Miellyttäminen on itsesensuurin muoto. Täysin ymmärrettävä suojautumismekanismi, jonka vallassa ei kuitenkaan tarvitse viettää koko elämäänsä.
Ei myöskään tarvitse ajatella mustavalkoisesti, että jos mä tässä alan priorisoimaan siihen mitä itse haluaisin, musta tulee yhtäkkiä kamala tylyttäjä. Päinvastoin.
Itsekkyys ja tylyys kumpuaa sieltä, missä omia tarpeitaan ja tunteitaan ei ole oppinut kuulemaan ja tunnistamaan. Suurella osalla aikuisistakin on asian kanssa haasteita, koska kannamme paljon käsittelemätöntä tunnekuormaa sotien ajalta. Ei ollut tilaa kuulostella, mitä kukakin tuntee ja tarvitsee – piti vain selviytyä. Selviytymisen perinne on jatkunut sukupolvelta toiselle, ja miellyttäminen, omien tunteiden ja tarpeiden kieltäminen on yksi selviytymiskeino. Se periytyy vanhemmilta lapsille, mutta aikuisuudessaan kiellettyjä, sivuun työnnettyjä ja tunnistamattomia tunteita, tarpeita ja selviytymiskeinoja voi avata. Itseensä voi luoda aikuisen ja vastuullisen suhteen myöhemminkin elämässään, ellei siihen ole aiemmin saanut eväitä.
Vastuu ja aikuisuus itsessä on omien tunteiden ja tarpeiden kuulemista ja niistä kopin ottamista. Miellyttäminen on selviytymiskeino, joka on osa läheisriippuvaista dynamiikkaa. Huomaamattaan hakee hyväksyntää, turvaa ja rakkautta nielemällä sanoja, tunteita, todellisia ajatuksia ja kuulumisiaan. Menee virran ja muiden mukana ilman, että opettelee tunnistamaan mitä minä haluan, tarvitsen ja en halua. Kun sisäisyyteen syntyy turvaa (usein ammattiauttajan avulla), omat rajat vahvistuvat – syntyy yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin.
Itsestään vastuun ottava aikuinen on paradoksaalisesti paljon vähemmän itsekäs kuin miellyttäjä, joka ei pohjimmiltaan halua tehdä toisten elämää helpommaksi vaan omansa.
Olemme paljon helpompia toisille, kun omat rajamme ovat selkeät – muilla ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin olla jatkuvasti hyväksymässä meitä tai arvuutella, että mitähän toi nyt taas tarkoittaa, kun se ei sano suoraan mitä haluaa ja mitä ei.
Miellyttäjyyttä itsessään tarvitse mitenkään ”suorittaa pois” – itsekin huomaan välillä miellyttäväni tai hymisteleväni jotain, ja sekin on ihan okei. Mutta sitten voi huomata että aijaa, nyt mä toimin näin. Ja taas voi palata kuulostelemaan, että mitkäs mun omat tarpeet ja toiveet nyt taas olivatkaan. Niiden kuulemisesta lähtee rohkeuden kasvattaminen kohti omia unelmia ja elon suuntia.
Meillä itsellämmekin on erittäin paljon parempaa tekemistä – muun muassa elämästä nauttiminen ja itsemme toteuttaminen eri tavoin – kuin se, että yritämme koko ajan vääntyä jollekin mutkalle jotta jokin oletettu sopu säilyisi. Sitten ihmettelemme, kun elämä ei oikein tunnu tai maistu tai parisuhteessa ei ole säpinää ja kipinää. Vaikeaahan kipinän on elää ilman uskallusta kipunoivillekin näkyväksi tulemisen alueille – sinne, missä rehellisesti avataan omia tunteita, ajatuksia, toiveita, pelkoja, haluja ja rajoja. Mitä vähemmän huolehdimme siitä, josko joku vetää hernerokat nenään, sitä enemmän koemme elävyyden tunnetta laiffissamme.
Ja huom! Kuinka ihanaa onkaan tehdä mieliksi ja huomioida toista – ei siksi, että itse tulisi hyväksytyksi vaan siksi, että kun huolehtii omista tarpeistaan, on mistä antaa, ilman odotuksia toisen reaktioista ja tunteista. Itseään voi ilmaista myös kunnioittavasti. Silloin pääsee rakkaus ja elämänvoima virtaamaan. Voi toteutua suojautumisen sijaan.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Kuva: Unsplash
