autat itseäsi ja lasta rauhoittumaan
Työpaikalla täytyy olla tunnin päästä, tuli torkutettua vähän liian pitkään ja nyt täytyisi nopealla aikataululla viedä lapset hoitoon. Voi kun kaikki sujuisi nyt joustavasti ja mukavasti tänä aamuna. Tämä tilanne ja toive … Lue lisää
Paras lahja, jonka äiti voi lapselleen antaa on päästää irti – eli auttaa lasta kasvamaan omaksi itsekseen
Olen työssäni usein kohdakkain yleisen uskomuksen kanssa: ”minun pitää ensin tietää mitä haluan tehdä, jotta voin kulkea unelmani suuntaan”. Todella moni pohtii, mikä olisi itselle oikea elämänsuunta, mille ryhtyisi ja olisiko itsestä … Lue lisää
5 voimarunoa sinulle, joka vaadit itseltäsi liikaa – “Pysähdy. Hengitä. Käännä katse kohti sydäntä. Sinussa on jo kaikki.”
Vaaditko sinäkin usein itseltäsi liikaa? Mietitkö, miten saisit katkaistua itsekriittisyyden kierteen? Seuraavat 5 voimarunoa ovat muistutukseksi Sinulle ❤️ Nämä ja 19 muuta Susanna Jussilan runoa löydät myös uudesta Sielun sopukoita -päiväkirjasta. Kurkkaa … Lue lisää
Koko perheen mehevä ja vaniljainen banaanikakku onnistuu aloittelevaltakin leipurilta
Tässä on banaanikakku, joka suorastaan hemmottelee makunystyröitäsi. Paitsi, että kakku on superherkullinen, hellii se kehoa ja se on helppo valmistaa. Kakun koostumus on mehevän kostea ja sen pehmeän vaniljainen maku saa havittelemaan … Lue lisää
Meinaako pää hajota työnhakuun? – Hyödynnä nämä 8 vinkkiä!
Tuntuuko, että pää hajoaa? Edessä kaikki ja ei mitään? Omat voimavarat heikentyneet? Uramuutos, kuten kaikki muutostilanteet, voivat viedä energiaa. Eteesi voi tulla uudenlaisia jännittäviä tilanteita, mutta samalla kasvat ja kehityt täydempään potentiaaliisi. … Lue lisää
Mistä kiireinen äiti ja hänen rakkaansa löytävät aikaa seksille?
Entä jos aikaa seksille ei tunnu löytyvän, kun kiireinen arki vie mukanaan? Ottakaa avuksi kalenteri. Sopikaa yhteisestä ajasta, jonka vietätte omassa huoneessanne. Käyttäkää tuo aika suhteen hoitamiseen, halailuun, koskettamiseen, rakasteluun ja syvälliseen … Lue lisää
Äitiyden syvin ydin on kyky rakastaa ja halu suojella jokaista pientä ihmisen alkua
Vuosien ajan äitienpäiväaamuisin halusin hautautua peittojen alle ja unohtaa koko päivän. Varoin kuuntelemasta radiota, aukaisemasta televisiota tai lukemasta lehtiä, jotka olivat täynnä juttuja äitiydestä, sen merkityksestä ja arvosta. Naisena, joka oli halunnut … Lue lisää
5 voimarunoa rakkaudesta – “Rakkaus ei ole tilaustuote, se saapuu luoksesi, kun on aika”
Rakkaus ei ole tilaustuote. Se saapuu luoksesi kun on aika. Silloin, kun rakkautta vähiten odottaa ja usein vähän yllättäen. Suuria hetkiä -kirjassani kirjoitan rakkauden voimasta ja siitä, miten rakkaus on itse asiassa … Lue lisää
Mistä voi tietää, onko menossa oikeaan suuntaan? – Ehkä sitä ei tarvitsekaan tietää etukäteen
Rohkeus ei landaa meihin yhtäkkiä jostain taivaan tuulista. Eikä myöskään välttämättä selkeys. Tai varmuus siitä, että suunta on oikea. Tarvitseeko? Mitä jos polku valaisee itse itsensä askel askeleelta? Entä jos et tarvitsekaan … Lue lisää