Oletko koskaan huomannut, että jokin tilanne tuntuu oikealta — ennen kuin olet ehtinyt ajatella sitä loppuun? Tai päinvastoin: jokin kiristyy sisällä, vaikka kaikki näyttäisi ulkoapäin ihan hyvin?
Nämä hetket eivät ole sattumaa. Ne ovat kehosi viestejä. Ja usein ne kertovat jotain siitä, mihin elämässä haluamme mennä — tai mihin emme halua jäädä.
Toivoa pidetään helposti ajatuksena, ei kehollisena kokemuksena. Keho on kuitenkin toivon ensimmäinen kieli. Se reagoi ennen kuin mieli on ehtinyt muotoilla lauseen loppuun. Toivo ei ole haaveilua. Se on kehon tapa sanoa: sinne.
Keho suuntautuu ennen kuin tiedostamme
Tutkimukset osoittavat, että toivo saa kehon suuntautumaan kohti, ei poispäin. Toisin kuin passiivinen optimismi — joka on enemmän ajattelun tapa — toivo aktivoi meissä sekä toimijuuden tunteen että kyvyn löytää reittejä eteenpäin. Ja tämä kaikki näkyy fysiologiassa: hengitys syvenee, hartiat laskeutuvat, hermosto siirtyy selviytymisestä kohti avautumista.
Hahmoterapiassa toivoa on sanottu optimistiseksi sinnikkyydeksi, johon voi päästä vaihtamalla huomion mielen huolista nykyhetkeen – kehon tuntemuksiin, kontaktiin toisten ihmisten kanssa. Siihen mitä on juuri nyt. Toivo on myös kykyä pysyä liikkeessä, vaikka tilanne vaikuttaisikin toivottomalta. Toivo ei tarkoita, että kaikki välttämättä järjestyy, vaan että ihminen jatkaa etsimistä.
Kyse ei siis ole pelkästä hyvästä fiiliksestä. Toivo on mitattava kehollinen tila.
Toivon vastakohtana pidetään yleisesti toivottomuutta, epätoivoa. Hahmoterapeuttisesti toivon vastakohtana voisi pitää myös jumiutumista, pysähtyneisyyttä. Näin ajatellen toivo ei katoaisi meistä, vaan olisi ikään kuin eksyksissä tai piilossa. Näin toivo voi muuttua hiljaiseksi, peittyä, menettää suuntansa — mutta se odottaa. Ja keho muistaa sen, vaikka mieli olisi jo luovuttamassa. Toinen terapiassa usein esiin tuleva asia on huoli tulevaisuudesta. Useille meistä kenties yksi haastavimmista olotiloista on ei-tietämisen tila ja sen sietäminen. Tämä aika juuri nyt on täynnä isoja muutoksia ja uhkakuvia. Tulevaisuuden skenaariot voivat näyttää toivottomilta. Sen sijaan, että tuota epämukavaa tunnetta ohittaa, toinen vaihtoehto on tuntea se kehollisesti. Miltä tuntuu, jos kokeilet päästää irti kontrollista? Miltä kehossasi tuntuu?
Omalla kohdallani toivo on pitkälti asunut mielessäni. Ajatukset siitä, että asiat järjestyvät ikään kuin maagisella tavalla. Raha-asiat, työt. Ja tätä jatkui vuosien ajan. Kun erään kerran minulle valkeni, että näin ei tällä kertaa tapahtuisikaan, reaktio oli kauhu, eräänlainen shokkireaktio. Vaivuin kauhukuviin siitä, mitä kaikkea nyt voisikaan tapahtua. Keho jännittyi ja näköala oli erittäin kapea. Näin jälkikäteen ymmärrän, että ilman yhteyttä kehoon toivo oli kohdallani ailahtelevaa, epävarmaa, eräänlaista toiveajattelua kuin oikeaa toivoa. Nykyään ymmärrän vähän paremmin, että kehollinen toivo ei lupaa mitään, mutta se kantaa.
