Maatuska-nuken kilpirauhasseikkailut

Blogi on mainosyhteistyö Biomedin kanssa. Biomed on kustantanut Petran itsehoitokokeiluun liittyvät TH Intensive -valmisteet, lääkärikonsultoinnin ja laboratoriokokeet, joilla seurataan kilpirauhasarvojen kehittymistä. Petra on tuottanut sisällön omien kokemustensa perusteella itsenäisesti eikä Biomed puutu tekstisisältöön. 

PETRA_BLOGI_edited-1

Kesä on ollut yleensä rauhoittumisen aikaa, koska minun uusi vuoteni alkaa syksyllä. Vaikka kesällä olisi töitä, on kaikessa tekemisessä kuitenkin erilainen vire. Jotenkin luonnostaan leppoisampi.

Viimeisimmät kesät eivät ole kuitenkaan olleet kovin leppoisia. Olotila on ollut jostain syystä ollut kesäisin aina pahimmillaan ja on ollut kausia, että olen ollut täysin lamaantunut. Kehossani on asunut zombi, joka ei ole antanut tilaa normaalille minälleni. Moni on ajatellut minun olevan loppuun palanut lukukauden jälkeen. On ollut turhauttavaa yrittää selittää, että keho ei vaan pysty. Siksi olenkin aika paljon vältellyt ihmisiä.

Ihmiskokeeni on nyt hieman yli puolenvälin. Ero aikaisempiin kesiin on huomattava, vaikka huippuolosta ei voida vieläkään puhua. Viimeisten viikkojen aikana olo on luisunut hiljalleen kohti entistä, mutta tilanne ei ole vielä katastrofaalinen. Kesällä on paljon juhlia ja muita tilanteita, joissa ei kehtaa olla syömättä mitä on tarjolla. Mietin jossain vaiheessa, olinko tällä tavoin aiheuttanut tilanteeni huonontumisen.

Ruoalla parantaminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Lasken tässä siis ruoaksi myös ravintolisän, koska sillä varmistan saavani vitamiinit ja hivenaineet mitkä tarvitsen. Paljon täytyy myös tehdä itse, mutta kehossa tapahtuvat muutokset ovat paras motivaattori. Tuntuu hieman nurinkuriselta, että korjaan vaurioita ruoalla, kun se on osittain ollut ongelmien aiheuttaja.

Iloitsin joskus aikaisemmin näppylöiden hävinneen. No, ne tulevat kyllä takaisin jos syö huonosti. Hiukset ovat saaneet uuden elämän. Ne ovat paljon paksumman ja hyväkuntoisemman tuntuiset ja jopa muutkin ovat sen huomanneet. Kommentteja on tullut myös ihon ja silmien kirkastumisesta. Jotain kehostani on selkeästi puuttunut, koska muutoksia on jo nyt ollut paljon. Onnellisuuden tunne tulee heikkoina pulsseina, jotka vahvistuvat koko ajan.

Olen tanssivuosien myötä oppinut kuuntelemaan kehoani ja siitä on nyt paljon hyötyä. Kokeilin kestänkö rasittavampaa liikuntaa, mutta huomasin ettei näin onnellisesti vielä ole tilanne. En harmittele, vaikka joudun pitämään villasukkia kesälläkin. Vaikka venyttely ei lihassärkyjäni poistakaan, teen sitä varovasti silti. Joka aamu kuulostelen millainen päivä minulle on tulossa ja yritän toimia sen mukaan kehoani kuunnellen ja kunnioittaen.

Juuri ennen juhannusta sain tietää, että eräs arvo oli alhainen, mikä liittyy jotenkin lisämunuaisiin. Lääkärini pyysi minua miettimään halukkuuttani korvaavan lääkehoidon aloittamiseen. Olo on kuin maatuska-nukella – sitä mukaa kun selvittely etenee, löytyy aina jokin uusi ongelma. Tämän tietyn hormonin puute aiheuttaa ilmeisesti ongelmia kilpirauhasellekin. Tästä lisää seuraavalla kerralla.

– Petra

Näin itsehoitokokeiluni alkoi.

Sarjan edelliset kirjoitukset Lepytän kilpirauhastani ruoalla ja Kilpirauhasen hoito on solujen hienomekaniikkaa

Lue lisää TH-Intensivestä täällä.

Huom! TH-intensive saattaa lisätä tyroksiinin vaikutusta, joten yhteiskäyttö ainoastaan lääkärin valvonnassa. Vakavissa kilpirauhasongelmissa käänny aina lääkärin puoleen.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image