Kehitykselliseen traumaan liittyy usein hyvin syvä uskomus ja kokemus siitä, että on vääränlainen. Mitä tämä tarkoittaa arkisella tasolla? Itselleni tämä uskomus on tarkoittanut sitä, että olen sanonut itselleni sisäisesti uudestaan ja uudestaan, että olen paljon huonompi kuin muut, että olen ihan täysi paska ja luuseri, ettei kannata edes yrittää, kun epäonnistun kuitenkin. Jatkuva itsen vertailu muihin ja itsen alaspäin työntäminen on todella raskasta ja kuluttavaa.
Kehityksellinen trauma syntyy lapsuudessa. Taustalla on monesti aikuisen arvaamaton, tunnekylmä tai ristiriitainen toiminta, joka voi johtua esimerkiksi alkoholismista, mielenterveyden haasteista tai vaikka tiukasta uskonnollisuudesta.
Kuinka uskomus omasta vääränlaisuudesta syntyy
Vaikka aikuisen toiminta näyttäytyisi lapselle turvattomana, sitä ei voi kyseenalaistaa. On tärkeämpää säilyttää yhteys kuin ilmaista omat autenttiset tarpeet. Sen sijaan, että lapsi toteaisi aikuisen olevan kyvytön hoitamaan hommaansa lapsen turvallisena huolehtijana, kääntyy kritiikki kohti itseä. Minun on oltava vääränlainen ja arvoton.
Mitä se pieni lapsi alkaa tehdä selviytyäkseen silloin, kun hänellä on tämä kokemus omasta huonommuudesta, omasta arvottomuudesta? Lapsi alkaa pinnistelemään ja ponnistelemaan sen eteen, että saisi rakkautta, että saisi hyväksyntää, että joku edes tulisi ja sanoisi, että: ”Hei rakas, sinä olet tosi tärkeä ja rakastettava juuri tuollaisena kuin olet.”
Ja näin meistä tulee kilttejä, näkymättömiä, kovia tai reippaita suorittajia. Teemme valintoja elämämme tärkeissä ja vähemmän tärkeissä hetkissä tämän arvottomuuden filtterin kautta. Se vaikuttaa ihmissuhteisiin, työhön ja sisäiseen puheeseen.
Kun arvottomuus alkaa ohjata elämää
Kuinka erilaista elämä olisikaan, jos silmillä olisivat lasit, joiden kautta katsottuna peilistä katsoisi takaisin ihminen, joka arvostaisi ja rakastaisi itseään.
Myöhemmin arvottomuuden peittämiseen käyttämiemme keinojen paletti laajenee. Suorittaminen, miellyttäminen, perfektionismi sekä muut haitalliset tavat ja riippuvuudet auttavat hetkeksi. Kokemuksemme on kuin heiluri hetkellisen helpotuksen ja alati syvenevän tyhjyyden ja turtumuksen välillä.
Jos tämä kuulostaa tutulta, et ole yksin. Minäkin olen kokenut kaiken tämän. Riippuvuudet ja haitalliset tavat ovat olleet se keino, se pelastuslautta, jonka avulla olen pysynyt pinnalla. Kun olen käyttänyt päihteitä, joita aloin käyttää 12-vuotiaana, koin hetken aikaa, että olen samalla tasolla kuin muut ihmiset, ja jopa parempi kuin muut.
Riippuvuus ei ole ongelma – vaan selviytymiskeino
Riippuvuudet ja haitalliset tavat auttavat meitä selviämään vaikeiden tunteiden kanssa. Ne auttavat meitä täyttämään niitä ikiaikaisia tarpeita, jotka jäivät täyttymättä: tarve tulla lohdutetuksi, tarve tulla rakastetuksi, tarve tulla arvostetuksi.
Kysymys ei ole siis pelkästään siitä, että lopetat haitallisen toiminnan ja ajattelun, vaan että lähdet purkamaan pinnan alta niitä tekijöitä, jotka uudestaan ja uudestaan sysäävät sinut haitalliseen kehään – tiedostamattasi.
Minulla on kokemusta tästä kaikesta sekä selviytyjänä että riippuvuuksiin ja traumoihin erikoistuneena terapeuttina. Kun pääsemme vaikuttamaan pinnan alle vaikeisiin tunteisiin ja täyttymättömiin tarpeisiin, tarve turvautua riippuvuuteen tai muihin haitallisiin tapoihin alkaa hellittää.
