”Laita paperiarkki pystyasentoon ja heittele sen päälle raakoja riisinjyviä. Ihmiseksi syntyminen on yhtä todennäköistä kuin että riisinjyvä jää arkin päälle poikittain. ”
En muista, mistä itämaisesta traditiosta tämä vertaus on, mutta minulle se konkretisoi elämän arvoa.
Vertaus liittyy sielunvaellukseen, mutta vaikkei haluaisi ottaa kantaa uskonnollisiin termeihin, voi se toimia rauhoittavasti: on melkoinen lahja elää elämäänsä ihmisenä.
~ ~ ~
Keskellä arkista turbulenssia elämän lahjaa ei aina muista arvostaa. Rutiinit hautaavat alleen, ja elämä voi tuntua jopa merkityksettömältä. Elämme kollektiivisesti jatkuvassa kiireessä, tuhoamme asuinplaneettamme vauhdilla, tavoittelemme rahaa ja materiaa selvitäksemme…ennen kuin kuolemme.
Mitä järkeä tässä kaikessa on?
Saattaa kuulostaa kummalta, mutta olen välillä pohtinut, mikä on masennuksen (merkityksettömyyden) ja valaistumisen (yksilön merkityksettömyyden) ero.
Minusta tuntuu, että se on hiuksenhieno. Suurin osa meistä elää melkoisen sumun keskellä, ja kun tämän sumun merkityksettömyyden tajuaa, voi se yllättäen hälventyä. Ainakin hetkittäin.
Valaistuminen on voimakas sana, on helpompi keskittyä jokapäiväisen elämän syvyyteen. Masennus on niin ikään voimakas sana, tarkoitan ennen kaikkea toivottomuutta nähdä merkityksettömyyden läpi. Näiden kahden välillä on ohut kultainen lanka.
~ ~ ~
Merkityksettömyydelläkin on merkityksensä. Se voi auttaa yksinkertaistamaan elämää: pysäyttää juoksumatolla.
Kun havaitsemme, että juoksemme pää kolmantena jalkana –– niin, miksi? –– meille tarjoutuu mahdollisuus solahtaa suurempaan tietoisuuteen kaiken yhteydestä. Se ei ole helppoa tai käy hetkessä, ja se saattaa vaatia kaikkien elämän palasten uudelleenjärjestelyä. Mutta kun kultainen lanka kirkastuu, johdattaa se meidät saman ajatuksen toiselle puolelle: merkityksettömyydestä arjen syvyyteen.
~ ~ ~
Kundaliinijoogatraditiossa oppilaan polkua kuvataan neljällä sanalla: tottele, palvele, rakasta, kohota (obey, serve, love, excell). Oma opettajani selventää asiaa näin:
Tottele luonnonlakeja, tottele sielusi kutsua, tottele intuition selkeitä merkkejä.
Palvele jumalaista valoa kaikessa, palvele totuuden ja tietoisuuden heräämistä.
Rakasta lahjojen antajaa enemmän kuin lahjoja. Rakasta luojaa yhtä paljon kuin luomusta.
Kohota: tanssi, älä rimpuile. Pyhä elämän tanssi liittää kaiken yhteen, sinä ja luoja, luoja ja sinä, olette yhtä.
~ ~ ~
Ystäväni esitteli minulle pari vuotta sitten Lisa Ekdahlin One Life -kappaleen, jota kuuntelen silloin tällöin arjen keskellä selälläni lattialla maaten.
Biisin sanoma on universaali: kaikki elämänmuodot ovat osa yhtä Elämää. On olemassa vain yksi Elämä, jota sinäkin kannat mukanasi.
Se on valtavaa. Se hälventää sumuverhoa ja osoittaa pyhyyden keskellä arkea.
