Nainen, pienennätkö itseäsi? – Opettele ottamaan tila, joka sinulle kuuluu

Naiset ovat pitkään (jopa lain edessä) olleet heikommassa asemassa kuin miehet – ja ovat monessa maassa ja kulttuurissa yhä. Yhteiskunnan normit ja käytännöt ovat luoneet naisille vahvoja uskomuksia arvostaan – tai lähinnä arvottomuudesta.

Vahvat, itsenäiset naiset eivät ole kokeneet turvaa, saati arvostusta. Heitä on halveksittu, häpäisty, vangittu ja jopa tapettu. Naiset ovat selvinneet hengissä tottelemalla ja toteuttamalla kulttuurin luomia odotuksia oikeanlaisesta naiseudesta.
Heikossa asemassa naiset ovat joutuneet tietoisesti ja tiedostamattaan luomaan erilaisia selviytymis- ja puolustusmekanismeja.

Yksi selviytymisen malli on itsensä pienentäminen. Naispolvet toisensa jälkeen ovat opettaneet tyttärilleen, että pienempänä olet parempi. Pienempänä pysyt turvassa.

Itsensä pienentäminen on edelleen suojamekanismi, johon moni nainen turvautuu – ja jos ei turvaudu, hän tuntee usein syyllisyyttä tai häpeää.

Mistä tiedät pienentäväsi itseäsi?

– Et uskalla kertoa mielipidettäsi silloin, kun sille olisi paikkansa (tai jos kerrot, pyydät sitä anteeksi).
– Vähättelet tarpeitasi (koska toisten tarpeet ovat aina tärkeämpiä kuin sinun).
– Pelkäät ottavasi liikaa tilaa itsellesi (”Taas olin kamalan kovaääninen!”).
– Piilottelet tunteitasi (tai tunteiden ilmaisemisen jälkeen morkkistelet).
– Peittelet feminiinisiä piirteitäsi, kuten herkkyyttä, pehmeyttä ja luovuutta – mutta myös naisellista voimaasi.
– Kyseenalaistat jatkuvasti itseäsi tai elämääsi (”Tuntuu, että elän ja olen aina jotenkin väärin.”)
– Et tavoittele unelmiasi, jotta et vahingossakaan epäonnistuisi – tai menestyisi, sillä se voisi olla vielä vaarallisempaa. Saattaisit kohdata kateutta tai häpäisemistä, tulla hylätyksi.

Miten voimme päästä eroon itsensä pienentämisen mallista?

1. Normalisoidaan erilaiset tunteet, myös ne vaikeat. Naisen kiukku tai viha ei todennäköisesti ole vain PMS-oire, josta on hyväksyttävää aukoa päätään – luultavammin se on merkki siitä, että joku on ylittänyt hänen rajansa. Meidän pitää alkaa luoda ilmapiiriä, jossa tunteiden voima ymmärretään ja jossa naisen voimakkaat tunteet ovat yhtä hyväksyttyjä kuin miehen.
2. Opetellaan kunnioittamaan sekä omia että toisten tarpeita. Ymmärretään, että on ok pitää itsensä puolta ja sanoa ei kuormittaville asioille. Rajojen asettaminen on normaali itsestään huolehtimisen tapa. Siitä ei tarvitse ketään syyllistää.
3. Hyväksytään se, että joskus aiheutamme vaikeita tunteita toisille. Jos yritämme aina välttää konflikteja muiden ihmisten kanssa ja miellyttää heitä, luultavasti saamme aikaan konflikteja itsemme kanssa. Omassa voimassa ihminen löytää tasapainon sen välille, milloin myötäillä toisia, milloin taas pitää kiinni omasta kannastaan.
4. Tehdään tilaa erilaisille puolille itsessämme ja toisissamme. Annetaan välillä tilaa toisille, välillä otetaan sitä rohkeasti itselle. Jos tilan ottaminen ja itsensä ilmaiseminen nostattavat häpeää, opetellaan tuntemaan ja kohtaamaan sekin, ja siten hoitamaan häpeän kerroksia meissä kaikissa. Oma voima ilmenee monin tavoin: kenenkään ei tarvitse olla vain yhdenlainen saadakseen hyväksyntää.

Lue lisää omaan voimaan astumisesta Katri Syvärisen kirjasta Sinun tarinasi voima.


Kurkkaa Anna valosi loistaa -kortit:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image