5 ihastuttavaa keinoa mielen keventämiseen – Kokeile näitä lievittämään stressiä ja antamaan toivoa

Eilen kävelin ystäväni kanssa metsässä, jonka täytti huumaava kielojen tuoksu. Hänen poimiessa kimppua mukaansa, pysähdyin tarkastelemaan lähemmin kielojen kukkia. Miten täydellisiä ne ovatkaan kaikessa pienuudessaan. Kukkarivin rytmi hennossa varressa, kellojen ulospäin avautuva kaarevuus, kuultava valkeus…

Onko niin, että kauneus lisääntyy kohteen pienentyessä? Tekeekö pienuus kauneudesta jotenkin puhuttelevampaa?
Yksityiskohtien kauneudessa on jotain suurta. Ne jollakin käsittämättömällä tavalla koskettavat meitä.

Perustuuko se pienen ja suuren yhtäaikaiseen läsnäoloon? Tai pienuuden herkkyyteen ja haurauteen? Vai soittaako se meissä jotain samankaltaista kauneutta? Vihjaako se meille jonkin suuremman läsnäolosta? Kauneudella on osansa onnellisuuden kokemisessa.

Rick Hanson kirjassaan Kehitä Buddhan aivot sanoo, että kauneus on sitä, mikä ilahduttaa aistejamme, mukaan lukien mielen kuudetta aistiamme. Hän toteaa, että kauneuden kokeminen lievittää stressiä, valaa toivoa ja muistuttaa meitä siitä, elämä on paljon muutakin kuin uurastamista. Kohdatessamme kauneutta sydämemme ikään kuin avautuvat, mielemme kevenee ja mielialamme kohenee.

Koetaan kesän kauneus

  1. Etsi tietoisesti kauneutta. Tämä aika vuodesta on juuri oikea tutkia lähemmin luonnossa olevaa kauneutta. Kurki kukkien sisään, tutki puiden lehtiä tai huomaa kauniit pikkukivet. Tuo jotain kaunista kotiisi tai työpöydällesi.
  2. Katsele avoimin silmin kaikkea ympärilläsi olevaa, erityisesti tavanomaisia asioita ja niiden yksityiskohtia. Löydätkö kauneutta esim. kahvimukistasi tai kirjoituspöytäsi tavaroista? Katso tarkemmin mansikkaa, jonka aioit syödä tai tomaattia, jota olit pilkkomassa salaattiin.
  3. Löydä kauneutta odottamattomista paikoista, esim. grillihiilien kiillosta. Anna itsesi yllättyä.
  4. Kun löydät kauneutta, avaudu sille, tunne se. Anna itsesi kellua kauneuden yltäkylläisyydessä. Hengitä kauneutta sisääsi ja anna kauneuden hengittää sinua.
  5. Kerää kesän aikana kauneutta valokuvaten sitä ja luo itsellesi oma kauneuden kuva-albumi. Ota joka päivä vähintään yksi valokuva jostain kauniista, jostain joka puhuttelee sinua tai josta olet kiitollinen. Kuvien ei tarvitse olla täydellisiä. Tärkeintä on, että kuvaaminen saa sinut hetkeksi pysähtymään ja keskittymään kauneuteen. Ja että kuvat myöhemmin muistuttavat sinua tuosta hetkestä.

Ystäväni toteutti pari kesää sitten idean ottaa joka päivä yhden kuvan jostain kotona olevasta kauniista asiasta. Hämmästyneenä hän myöhemmin kertoi, ettei ollut aiemmin tajunnut, kuinka paljon kaunista hänellä kotonaan on. Kauneus kuulemma tarttui jopa kesälomallaan kinasteleviin lapsiin eivätkä pienet kärhämät enää tuntuneet niin pahoilta.

Kauneuden aistimisessa on suuri voima. Kauneus saa meidät pysähtymään tähän hetkeen, olemaan läsnä omassa elämässämme tässä ja nyt. Kauneus saa meidät tuntemaan syvää kiitollisuutta elämän runsaudesta ja se kasvattaa luottamustamme elämän hyvyyteen.

Kauneuden kokeminen tekee elämästämme kaunista. Kauneudelle avautuminen avaa oman sisäisen kauneutemme ja saa sen soimaan – kauniisti. Koska olemme kauniita.

Lue lisää kauneuden kokemisesta kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, joka löytyy kirjastoista ja äänikirjapalveluista. Jos sinulla ei vielä ole äänikirjapalvelua käytössäsi, voit ottaa BookBeatin ilmaiseen kokeiluun TÄÄLTÄ.


Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image