Minulle on aiemmin tuntunut vieraalta ajatella, että minulla on oikeus johonkin. Se on tuntunut jotenkin pelottavalta, itsekkäältäkin.
Alistumisen tunnelukko on vaikuttanut elämässäni niin, että en ole oikein uskonut että minulla on oikeutta juuri mihinkään.
On täytynyt alkaa erottamaan, mikä on alistumista ja mikä aitoa nöyryyttä.
On täytynyt erottaa itsensä pönkittämisen ja itseestään huolehtimisen ero. Sillä ero on melkoinen.
On täytynyt todella opetella (ja opettelen edelleen) ihmisyyden perusoikeuksia, ja sitä että ne koskevat yhtä lailla minuakin.
Kirjoitin itselleni muistilistan. Ehkä tämä on myös sinulle?
- Minulla on oikeus kertoa tarpeistani ja toiveistani: silloinkin kun toinen pitää niitä liiallisina ja silloinkin kun itse ajattelen, etten saisi tarvita.
- Minulla on oikeus kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu itselle hyvältä tai omien arvojeni mukaiselta.
- Minulla on oikeus puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä pysähtyä tunnustelemaan, milloin se on viisasta ja milloin on parempi antaa olla.
- Minulla on oikeus tehdä omat valintani elämässä, vaikka ne eivät olisi tyypillisiä tai jonkun olisi niitä vaikea ymmärtää.
- Minulla on oikeus pyytää tukea ja apua, ja ymmärtää että muilla on oikeus kieltäytyä – se ei tarkoita että minussa olisi jotain vikaa.
- Minulla on oikeus tuntea, mitä tunnen – tunteet eivät määritä minua ihmisenä. Ymmärrän, että vaikka tunteeni ovat ok, ne eivät oikeuta minua toimimaan ilkeästi tai aggressiivisesti.
- Minulla on oikeus tehdä virheitä, oppia, pyytää anteeksi ja muuttaa mielipidettäni.
- Minulla on oikeus kasvuun, se ei tee aiemmasta itsestäni huonoa tai väärää.
- Minulla on oikeus valita, millaisessa seurassa ja ympäristössä haluan on olla. Minulla on oikeus odottaa kunnioittavaa kohtelua.
- Minulla on oikeus sanoa: ”Ei. Tuollainen kohtelu ei ole minulle ok.”
- Minulla on oikeus iloon, keveyteen ja nauruun.
- Minulla on oikeus myös haasteisiin, riippumatta asemastani tai tittelistäni. (Kyllä, myös terapeuteilla, lääkäreillä, lakimiehillä ja henkisen kasvun ohjaajilla on elämässä haasteita, kuten kenellä hyvänsä.)
- Minulla on oikeus valita, mihin olen valmis, riippumatta siitä, mikä olisi ihanteellista.
- Minulla on oikeus valita, keille ihmisille koen turvalliseksi jakaa sisimpääni ja keille en.
- Minulla on oikeus huomata vasta jälkeenpäin, että olen toiminut itseäni vastaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla rehellinen itselleen.
Henkinen kasvu ja voimaantuminen eivät ole koskaan pelkkiä oikeuksia. Kuten usein sanotaan, se tuo vapauden lisäksi suuren vastuun. Se muistuttaa siitä, että kaikessa ei ole kyse aina vain minusta. Omasta itsestä kannattaa kuitenkin aloittaa.
Vastuu voi olla esimerkiksi sitä että:
Valitsen punnita viisaasti tekojeni vaikutuksia ja seurauksia: näin voin omistaa valintani.
Valitsen huomioida läheisteni tarpeet ja rajat valinnoissani. Kunnioitan toisten ihmisyyttä. Ristiriitojen noustessa kapinoinnin sijaan keskustelen.
Valitsen haluta ymmärtää. Ihmisillä on erilaisia elämänasenteita, persoonallisuuksia ja motiiveja. Vaikka ne eivät ole samoja kuin minulla, ne eivät ole ”vääriä”. Eivät muilla, mutta eivät myöskään minulla.
