ADHD on erityisesti haaste ADHD-aivot omistavalle, mutta se voi olla haaste myös muille, joiden elämässä on ADHD-piirteinen ihminen. Haluan tässä artikkelissani tuoda näkyväksi tiettyjä ADHD-ihmisen jopa “vastakohtaisuuksia”, jotka herkästi aiheuttavat ymmärtämättömyyttä muissa ihmisissä.
Itselleni on ollut aikuisena saadun ADHD/ADD -diagnoosin myötä tärkeää ymmärtää tiettyjä piirteitäni, koska ne selittävät minulle sekä menneitä että nykyisiä (ja varmaan myös tulevia) hankaluuksia, joihin olen elämässäni joutunut.
Miksi minua ei ole ymmärretty lainkaan tai on ymmärretty täysin toisin, kuin miten olen mielestäni asiat ilmaissut. Miten minusta on voitu saada ihmisenä tietynlainen käsitys, vaikka se ei mahdu millään tavoin osaksi sitä ihmistä, joksi itseni miellän. Miksi minut on lopulta leimattu tietynlaiseksi, ja olen alkanut tähän leimaan lopulta itsekin uskoa.
ADHD-ihmisissä on olemassa kaksi jyrkästi vastakkaista puolta. ADHD oman näkemykseni mukaan tuo nämä vastakkaisuudet esiin paljon vahvemmin tai jyrkemmin, kuin ns. neurotyypillisillä ihmisillä. Osa näistä vastakkaisuuksista on omastakin mielestäni sellaisia, etten yhtään ihmettele, ettei kukaan ulkopuolinen voi niitä ymmärtää. Otan tässä muutaman esimerkin esiin omasta elämästäni.
Suhde toimintaan ja tekemiseen
ADHD-aivoilla varustettu ihminen voi olla pienenkin aikavälin sisällä todella tehokas tietyssä, valikoidussa asiassa ja todella jumittava toisessa. Aivot harvemmin jaksavat työstää yhtä asiaa pitkää aikaa, ellei se ole jollakin tavoin erityisen kiinnostava, kuten itselläni uusi idea blogin tai kirjan kirjoittamiselle. Tavalliset, päivästä toiseen samanlaisina jatkuvat tehtävät ovat useimmille ADHD-ihmisille vaikeita. Jopa niin vaikeita, että voimme puhua vaikeuksista elämänhallinnassa; esimerkkeinä jatkuva epäjärjestys, keskeneräiset levälleen jäävät työt, vaikeus luopua tavarasta tai pitää yllä terveellisiä elämäntapoja.
Prokrastinaatio on termi, joka tarkoittaa tehtävien viivästyttämistä, jumittumista niiden edessä, vaikka tietää, että kyseinen tehtävä tulisi tehdä tiettyyn aikaan mennessä. Tämä on hyvin yleistä meille ADHD-aivoisille, vaikkakin meillä nämä jumittamiset voivat liittyä keskenään erilaisiin asioihin. Prokrastinointi aktivoi ainakin minussa ahdistusta, huonommuuden tunteita sekä yhä uudelleen sellaista ajattelua, miten laiska ja saamaton olen. Vaikka kuinka yrittäisin ryhtyä ja aktivoitua, lamaannun. En pysty, vaikka kuinka yrittäisin itselleni sanoa, että ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni… Tässä esimerkkejä omasta elämästäni:
- Jumitan aivan kaikessa kotini järjestykseen liittyvässä, mutta saan laitettua työhuoneeni vähintään kohtalaiseen järjestykseen sieltä lähtiessäni kun tiedän, että joku muu käyttää huonetta minun jälkeeni.
