Kun kirjoitin jokin aika sitten ensimmäisen kirjoitukseni seksuaalisuudesta, osasin odottaa, että saan palautetta asiaan liittyen. Postien henkilökohtaisuus ja rohkeus pyytää apua on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Sisältö kertoo selvästi sen, että läheisyydestä olisi syytä puhua enemmän.
Minulle läheisyys on monitasoinen asia. Voimme olla läheisesti eri tavoin ja eri tasoilla. Fyysisesti, psyykkisesti, emootionaalisesti ja henkisestikin. Haasteita meillä on eri verran eri tasoilla ja jollekin eri “tasot” voivat olla vieras ajatus. Kirjoitan varmasti myöhemmin lisää aiheesta, mutta alla yksi näkökulma fyysisen läheisyyden merkitykseen.
Fyysinen läheisyys
Fyysinen läheisyys on meille jokaiselle hirmuisen tärkeää. Olet ehkä törmännyt mediassa tutkimustietoihin siitä miten pidempään kestävä halaus vaikuttaa fysiologisesti hyvinvointiimme.
Kun katsomme miten ihminen kehittyy, löydämme sen tiedon äärelle, että lapsen “rauhoittavat” elintoiminnot nojaavat vauva-aikana itsesäätelyssä vahvasti äidin antamaan läheisyyteen. Keho rentoutuu, avautuu ja rauhoittuu äidin sylissä. Tässä tilassa tapahtuu parantumista, kokemusten integroitumista, elintoimintojen tasapainottumista ja monta muuta asiaa. Kehossamme on ns. aktivoiva (puolustava) sekä rauhoittava (puolustuksesta luopuva) moodi ja jälkimmäinen nojaa äidin kanssa koettuun läheisyyteen.
Koska minäkuvamme perusteet, eli myös psykofyysisen toimintamme perusteet rakentuvat lapsuudessa, tarkoittaa tämä myös sitä, että elintoiminnoille tärkeä rauhoittava moodi rakentuu riippuvaiseksi läheisyydestä. Koska minä-äiti -suhde taas toimii jatkossa perusrakenteena ihmissuhteillemme, tulemme myöhemmin elämässämme tarvitsemaan läheisyyttä ihmisiltä jotka edustavat siinä hetkessä tätä minä-äiti -suhdetta. Vahvimpana edustajana usein puolisomme tai sellaiseksi ehdolla oleva.
Olemme siis luonnostamme läheisyyttä tarvitsevia olentoja. Mikäli tätä läheisyyttä ei lapsuuden aikana ole saatu tai äitiin objektina on liittynyt vahvasti myös negatiivisia asioita, on todennäköistä, että lapsen sisäinen kyky rauhoittua ei kehity optimaaliselle tasolle. Läheisyyden ollessa läsnä kykenemme kehittämään osittaisen sisäisen järjestelmän tälle rentoutumiselle. Järjestelmän pohjana toimii tiedostamaton sisäistetty psyykkinen “mielikuva” äidistä.
vaikutus jatkuu koko elämän ajan.
Nekin meistä, jotka ovat oppineet erilaisten rentoutusharjoitteiden kautta rentoutumaan syvästi, eivät voi kiistää sitä tosiasiaa, että tarpeeksi lähelle päästetyn ihmisen kosketus on ylivoimainen rentouttaja sekä parantaja. Tämä antaa viitteitä siitä kuinka syvällä läheisyyden tarve meissä on.
On hyvä huomata, että se sama syvä avoimuus ja rentoutuminen jonka tavoitamme läheisyydessä on edellytys myös sellaisten kokemusten kokemiselle kuin rakkaus, onnellisuus ja rauha.
Mistä fyysistä läheisyyttä?
Koska läheisyys kulttuurissamme liitetään vahvasti joko mies-nais- tai lapsi-vanhempi -suhteisiin, jäämme helposti liian vähälle läheisyydelle. Terveen määrän nauttiminen edellyttäisi meiltä yleisesti avoimempaa suhtautumista koskettamiseen, halaamiseen ja lähekkäin olemiseen.
Voimme oppia olemaan läheisiä myös itsellemme. Viltin alle kietoutuminen itsensä kanssa on hyvä tapa harjoitella läheisyyttä näin talviaikaan.
Läheisyyden tarve haasteena
Läheisyyden tarvetta ei tarvitse pitää negatiivisena asiana, sillä se on ihmisyyteen kuuluva asia. Se voi kuitenkin aiheuttaa haasteita. Etenkin silloin jos rauhoittavan moodin aktivoimiseen ei ole löydetty muita tapoja, minä-äiti -suhdetta ei ole onnistuttu korvaamaan sen edustajalla tai äitisuhteeseen on liittynyt niin paljon negatiivista. Jälkimmäisessä läheisyys tuo rauhoittumisen sijaan mukanaan vain negatiivisten lapsuuden kokemusten tiedostamatonta aktivoitumista.
kykyä avautua ja rentoutua fyysisesti sekä psyykkisesti
Terveen läheisyyden kokeminen on terveen ihmisen edellytys sillä se auttaa meitä säätelemään psykofyysisiä toimintojamme.
Läheisyyden tarve ja sisäinen työ
Olipa syynä oman elämän helpottaminen tai hengellinen vapautuminen, voi läheisyyden tarpeesta syvällisesti vapautua vain työskentelemällä sisäisesti minä-äiti -suhteen parissa. Tämä edellyttää matkaa oman minäkuvan (egon) perusrakenteiden pariin ja lopulta irtautumista sekä äidistä että minäkuvasta. Tapahtuma nähdään usein yhtenä hengellisen työn keskeisimmistä ja haastavimmista etapeista.
Rauhoittuminen, avautuminen, parantava itsesäätely ja muut fyysisen läheisyyden tarpeen taustalla vaikuttavat tekijät ovat meissä olevia luontaisia toimintoja, jotka voivat toimia vapaasti ja riippumattomina. Lähtökohtaisesti ne ovat liitettyinä tähän minä-äiti -objektisuhteeseen.
Hyödyllisiä kysymyksiä:
- mikä sinun suhteesi on läheisyyteen ja miksi se on sellainen kuin se on?
- onko elämässäsi tarpeeksi fyysistä läheisyyttä?
- miten voisit harjoittaa enemmän läheisyyttä?
- mikä estää sinua olemasta läheisemmin elämässäsi olevien ihmisten kanssa?
Siitä on jo muutama vuosi kun uskaltauduin avoimemmin koskettamaan perhettäni, ystäviäni, asiakkaitani ja ihmisiä, joiden kohdalla minussa heräsi luonnollinen impulssi sille. Uskon olleeni niin itselleni kuin heille tärkeä hyvinvoinnin edesauttaja. Ehkä sinäkin voisit toimia samoin läheisiäsi kohtaan?
