Osa ihmisistä kokee enemmän turvattomuutta ja vaikeiden tunteiden aiheuttamaa kuormitusta kuin toiset. Siihen vaikuttaa synnynnäinen temperamentti ja menneen elämän kokemukset. Lapsuudella ja perhesuhteilla on tavattoman suuri merkitys sille kuinka koemme maailman ja muut ihmiset. Kiintymyssuhdemallit ja traumat jättävät mihin jälkensä. Mutta on heitäkin, jotka turvallisista ja tarpeeksi hyvistä lähtökohdista huolimatta ovat pelokkaita elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Tunnehaavoittuvuus on jopa 70% synnynnäistä, voit siis kärsiä tunnesäätelyn ongelmista vaikka et olisi kokenut kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä lapsuudenkodissasi.
Joskus ihminen ei edes välttämättä tunnista henkistä väkivaltaa sen tapahtuessa, jos kaikki päällisin puolin on kunnossa. Tunnekylmä koti ja emotionaalisten tarpeiden ohittaminen on kuitenkin kaltoinkohtelua, joskaan kaikki ihmiset eivät toimi muita kohtaan väärin tarkoituksella. Mallit periytyvät aikojen takaa. Koti johon synnymme edustaa meille pitkään normia, emmekä osaa kyseenalaistaa vanhempiemme käyttäytymistä tai kasvuolosuhteita ennen kuin tutustumme muihin ihmisiin ja saamme vertailukohteita.
Temperamenttierot vaikuttavat tarpeisiimme ja vuorovaikutukseemme. Samankaltaisten ihmisten on helpompi ymmärtää toisiaan. Jos vanhempi on ulospäinsuuntautunut ekstrovertti voi hän vaatia aralta lapseltaan reippautta, joka voi olla lapselle ylivoimaista. Erityisherkkä aikuinen voi kuormittua lapsiarjesta niin, että ei aina jaksa olla läsnä lapsilleen. Onneksi tunnetaidot ovat nykyään nostettu niille kuuluvaan arvoon. Mitä paremmin aikuinen ymmärtää itseään, sitä paremmin hän osaa todennäköisesti myös validoida lapsen tunnetta eli hyväksyä ja tunnustaa sen arvon tuomitsematta.
Vertailu synnyttää helposti vaativuutta. Kun jokin asia on itselleen helppoa, kuten vaikka aamuherääminen, tavaroiden pitäminen järjestyksessä tai suunnitelmallinen toimiminen, voi olla kiusaus nähdä se tahdon asiana, vaikka toiminnanohjaus, tunnesäätely ja taito keskittyä ovat pitkälti persoonallisia, saatuja ominaisuuksia. Toki meillä on mahdollisuus vaikuttaa moniin piirteisiimme silloinkin, mutta kaikki meissä ilmenevä vuorovaikutustilanteissa ilmi tuleva haasteellisuus ei ole huonoa yrittämistä. Kun ihminen tuntee itsensä, hänen on helpompi tunnustaa myös toisen tarve olla oma itsensä.
Pelon ja ahdistuksen vierellä kulkee usein halu varmistella. Muutostilanteet koetaan vaikeiksi ja tuntematon tulevaisuus jännittää. Tämä tarve voi saada aikaan myös sen, että voi olla hankala tehdä tarpeellisia päätöksiä silloinkin, kun se olisi välttämätöntä paremman elämänlaadun suhteen. Henkilöstä tulee näin oman elämänsä luonnollisen ja vapaan virtauksen este. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet kiinni toimimattomiin ihmissuhteisiin, huonoihin työpaikkoihin, ahdistaviin perhekuvioihin ja rajoittaviin uskomuksiin itsestään vain koska eivät uskalla tehdä päätöstä oman ainutlaatuisen elämän puolesta. Moni suostuu mieluummin tyytymään kuin toimimaan. Muutos pelottaa vaikka se lupaisi hyvää. Luopuminen on vaikeaa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Sinäkin voit vahvistaa yhteyttäsi omaan itseesi parantamalla tunnetaitojasi. Mitä paremmin tulet tietoiseksi siitä, mitkä tunteet, uskomukset ja pelot pitävät motiivejasi yllä, sitä paremmin pystyt tekemään sinua hyödyttäviä päätöksiä.
Buddhalaisesta perinteestä on tuttu ajatus ”Kipu kuuluu elämään – kärsimys on valinta.” Sama uskonto muistuttaa meitä kuitenkin myös siitä, että kärsimys kuuluu elämään ja että pääsemme helpommalla, kun hyväksymme sen. Perustarpeemme on liittyä muihin ihmisiin ja se jo itsessään tekee meistä haavoittuvaisia. Kun antaudumme läheiseen suhteeseen, otamme samalla riskin tulla jätetyksi. Joillekin ajatus toisen hylkäämisestä on niin iso, että se on tarpeeksi suuri perustelu pysyä poissa ihmissuhteista. Monet meille haitalliset sosiaalisen käyttäytymisen muodot liittyvät hankalien tunteiden välttelyyn, siksi ne helposti eristävät meidät myös muista ihmisistä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä että meidän tulisi hyväksyä kärsimys itsessään, vaan hyväksyminen on tahtoa tarkastella sitä ja lopettaa taisteleminen asioita vastaan, joille emme mitään voi. Usein vastustaminen saa meidät kuitenkin vain enemmän vaikeuksiin tunteidemme kanssa. Voimme auttaa itseämme hyväksymään myös sellaisia tunteita ja asioita, jotka ovat vaikeita. Meidän ei tarvitse siis pitää asioista voidaksemme hyväksyä ne.
Murehtiminen on monelle tuttu tapa käyttää aikaansa. Murehtijasta voi tuntua, että hän ei voi ajattelulleen mitään tai hän voi oikeuttaa sen järkeilemällä sen osoittavan hänen olevan välittävä ihminen. Murehtiminen on kuitenkin omien tunteiden välttelyä, joka johtaa siihen, että murehtiminen vain lisääntyy. Ajatuksesta voi tuntua hankalalta ottaa kiinni, minulle ainakin oli, kun pohdin sitä ensi kertaa oman terapeuttini kanssa. Olennaista on oivaltaa, että kun murehdit, et ole läsnä nykyhetkessä. Vietät siis aikaasi menneisyydessä tai pelkäät tulevaisuudessa odottavia asioita. Murehtimisesta voi tulla jopa riippuvaiseksi. Mieli hakeutuu halukkaasti yhä uudelleen pohtimaan mitä jos -ajatuksia. Tämä on ymmärrettävää, koska mielen tehtävä on hakea helpotusta asioihin ratkaisemalla niitä. Murehtiminen ei kuitenkaan johda loppupäätelmiin vaan se on tuloksetonta veivausta. Jos murehtiminen valtaa mielesi, kysy itseltäsi pystytkö tänään ratkaisemaan asiaa jollain tavoin? Jos et kykene, vie huomiosi lempeästi toiseen asiaan. Voit myös sopia itsesi kanssa huolihetkestä, jolloin luvan kanssa saat murehtia tiettynä rajattuna aikana haluamiasi asioita. Kun aika on ohi, toteat että on aika siirtyä muihin askareisiin.
Marikan uusi kirja Varmistelusta vapauteen käsittelee hankalien tunteiden kanssa pärjäämistä.
