Herkkä inhoaa ristiriitoja – Mikä avuksi, kun ikävä tilanne jää vaivaamaan?

Jos tunnistat itsessäsi erityisherkkyyden piirteitä, sinulle on suurella todennäköisyydellä tuttua myös aggressiivisten ihmisten ja ristiriitojen välttely. Toisten ihmisten epäystävälliset sanat menevät ihon alle ja jäävät vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Jonkin ikävän tilanteen jälkeen saatat miettiä tapahtunutta päivätolkulla ja moittia itseäsi siitä, ettet osannut puolustaa itseäsi.

Mikäli tämä kuulostaa tutulta, et ole yksin kokemuksesi kanssa. Keskusteluissani erityisherkkien kanssa tämä teema nousee esiin toistuvasti. Moni kokee ristiriitatilanteet äärimmäisen epämiellyttävinä ja harmittelee rohkeuden puutettaan, kun pitäisi ilmaista oma mielipiteensä ja vetää selkeät rajat. Moni herkkä kokee, että hankalat tilanteet tulevat niin puskista, etteivät he siinä hetkessä osaa toimia muuten, kuin antamalla periksi. Jälkikäteen mieleen kyllä nousevat kaikki ne sanat, jotka olisi voinut sanoa suojatakseen omia rajojaan.

Tämä taipumus on hyvä tunnistaa itsessä, jotta oppisi olemaan joustamatta liiaksi yli omien rajojen. Mukavan tunneilmapiirin ylläpitäminen, joustavuus ja yhteistyökyky ovat erityisherkälle ominaisia ja arvokkaita taitoja, mutta ne voivat koitua myös kompastuskiveksi liiallisuuksiin mennessään. Jos huomaa lankeavansa tähän ansaan usein, itseä ei kannata sättiä. Siihen, miksi toimimme kuten toimimme, on yleensä varsin hyvä syy.

Minusta on helpottava ajatus, että jokainen toimintatapamme on syntynyt hyvästä syystä. Emme me toimi ”väärin” siksi että meissä olisi jotain vikaa. Olemme saattaneet kehittää miellyttämisen, ainaisen joustamisen ja toisten ihmisten tarpeiden jatkuvan skannaamisen ominaisuudet huippuunsa sen tähden, että niin olemme pärjänneet lapsuutemme olosuhteissa. Sen sijaan, että tuomitsee itsensä, voi kiittää itseään siitä, että on kehittänyt niin hyvin toimineen strategian. Samalla voi todeta, että enää ei ole puolustuskyvytön lapsi, vaan voi kehittää uusia paremmin toimivia toimintamalleja.

Jämäkkyys ja rajojen vetämisen taito ovat asioita, joita voi harjoitella siinä missä muitakin taitoja. Uuden oppiminen edellyttää usein halukkuutta sietää epävarmuutta. Apuvälineitä henkilökohtaiseen kasvuun on tarjolla pilvin pimein tänä päivänä. Maailma on pullollaan kirjoja, joiden avulla voi perehtyä terveisiin rajoihin, kursseilla ja vertaistukiryhmissä voi harjoitella uutta jämäkkyyttä ja itseilmaisun jaloa taitoa. Joskus rinnalle tarvitaan terapeutti tai joku muu osaava tukihenkilö, jos muutos tuntuu kovin hankalalta. Lopulta on yksinkertaisesti löydettävä itsestään rohkeus ryhtyä toimimaan uudella tavalla.

Yksi helppo askel, jonka voi ottaa ihan heti, on mielikuvaharjoittelu ja etukäteen varautuminen. Mieti, miten haluaisit osata toimia hankalassa tilanteessa. Mitä voisit sanoa? Mistä olet valmis joustamaan ja mistä et? Kuinka voisit seistä itsesi tukena kun seuraavan kerran joku yrittää jyrätä ylitsesi? Sulje silmäsi ja kuvittele itsesi toimimassa haluamallasi tavalla. Näe itsesi onnistumassa ja kannusta itseäsi mielessäsi. Mieli on kuin lihas, jonka voi treenata vahvemmaksi säännöllisellä harjoittelulla. Jonain päivänä huomaat, että osasit puolustaa itseäsi potematta siitä huonoa omaatuntoa. Muista silloin kehua ja kiittää itseäsi!

Kurkkaa uutuuskirja Helpotusta erityisherkän elämään:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image