- Kaikki sellaiset toiminnot, joihin liittyy monivaiheisuutta, jonka vuoksi en saa niitä “siinä silmänräpäyksessä” valmiiksi, jäävät minulta useimmiten tekemättä, ellei niihin liity todella tiukkaa deadlinea. Esimerkki ikkunoiden pesusta. Ajattelen innostuneesti: “Tänään voisin pestä ikkunat!” Kun annan ajatusteni ja mielikuvieni pysähtyä tämän suunnitelman eteen, näen edessäni kymmeniä eri vaiheita, jotka minun täytyy tehdä, ennen kuin edes pääsen siihen ikkunoiden pesukohtaan. Tämän ajatteleminen hävitti minusta jo sen aivojeni energiabuustin, joka muutoin olisi voinut minua auttaa ryhtymään hommaan.
- Toisaalta joissakin asioissa ryhdyn tekemään yllättävääkin hommaa “siinä silmänräpäyksessä”, ilman harkintaa (impulssiherkkyys), vaikka tämän työn tekemiseen voisi liittyä kymmeniä vaiheita. Joskus tämä liittyy siihen, että aivoni vitkuttelevat jonkin muun asian käynnistämistä, mistä syystä aloitan mieluummin vaikka pesuhuoneen perusteellisen siivousurakan tai ryhdyn tuntikausien ajaksi poistamaan kännykästäni turhia valokuvia 🙂
- Ollessani sosiaalisessa tilanteessa, jossa huomaan minulta (usein sanattomasti) vaadittavan jonkin asian tekemistä, lamaannun useasti paikoilleni ja ryhdyn skrollaamaan kännykkää tasatakseni aivojeni tilaa. Enpä yhtään ihmettele, jos toiset ihmettelevät, mikä tuolla on, kun hän ei viitsi tulla auttamaan meitä muita. Minun ajatellaan olevan itsekäs ja laiska.
Monesti ADHD-ihmisille suositellaan erilaisia tehtävälistoja ja muistutuksien laittamisia kännykkään. Joissakin asioissa näistä voikin olla apua, mutta itsekin ihmettelen, miksi en vain kertakaikkiaan kykene asettamaan itselleni tavoitteita oppia rutiineita tietyillä elämänalueilla. Toisaalta koen vastenmielisyyttä rutiinitöitä kohtaan, ja vaikka tiedän to do -listojen ja muistutusten auttavan, en pysty niitäkään itselleni luomaan. Tunnistan pelkääväni ja ennakoivani sitä, että “epäonnistun niissäkin, kuten kaikessa”. ADHD-ihminen usein myös toisaalta ahdistuu tiukoista aikatauluista, ja toisaalta on täysin aikasokea tietyissä tilanteissa; unohtaa itsensä ja ajankulun, on lähes aina myöhässä.
Sosiaaliset suhteet
ADHD-ihmisen aivoissa käy jatkuva kuhina, vaikka se ei aina ulospäin näkyisikään. Jos olet tavannut ulospäin suht rauhallisen ADHD-ihmisen, hänen sisällään on silti jatkuva ruuhkainen moottoritie käynnissä. Hän todellakin haluaisi keskittyä kuuntelemaan sinua, mutta saattaa distraktoitua vaikka katsomaan kännykkää vähän väliä. Se ei itse asiassa useinkaan tarkoita sitä, etteikö hän olisi asiastasi kiinnostunut. Hän tarvitsee jonkun muun toiminnon, johon fokusoida hetkeksi, jotta pystyy jatkamaan kuuntelua.
Joskus se voi olla myös tarve katsella muualle, liikahdella aivan kuin hänellä olisi epämukava olla, tai vaikka hiusten hypistely tai kynsivallien nyppiminen. Mikäli hän keskeyttää sinut kesken puheesi, hän ei voinut aivoissa tapahtuneelle ryöpsähdykselle sillä hetkellä mitään. Hänen oli pakko kertoa asiansa, muuten hän unohtaisi sen heti seuraavassa sekunnissa! Impulsiivinen ja spontaani puoli tuli hänessä hyvin tyypillisellä tavalla esiin.