Toivo on hiljaisempi kuin luulemme
Kun ihmisiä on pyydetty kokeessa ilmaisemaan tunteita kehollaan, ilo, hallinta ja ihmettely saivat selkeät tunnistettavat asennot. Toivo oli toisenlainen — sille ei löytynyt yhteistä, selkeää kehonkieltä. Se oli aina pienempi, sisäänpäin suuntautuneempi. Toivo ei siis aina näy ulospäin. Juuri ehkä siksi toivoa voi olla vaikea tunnistaa silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Mieli etsii isoja, selkeitä tunteita. Keho kuiskailee. Keho ei kuitenkaan valehtele, siihen voi aina luottaa. Toisin kuin mielen vaihtuviin ajatuksiin.
Toivo syntyy myös yhdessä
Toivo ei aina asu yksilössä — se liikkuu myös ihmisten välillä. Se tarttuu. Siirtyy kehosta kehoon yhteisessä tilassa, yhteisessä hetkessä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toivon löytäminen ei aina ole yksin tehtävä työ. Joskus se tapahtuu toisen ihmisen seurassa — hetkessä, jossa jokin muuttuu yhdessä. Yhteinen liike, yhteinen hiljaisuus, yhteinen nauru — nekin ovat toivon paikkoja.
Tulevaisuus asuu kehossasi
Tulevaisuus liittyy toivoon. Tanssijan ja tulevaisuudentutkijan Antti Uimosen mukaan tulevaisuus ei asu pelkästään ajatuksissa. Se on usein aistittavissa suoraan kehossa — puristavana tunteena rinnassa, hengityksen muutoksena, pienenä kihelmöintinä. Kun pysähdyt havainnoimaan, mihin kohti kehoa jokin ajatus laskeutuu, saat käyttöösi toisenlaisen tietämisen tavan. Keho ei analysoi eikä selittele — se vain kertoo, miltä asiat juuri nyt tuntuvat. Ja juuri siksi se on luotettava kumppani tulevaisuuden hahmottamisessa. Nykyhetkeen maadoittunut, avoin keho on se väylä, jonka kautta pystyt parhaiten suuntautumaan kohti tulevaa — vaikka tarkkaa karttaa ei olisikaan. Sen sijaan, että vain istuisit ja miettisit vaihtoehtoja, voit kokeilla ”kehollista pohtimista” liikkumalla ideoidesi kanssa.
Kehomme aistii ympäristömme heikkojakin signaaleja — mitä haluamme lähestyä ja mitä haluamme välttää. Ne eivät aina ole dramaattisia. Ne voivat olla niin arkisia kuin se, miten hengitys kevenee tietyssä seurassa. Tai miten jokin ajatus saa kehon hieman avautumaan — tai sulkeutumaan. Nämä ovat toivon signaaleja. Ja kun opimme lukemaan niitä, meillä on parempi kartta oman elämämme suuntaan.
Kehosi tietää jo jotain siitä, mihin haluat mennä. Ehkä se on aika kysyä, mitä se yrittää kertoa.
Lyhyt kehollinen harjoitus:
- Etsi rauhallinen paikka, jossa voit hetkeksi keskittyä kehosi tuntemuksiin. Ota sellainen asento, joka tuntuu hyvältä juuri nyt.
- Vie aluksi huomio kehoosi. Salli kaikki tuntemukset ja tunteet. Huomaa millainen hengityksesi on juuri nyt. Älä yritä muuttaa mitään.
- Vie seuraavaksi huomiosi ajatuksiisi. Millaisia ajatuksia huomaat juuri nyt? Jos mieleesi nousee huolia tulevasta, huomaa miltä tuo huoli tuntuu kehossa. Entä miltä toivo tuntuu kehossasi? Tee näin kaikkien mieleesi nousevien ajatusten kohdalla.
- Jos mahdollista, päästä irti ajatuksista ja keskity ainoastaan kehollisiin tuntemuksiin. Mitä kehollinen tuntemus, energia, haluaisi tehdä? Miten se kenties haluaisi liikkua? Mennä kohti vai sulkeutua? Anna kehon liikkua miten se juuri nyt haluaa.
- Tutki kehosi tuntemuksiasi näin ja huomaa mitä kehosi haluaisi tehdä.
