las
Kuvittelin, että ihmiskontaktien vähyys ei vaikuta minuun. Pidin itseäni itsenäisenä ja ihanasti erakoituneena. Mutta olin väärässä.
Tapasin kaksi vuotta sitten miehen, joka toi elämääni pyyteetöntä rakkautta, vähän epäjärjestystäkin, ajatuksen sitoutumisesta ja koirankin. Elämäni muuttui kertaheitolla ja etsimme pian yhteistä kotia. Silti kerroin heti alkuun miehelle asioista, joista en suostuisi luopumaan. Ne olivat pitkät matkat ulkomaille ja oman ajan ja tilan tarve. Niin me sovimme heti alkuun ja löimme kättäkin päälle. Ostimme asunnon vanhasta hirsitalosta Porvoosta ja aloitimme uuden elämän.
Sitten tulivat poikkeusolot.
Kirjoitan paljon muutoksen voimasta ja siitä, että muutos on yleensä hyvästä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki on väliaikaista. Silti elämäni muuttui kertaheitolla vähän liikaakin. Ja vähän liian pitkäksi aikaa. Olin samalla aivan uudenlaisen ihmissuhdetilanteen edessä ja samaan aikaan tunsin, että menetin itsenäisyyteni ja vapauteni matkustaa maailman ääriin. En päässytkään toteuttamaan itseäni minulle rakkaisiin paikkoihin.
Se, että poikkeusolot pakottivat jäämään Suomeen ja pitkälti kotiinkin, aikaansai jonkinlaisen lamaantumisen. Jotenkin luovuuskin tyrehtyi ja kaikki jäätyi. Tuntui kuin ei olisi ollut yhtäkkiä mitään sanottavaa. Muutos oli liian suuri. Vapaus valita omanlainen tapa elää ja avoin maailma vietiin liian pitkäksi aikaa.
Poikkeusajat ja uudenlainen elämä laittoivat minut miettimään identiteettini katoamista. Olen ammentanut kirjoituksiin ja töihini paljon ajatuksia ja oivalluksia, joita olen saanut nimenomaan itämaisista kulttuureista. Asuessani Balin energisoivalla saarella tai Intian ilmavassa vuoristossa. Siellä ajatukset kulkevat ja jännittävät kohtaamiset ihmisten kanssa saavat taiteellisen työn, ja mikä tärkeintä, minut kukoistamaan.
Tapasin muutama päivä sitten pitkästä aikaa ryhmän ihmisiä. Joukossa oli ennalta tuntemattomiakin. Kohtasimme toisemme vain videon välityksellä, mutta siitä huolimatta oivalsin, että suurin muutos elämässäni oli ihmiskontaktien puuttuminen. Kohtaamiset ovat juuri niitä asioita, jotka saavat ajatukset, ideat ja energian kulkemaan. Muistin jälleen mitä olimme kadottaneet, ja miten tärkeää se kadotettu oli.
Ihmisen kuuluu nähdä, kuulla ja tuntea toinen ihminen.
Kun pitkästä aikaa tapasin uusia ihmisiä, viime ajat uinunut inspiraatio ja ajatukset herättävä energia pomppasivat ylös talviunilta. Siitä huolimatta, että olin keskellä Suomen Porvoota. Pää pulppusi ideoita ja oli äkkiä virtaa laittaa asioita eteenpäin ja miettiä jännittäviä uusia projekteja. Oivalsin, ettei kyse muutoksessa tai vapauden menettämisessä ollut niinkään paikasta elää, vaan paikasta riippumattomista uusista kohtaamisista.
Ihminen tarvitsee yksinoloa, erityisesti tällainen hiljainen introvertti, mutta rajansa kaikella. Kaipaan kovasti maailmaa, jossa ihmiskontaktit olisivat rajattomia ja minulla valinnanvapaus päättää niiden kohtaamisten määrästä.
Seuraavan kerran kun istun Intiassa Ganges-joen äärellä muistan tämänkin. Että kaiken ydin ihmiselle ja ihmisen luovuudelle on toinen ihminen.
P.S. Kiitän maailmaa siitä miehestä. Ja koirastakin. Heidän tuomista jokapäiväisistä kohtaamisista. Epäjärjestyksestäkin. Se kuuluu ihmisyyteen ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