Usein ADHD-ihmisen yliaktiivisuus ei niinkään näy kehollisesti, vaan se tulee esiin massiivisena puheripulina. Muille ihmisille voi tulla tunne, että tuo ihminen haluaa ottaa kaiken tilan tässä keskustelussa vain itselleen. Jos olet kokenut tällaista, muistathan, ettei ADHD-ihminen tee tätä tahallaan ja tarkoituksella, vaan se tuttu ryöpsähdys vaan kerta kaikkiaan tulee hänestä ulos, eikä hän sillä hetkellä voi asialle mitään. Itse olen ollut juuri tällainen. Kun olen diagnoosin saatuani ymmärtänyt tämän piirteeni, on minun ollut helpompi alkaa opettelemaan itseni rauhoittamista, esimerkiksi tuoden tilanteeseen jonkin kehollisen aktivoinnin sen sijasta, että antaisin sen puhetulvan ryöpsähtää hallitsemattomasti sisältäni ulos. Siltikään en aina pysty hallitsemaan näitä impulsseja sisälläni.
ADHD-ihminen voi olla hyvinkin äänekäs ymmärtämättä sitä itse, ja toisaalta hän voi olla todella yliherkkä ulkoa tuleville äänille. Hän voi olla liiankin avoin puheissaan eli hän saattaa kertoa intiimeitäkin asioita itsestään ymmärtämättä, ettei se aina ole kovin viisasta. Hän saattaa usein kokea, ettei kukaan ymmärrä hänen puheitaan, niin kuin hän itse haluaisi toisten ne ymmärtävän. ADHD-ihminen saattaa ärsyyntyä muihin ihmisiin herkästi, mutta olla myös itse todella ärsyttävä muita ihmisiä kohtaan.
ADHD-ihmiset ovat tyypillisesti erittäin oikeudentajuisia. Mikäli he näkevät ympärillään tai kokevat tilanteissa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, he pyrkivät kaikin keinoin nostamaan tämän esille ja vaikuttamaan siihen. He saattavat käyttää kaikki voimavaransa varmistaakseen, että asiat etenevät oikeudenmukaisesti eikä ketään kohdella väärin. Ja vaikka he saattaisivat tunnistaa itseen kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta ja nostaa siitäkin haloon, heidän voi samaan aikaan olla erittäin vaikea tunnistaa todellisia sisäisiä tarpeitaan, joita huomioimalla he voisivat helpommin ratkaista näitä kyseisiä ongelmia. Tämäkin on tuttua omasta elämästäni.
Olen itse yliajattelija, minulla on tarve ymmärtää asioita ja ilmiöitä, joita elämässäni kohtaan. Tämä onkin ristiriidassa spontaaniuteni kanssa. Monet ystävistänikin ovat kummastelleet sitä, miksi (yli)analysoin pitkäänkin tiettyjä asioita ja tapahtumia elämässäni ja tunnun jääväni niihin kiinni, kun sitten eräänä päivänä he ihmettelevät spontaaneja elämän käänteitäni. Ikään kuin olisin välillä täysin jumissa suossa omine ajatuksieni ja selittelyineni, ja toisessa hetkessä olen tehnyt yhtäkkiä isoja päätöksiä ja muutoksia elämässäni. Enpä taaskaan itse ihmettele, miksi minua ei aina ymmärretä… Joskus siis olen yliajattelija, joskus impulsiivisuudessani isojenkin riskien ottaja.
Tässä vain joitakin esimerkkejä siitä, miksi neurotyypillisten voi olla vaikeaa ymmärtää neuroepätyypillisiä. Ehkä lopuksi haluaisin tuoda sen tärkeän asian esiin, että millaisia tai keitä tahansa me olemmekin, voisimmeko me kaikki sitoutua yrittämään ymmärtää toista ihmistä sen sijaan, että välittömästi reagoisimme toisen ihmisen erilaisuuteen tuomitsemalla se?
Varsinkin meille, joiden aivot vain toimivat eri tavalla kuin enemmistön aivot, on todella kuormittavaa se, kun meitä ei ymmärretä. Juuri sen vuoksi tulen jatkossakin kirjoittamaan näistä aiheista, yhteisen ymmärryksen kasvattamiseksi <3
Artikkelikuva: Karita Palomäki
Uutuuskirjani Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD voit tilata Hidasta elämää -verkkopuodista!
