Tästä ymmärrettävästä toiveesta kannattaa luopua: Että toinen muuttuisi vuoksesi

Tiedän tiedän, se on romanttinen tarina! Että minä olisin niin erityinen, että toinen muuttuisi juuri MINUN vuokseni.

Ja hei, en hetkeäkään kiellä sitä, että on olemassa ihmisiä jotka ovat löytäneet kumppanista tai perheestä ison motivaation esimerkiksi lähteä omalle toipumisen tielle, lähteä toipumaan riippuvuudesta ja niin edelleen. Sitä tapahtuu, todellakin. Ja onhan se todella arvostettavaa. Ja samalla, kukaan muu ei voi saada toista ihmistä tähän kohtaan.

Me voimme keskittyä omaan prosessiimme, omiin rajoihimme ja oman elämämme suunnan selkeyttämiseen ja se joko kutsuu toista mukaan tai sitten ei. Tällöin myös me itse teemme sisäistä työtä itsemme vuoksi. Ennenkaikkea.

Yksi elämän vaativista tosiasioista on se, että toisten tajuamiset, heräämiset taikka havahtumiset eivät ole meidän käsissämme. Siksi joskus meidän on uskallettava luopua toivosta, että toinen muuttuisi meidän vuoksemme. Ja se voi todella pintauttaa monenlaista kipua. 

”Enkö minä ole sen arvoinen?”

”Minulla ei ole toiselle mitään merkitystä”

”Aina minulle käy näin”.

Nämä ovat usein jo varhaisempia haavoja, usein suhteessa jompaankumpaan tai toiseen vanhempaamme. On tärkeää että nämä surut saavat tulla surruksi. Ja samalla aikuinen meissä voi kertoa lapsi osalle, että toisen käytös taikka valinnat eivät koskaan ole mittari rakastettavuudestamme.

Toisen valinnat kertovat hänestä, hänen sen hetkisestä kapasiteetista ja ymmärryksestä…eivät koskaan sinun rakastettavuudestasi.

Luopuminen toiveesta että toinen muuttuisi sinun  vuoksesi vapauttaa sinulle tilaa keskittyä sinun omaan eheytymiseen, itsesi syvempään hyväksymiseen ja itseäsi arvostavaan kohteluun. Ja kyllä, joskus elämässä käy niin, että saamme sen mistä luovumme. Mutta silloin se todella on lähtöisin toisesta itsestä, hänen valinnoistaan. Ja mikä paradoksi, että silloin sinä et oikeastaan edes itse tarvitse sitä todisteeksi omasta arovstasi. Koska sinä tiedät ja tunnet sen jo.