Maailmassa ja Suomessa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Monen työpaikka on uhattuna ja tilanteesta seuraava inhimillinen huoli on suuri ja ymmärrettävä. Haluan nyt kuitenkin kiinnittää huomion heihin, jotka ovat vielä töissä. Heihin, joiden ammatti on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen. Heidän joukossaan on paljon normaalisti näkymättömiä ja aliarvostettuja ammattiryhmiä.
Siellä on hoitohenkilökuntaa, jätehuollon työntekijöitä ja siistijöitä, jotka riskeeraavat oman hyvinvointinsa muiden hyvinvoinnin eteen. Siellä on ruoantuottajia, kuljettajia ja kassatyöntekijöitä, jotka pitävät huolen siitä, että saamme edelleen ruokaa.
Siellä on poliiseja ja pelastushenkilökuntaa, jotka ovat siellä, kun hätä on suurin. Siellä on opettajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä, jotka mahdollistavat kriittisten ammattiryhmien työssäkäynnin ja auttavat säilyttämään elämän mahdollisimman normaalina poikkeuksellisessa tilanteessa.
Siellä on virkamiehiä ja päättäjiä, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että olemme turvassa ja pääsemme jatkamaan elämäämme mahdollisimman vähin vaurioin. Siellä on myös lukemattomia muita.
Siellä on paljon etenkin sellaisia ammattiryhmiä, joita yhdistää se, että emme ole osanneet arvostaa heitä riittävästi.
