Luottamus vahvistuu, kun saa kokemusta siitä että toinen ei jätä, vaikka varjot välillä hyökyvät kehiin

Luottamusta ja turvaa ihmissuhteissa luo totuudellisuus. Ei se, että vene ei koskaan keiku. Pelkäämme herkästi, että kun paljastamme vaikeutemme tai nolon ja härön oloiset tunteemme, ajoittaisen lapsellisuutemme ja tarvitsevuutemme, meidät torjutaan ja hylätään. Luulemme, ettei meitä voi rakastaa tällaisenaan. Mutta haavoittuvuus on suurinta sydänvoimaa – sitä, mikä meidät yhdistää toisiin. Kun emme hyökkää, syytä, puolustele, selittele, kiertele, valehtele tai vähättele vaan kerromme, mitä oikeasti on meneillään, miltä tuntuu ja mitä ajattelemme toista syyttämättä tai häneltä mitään odottamatta tai vaatimatta, kutsumme toisen sydämeemme ja rakkauteen.

Totuudellisuus luo turvaa, ei estä sitä

Luottamus ei synny siitä, että vaikeista asioista vaietaan vaan siitä, että kaikkea kuumottavaakin uskalletaan käsitellä yhdessä. Suurin osa meistä suomalaisista kantaa puhumattomuuden pitkää varjoa ja on oppinut turvattoman kiintymystyylin: pidetään mölyt mahassa, miellytetään, ahdistutaan tai vetäydytään ihmissuhteissa, suoritetaan, koetetaan kelvata ja podetaan riittämättömyyttä. Turvaton kiintymys luo ihmissuhteissa ristiriitoja, satuttavia kehiä ja etäisyyttä. Kiintymystyyli on kuitenkin opittu malli – ja nyt aikuisena kiintymystään voi oppia turvallistamaan, ja suhteita voi lähentää ja rakkaudellistaa huikeasti.

 

 

Yhteys löytyy, kun oppii kohtaamaan pelkonasa ja avaamaan suunsa. En tunne ketään, joka ei olisi kokenut huikeaa voimaantumista ja mielenrauhan lisääntymistä ja hyvien suhteiden syventymistä uskallettuaan rajaamaan. Kun oppii pois ainaisesta miellyttämisestä ja itsensä sivuuttamisesta ja alkaakin kertoa tosista tunteistaan, itsearvostus kasvaa.

Puhuminen saa pelottaa ja jännittää – ja senkin voi oppia sanoittamaan, että kuumottaa puhua, koska pelkää että jää yksin tai tulee torjutuksi

Koska emme yleensä saaneet sisäisyyden jakamiseen mallia vaan piti olla kiltti, reipas ja huomaamaton, tai ei ainakaan kiukustua tai kovasti itkeskellä, emme ole oppineet puhumaan tunteistamme ja siitä, mikä on ristiriitaista ja vaikeaa. Luulemme, että nuo fiilikset ovat onnemme tiellä, vaikka niistä puhuminen usein on juurikin tie onneen. Kun varjot ja vaikeat jutut pääsevät ihmissuhteen syliin, ne voivat eheytyä. Olennaista on oppia myös omaa tunnesäätelyä ja haluta itse kasvaa – aikuiseen ihmissuhteeseen ei kuulu omien varjojen sälyttäminen toisen päälle.

Nyt aikuisena saa onneksi opetella turvallisten ihmissuhteiden kommunikaatiotaitoja. Ja jos tahtoo välttää etääntymisen, kalkkeutumisen, epävarmuuden, epäluottamuksen, riittämättömyyden, piinaavan mustasukkaisuuden, ei-vastavuoroisuuden, miellyttämisen ja itsensä nielemisen sekä hylätyksi tulemisen ja menettämisen pelon, Sydänpuheen opettelu on suorastaan välttämätöntä.

Kuva: Unsplash


Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

10€ OSTOSRAHAA etukoodilla OSTOSRAHA10 (yli 45€ tilauksiin) 
PUOTIIN
close-image
KORTTIPAKAT OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image
PÄÄSIÄISETU: MATKAHUOLLON TOIMITUSKULUT  3,90€
PUOTIIN
close-image
ILMAINEN toimitus Matkahuollolla yli 30€ tilauksiin 
PUOTIIN
close-image