Tunteiden tunteminen ja ihmisiin luottaminen on monelle meistä pelottavaa.
Useimmilla ajatus kumpuaa jo kotikasvatuksesta. Meitä on kannustettu lähinnä helppojen tunteiden tuntemiseen. Sellaisten, jotka eivät synnytä epämiellyttäviä tunteita muissa ihmisissä. Se on ollut takeena sille, että olemme voineet luottaa ihmisiin. Meistä pidetään jos olemme helppoja ja mukavia. Mikäli heittäydymme hankalaksi, tuo luottamus murenee.
Monet elävät läpi elämänsä siinä käsityksessä, että maailma on turvallinen ainoastaan heille, jotka osaavat käyttäytyä ja olla nätisti.
Kun yksityisen tuo julki, siitä tulee yhteistä
Juurikin koska olemme tottuneet ajatukseen, että saamme olla näkyviä ainoastaan silloin kun olemisemme ei aiheuta muille hankalia tunteita, pyrimme usein piilottamaan syvemmät tunteemme. Emme halua kuormittaa muita huolillamme tai avata haarniskaamme mahdollisille sivalluksille.
Saatamme ajattella, että sisimmästämme kumpuavat tunteet ovat yksityisomaisuuttamme. Etenkin kokemamme häpeä, jollaista vastaavaa ei uskoaksemme ole kenelläkään muulla. Tämä nostaa kokemusta vääränlaisuudesta, joka saa meidät kaivautumaan entistä syvemmälle omaan poteroomme.
Ihme tapahtuu sen kautta, että uskallamme tulla nähdyksi ja kuulluksi ihmisille (turvallisille sellaisille). Silloin yksityinen muuttuu yhteiseksi.
Se on loppupeleissä valinta, joka täytyy aina tehdä joiltain osin pelkän luottamuksen varassa. Valita luottaa ihmiseen tai ihmisiin. Näin tehdessämme saamme kokemuksen, että kantamamme kipu ja häpeä ovat tunnistettavia. Muilla ei välttämättä ole juuri täsmälleen sinun kokemuksiasi, mutta he tunnistavat tunteet.
Ihminen tunnistaa ihmisen.
Tällainen kokemus saattaa muuttaa omaa elämää perustavalaatuisesti.
Arki tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia luottaa
Hektisen arjen keskellä voi olla vaikeaa löytää tilaa kohtaamisille, jotka tapahtuvat luottamuksessa käsin ja mahdollistavat keskivertoa syvemmän mahdollisuuden tulla nähdyksi.
Näin ainakin, jos kuljemme pitkin päivää laput silmillä.
Huomaatko, että tarkemmin katsoen arki tarjoaa jatkuvalla syötöllä mahdollisuuksia lähestyä ihmisiä sanoin tai teoin? Sekä läheisistä läheisimpiä että tuiki tuntemattomia. Teemme havaintoja heistä ja ympäristöstämme jatkuvasti. Yhden kohdalla näemme, että hän kaipaisi apua. Toisen yllä noteeraamme hienon vaatekappaleen. Kolmannen kasvoilta aistimme rahtusen surua. Neljäs on onnistunut näkyvästi.
Kaikissa näissä tilanteissa aukeaa mahdollisuus sanoa tai tehdä jotain. Ottaa askeleen lähemmäs, sen sijaan, että vetäytyy syvemmälle omiin oloihinsa.
Paradoksaalisesti lähestyessämme tällä tavoin muita ihmisiä, mahdollistamme myös itsemme näkyväksi tulemisen. Se ei ole aina pelkästään sitä, että astumme valoon kipumme kanssa, vaan myös sitä, että teemme sen oman potentiaalimme ja voimamme kanssa.
Kuljemme lähemmäs toista ihmistä silloin kun elämä sitä pyytää.
Uskallamme tuntea ja luottaa.
Silloinkin (ja etenkin silloin), kun se tuntuu ihan h*lvetin vaikealta.
Sinä tiedät paremmin.
Toimituksen kirjavinkki:
➡️ Kurkkaa Harri-Pekan kirja Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.
